maanantai 23. tammikuuta 2012

Suomi elää tuonnista

Suomi elää viennistä, muistavat poliitikot ja suuryritykset kertoa. Eipäs elä! Suomi nimittäin elää tuonnista. Vientiä tarvitaan ainoastaan tuonnin rahoittamiseen. Suomi ei ole maailman jalo maa, joka myy tuotteita maailmalle, koska ne ovat niin hyviä. Päätarkoitus on myydä kalliilla ja ostaa tavaraa - myös välttämättömyystarvikkeita - halvalla. Viennin katsotaan ylläpitävän työpaikkoja, ja vallitsevassa järjestelmässä niin onkin. Ne vientituotteet pitää valmistaa, olivatpa ne dieselmoottoreita tai rockmusiikkia.

Suomalaisten keskimäärin korkea elintaso ei perustu arvokkaaseen vientiin vaan halpaan tuontiin. Talomme rakentavat baltit tai puolalaiset. Vaatteemme tehdään vaikkapa Intiassa. Elektroniikka tulee Kiinasta. Ruoka milloin mistäkin, osin jopa omasta maastamme. Tomaatit on talous- ja ympäristöstyistä järkevä tuottaa Etelä-Euroopasta. Mutta miksi lampaanlihan pitää tulla Uudesta Seelannista? Ja entäs kala? Hurjimman huhun mukaan se pyydetään Atlantilta, pakastetaan ja kuljetetaan Itä-Aasiaan perattavaksi ja jalostettavaksi, ja kuljetetaan takaisin tänne. Ja minä kun luulin vitsiksi itse keksimääni tarinaa vladivostokilaisesta autokaupasta. Sehän kuului näin:

Igor Vladivostokilainen haluaa japanilaisen auton, joka siis valmistetaan muutaman sadan kilometrin päässä Igorin kotoa. Japanissa Igorin auto uusi siirretään jättimäiseen laivaan, joka seilaa Kaakkois-Aasian reunameriä, Intian valtameren poikki Afrikan eteläkärkeen ja sieltä Atlantin halki Rotterdamiin. Rotterdamissa auto siirretään pienempään laivaan, joka tuo sen Turkuun. Turussa auto siirretään junaan, joka taittaa kuljetusmatkan viime rykäisyn, noin 10 000 kilometriä Turusta Vladivostokiin.

Harva se sekunti joku veisaa virttä, että elintasomme riippuu talouden kasvusta. Paskat! Se riippuu Suomen kyvystä pysyä lähellä valtiontalouksien kärkikastia. Suoraan sanoen, se riippuu Suomen kyvystä hyväksikäyttää köyhempiä maita. Ja siihen Suomi on pystynyt sen taloudellisen, teknologisen ja kulttuurisen etumatkan turvin, jonka länsimaat ovat hankkineet 1500-luvun jälkeen, ja josta Suomi on päässyt osalliseksi oikeastaan vasta 1950-luvulla. Toistaiseksi halpatuotantomaiden halpa tuotanto on mahdollista, koska tuotantokoneiston omistavat länsimaiset. Ja sille on tulossa loppu. Nuo koneistot saattavat siirtyä kiinalaisille länsimaisten velkojen korvaukseksi. Enkä pidä täysin mahdottomana sitäkään, että Itä- ja Kaakkois-Aasiassa syntyisi uudenlaisia työväenliikkeitä, joissa työntekijät kieltäytyvät ylläpitämästä länsimaiden elintasoa.

Maailma on jatkuvassa muutoksessa. Brezhneviläinen pysähtyneisyys ja usko ikuiseen materialiiseen taivaaseen oli 1900-loppupuolen tilapäinen ilmiö. Se on jo kyseenalaistunut, ja nämä hyvinvointivaltion rippeet tulevat väistymään. Muutosta voi hidastaa, ja hyvä niin, koska uskon hitaiden muutosten olevan yleensä parempia. Vain suoranaisessa kriisissä hallittu kertarysäys on suotava.

Pidän varmana, että jonkinlainen kriisi Suomeakin kohtaa. Ja ainakin on edesvastuutonta ja lapsellista kuvitella, ettei niin kävisi. Kriisin laatua en tosin ala arvailla. Elämme kuitenkin supervallan naapurina, osana huteraa maailmantaloutta ja Suomen sisäinen ilmapiiri on kääntynyt epävakaaksi ja osin riitaisaksi. Eilen, vaalipäivänä, ensimmäisen kierroksen ylivoimainen voittaja Sauli Niinistö mainitsi lyhyesti maamme yhtenäisyyden tärkeyden. Niinistöä pidetään eurooppamielisenä ja suurten pääomien miehenä. Olen ennenkin kuullut hänen suustaan yllättävän ihmisläheisiä kommentteja, jotka ovat sävyltään olleet jopa lievästi vasemmistolaisia. Sitä en tiedä, onko kyseessä ääntenkalastelu. Pidän Niinistöä kuitenkin järjen miehenä, joka tajuaa, että Suomi ja suomalaisten yhteisö ei pysy pystyssä, jos sillä on vain yksi poliittinen jalka.

(Tässä kohtaa mainittakoon, etten äänestänyt eilen Niinistöä. Sitäkään en ole päättänyt äänestänkö toisella kierroksella Niini- vai Haavistoa.)

Materiaalinen hyvinvointimme siis perustuu halpaan tuontiin. Näin ei ole jatkuva iäisyyksiin. Se loppuu jostakin syystä jossakin vaiheessa. Minulla ei ole loogisesti pätevää perustetta väitteelleni, voin vain päätellä induktiivisesti ja vedota historiaan: yhteiskunnat ovat kaatuneet ennenkin. Jos Suomi ja suomalaisuus halutaan säilyttää aikanaan tulevassa kriisissä, suomalaisten pitää olla yhtenäisiä. Tältä kannalta tuloerojen kasvu ja kansan eriarvoistuminen on haaste. Yhtenäisyyttä ei alkuunkaan lisää se, että monet työllistetyt katsovat asiakseen haukkua työttömiä laiskureiksi.

Töitä kyllä olisi, mutta kohtuullista olisi maksaa työstä myös palkka. Valitettavasti olemme luoneet järjestelmän, joka mahdollistaa työttömien käytön orjatyövoimana. Tuttavani oli opintoihinsa liittyvässä harjoittelussa yrityksessä, jossa ei ollut ainottakaan palkkatyöntekijää, vaikka väkeä oli läsnä jatkuvasti 2 - 4 henkilöä: yrittäjä ja harjoittelijat. Kyseessä oli kauppaliike, joka ymmärtääkseni kannatti kohtalaisen hyvin. Kaikenlaiset harjoittelut ja työkokeilut koituvat jokaisen pitkäksi aikaa työttömäksi joutuneen osaksi, eikä niistä kertyvää kokemusta lasketa samanlaiseksi kokemukseksi kuin ansiotyökokemus. Ja tuo arvostuksen ero ei riipu työn tai harjoittelun sisällöstä. Arvostettavaa työtä on vain se, mistä maksetaan palkka. Tämäkö on se kehitys, jolla suomalaisten yhtenäisyys turvataan?

Minä uskon, että hyvinvointimme ei perustu halpaan tuontiin. Ulkomaankaupan arvoa en kiistä, mutta tällä hetkellä sen merkitys on ylikorostunut suhteettoman edullisen tuonnin takia. Erityisesti tarkoitan tällä kaikkea sitä huvin vuoksi hankittavaa, huonolaatuista tavaraa, jota maahamme tuodaan laivalasteittain. Aikanaan tulevassa kriisissä hyvin- tai edes siedettävästivointimme perustuu yhteishenkeen ja konkreettiseen itsenäisyyteen.

Konkreettinen itsenäisyys ei tarkoita julkilausumia ja edes jotenkuten vakuuttavia puolustusvoimia. Se edellyttää, että meillä on kyky tuottaa omat elintarvikkeemme ja välttämättömät hyödykkeet. Ulkomaankauppa pitää pystyä tarpeen vaatiessa hoitamaan kiistatta omilla laivoillamme, joissa on yhteiseen hiileen puhaltava suomalainen miehistö. Nyt ne muutama laiva, jotka suomalaiset omistavat, seilaavat ties minkä lipun alla, ja miehistö on haalittu kuka mistäkin päin maailmaa.

Vallitsevassa tilanteessa minä olisin kriisitilanteessa valmis hylkäämään orjatyövoimaa kannattavat persut ja elintasoaeroja kasvattaneet, lyhytnäköiset oikeisto-opportunistit. Tässä Suomessa, jossa yhdet ensin syrjäytetään ja sitten haukutaan, on hyvin vähän puolustettavaa. Ja lapsellinen globalisaatioaate vie pohjan menestyviltäkin. Globalisaatio lakkaa olemasta länsimaiden rahasampo, kun valtasuhteet maailmanpolitiikassa ja -taloudessa kääntyvät. Uskoisin, että Niinistön peräämä kansallinen yhtenäisyys käytännössä tarkoittaa, että Suomessa yksien taloudellisesta edusta tingitään toisten hyvinvoinnin eduksi. Näinhän tällä hetkellä tapahtuu verotukseen perustuvana varain siirtona. Tärkeämpää kuitenkin olisi jakaa rahojen lisäksi myös työtä - reiluin perustein. Ei siis teettää orjatöitä syrjäytymisuhan alla oleville. Myönnän, että yksinkertaisen ajatuksen käytännöntoteutus olisi valtavan monitahoinen hanke. Kyse on kuitenkin siitä, tehdäänkö se ajoissa hallitusti, vai päädytäänkö johonkin kurjempaan tilanteeseen. Uskon vakaasti, että suomalainenkin köyhälistö on aikanaan valmis uuteen rettelöintiin, eikä se ole eduksi menestyjillekään.

Mutta niin kauan kuin nykymeininki jatkuu, tuokaamme halvalla huonolaatuisia vaatteita teinitytöille ja radio-ohjattavia lennokeita isoille pojille. Pääasia, että viinan ja bensiinin hinta pysyy alhaalla, eikä kenenkään tarvitse itse surra lainojensa lyhennyksiä!

Ei kommentteja: