maanantai 6. kesäkuuta 2011

Ihan uus ihanuus

Tuli mainos. Naisten ihana kesämekko oli kaupan ja hinta peräti halpa, vaikken kyllä muista, paljonko. Kai se oli ihan nätti, ja ainakin mallityttö sen sisällä oli kaunis. Nykymallien tapaan hän oli niin laiha, että näytti isopäiseltä, mutta se ei haitannut minua. Ehkä juuri hänen ihanuutensa aiheutti myös mekon ihanuuden. Ainakin ajattelen, että jos minä ostaisin sellaisen, se ei tekisi minusta ihanaa vaan korostaisi rujouttani. Ja minun ylläni mekkokin olisi enintään mauton.

Lueskelin taannoin nettikeskusteluita. Naiset kertoivat lapsistaan, eikä yksikään unohtanut mainita, että hänen lapsensa ovat ihania - etenkin tyttäret. Tavallinen ilmaus kuuluu: "Minulla on kaksi ihanaa tytärtä." Jotenkin tuo lasten ihanuuden maininta on saavuttanut samanlaisen aseman kuin ranskan kielessä ilmaus "jeune fille", nuori tyttö. Pelkkä "fille" saattaa viitata johonkin lutkaan tai hutsuun. Niinpä aletaan suomessa lähestyä sitä, että jos nainen jättää mainitsematta lastensa olevan ihania, he ovat tupakoivia teinejä jotka palaavat kotiin kännissä aamukolmelta.

Ylipäätään "ihana" tuntuu iskostuneen lujasti naisten kielenkäyttöön. Miehet taas käyttävät sitä harvemmin. Kun mies puhuu ihanasta, hän viittaa johonkin äärimmäisen hyvään asiaan. Uskovainen mies voi puhua taivaan ihanuudesta. Uusi tyttöystäväkin voi olla ihana, mutta sellainen muuttuu muutamassa vuodessa nalkuttavaksi muijaksi. Kehtaan väittää, että useimmissa muissa käyttöyhteyksissä ihana-sana miehen ilmaisemana kantaa jonkinlaista ironista sivumerkitystä. Ainakin myönnän tekeväni sellaisen tulkinnan helposti.

Näyttäisi siltä, että sana on voidaan tulkita miesten kielelle adjetkiiviksi, joka tarkoittaa kaunista, hellyttävää, vaaleanpunaista, pitsiä tai pitsikoristeista, moraalisesti hyvää, pörröistä ja niin edelleen. Sanan merkitys lähentelee merkityksettömyyttä. Se ei tarkoita juuri mitään muuta kuin ei-pahaa. Näin kielemme kaiketi köyhtyy. Nuorten, ihanien tyttöjen suuhun me aikuisuuden saavuttaneet olemme jo vuosia olleet tunkemassa ilmausta ihku. Arkista puhetyyliä jäljittelevä kirjoitusasu on, kuten tunnettua, ihQ. Koko ilmauksesta on tullut eräänlainen instituutio, se ei siis enää ole ainoastaan kuvaileva sana.

"Ihana" ei aina ole enää edes adjektiivi. On jokseenkin luonnollista, että markkinointimies pitää kaupittelemiaan mekkoja kauniina, vaikka sen kauneuden antaisikin mekkoon pakattu mallityttö. Mainoskielessäkään sana ei ole ensisijassa kuvaileva. Jos mainosmies haluaa kuvailla mekkoa, hän keksii sen värisävylle ja mallille romanttisia nimiä kuten välimerenturkoosi tai linjakas. Jopa "naisellinen" on helpompi käsitellä adjektiivina kuin "ihana", sillä naisellinen tarkoittaa jotakin, mikä ei ole miehekästä. Naisellista ovat pitsit, hörhelöt ja sen sellaiset, joita naisten vaatteisiin ommellaan riippumaan ulkonäkösyistä.

Ja olisi karmeaa, jos lapset eivät olisi ihania ainakin ajoittain. Näyttääkin siltä, että "ihana" ei kuvaa pääsanaansa vaan käyttäjänsä suhdetta puheen aiheeseen. Lapsistaan puhuva nainen voi olla ihan täyspäinen ja tai jopa inhorealisti. Hän saattaa hyvin tietää, että oma lapsi kiusaa koulukavereitaan ja naapurin kissaa. Ihana-sanan käyttö lapsesta tarkoittaakin parhaimmillaan, että nainen on suopunut ajatukseen siitä, että lapsessa on myös kurjia piirteitä, mutta hän haluaa silti hyvää lapselleen. Vaikka tottahan tällaisenkin merkityksen voi tulkita adjektiiviksi. Ihana lapsi on sen mukaan äitinsä hyväksymä lapsi.

Erityisesti naisten keskinäisessä keskustelussa ja mainoskielessä "ihana" merkitsee, että lauseessa kuvattu asia on tarkoitettu vain naisille. On tietenkin selvää, että mekko on "ihana", koska se on tarkoitettu naisille. Ilman tuota määrettäkään mekko ei tietenkään ole miehille, mutta ihanuuden tarkoitus on erityisesti korostaa asian kuulumista naisille. Omien lasten kutsuminen ihanaksi on tietenkin osoitus siitä, ettei ilmauksen käyttäjä vielä ole huomannut sen muuttumista kulahtaneeksi ja loppuunkalutuksi. Sen lisäksi se tarkoittaa, että nainen rakastaa lastaan ja lapsessa esiintyy hänen toiveidensa mukaisia piirteitä, mikä tahdotaan kertoa toisille naisille. Ja se, mikä lapsissa ei ole ihanaa, on jotakin mikä kuuluu miehille. Esimerkiksi kun perheen murrosikäinen tytär ei tilapäisesti ole ihana, vaan saapuu tupakalta haisten kotiin, asia muuttuu tyttären isän asiaksi. Isä saa tehtäväkseen joko lempeästi nuhdella tai ankarasti rangaista tottelematonta tyttöä, että hänestä tulisi jälleen ihana ja kelpaava.

Naisten puheessa mieskin voi olla ihana. Silloin mies on huomaavainen, komea, älykäs tai muutoin vain naisessa myönteistä huomiota herättävä. Miehet eivät kutsu toisiaan ihaniksi - ainakaan, jos miehisen sielun sopukoissa on edes mikrohitunen homofobiaa. Tämä seikka korostaa ihana-sanan kuulumista naisten maailmaan. Jos ei puhuta ihanasta mummosta, aikuisen määritteleminen ihanaksi kantaa usein jonkintasoista seksuaalista sivumerkitystä.

Ehdotankin uutta määritelmää "ihanalle". Se on sama kuin "naiselle kelpaava". Ja lisäksi sillä on siis eräänlainen partikkelien luokkaan kuuluville sanoille tyypillinen merkitys. Se sanoo, että puheena oleva asia on naisten tai tyttöjen juttu.

Ei kommentteja: