sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Tylsää

Seurakunnan leirikeskuksessa Sari tuli sanomaan minulle, että hänellä on tylsää. Kädessään hänellä oli hammastahnatuubi. Muistan vielä, että se oli Elmexiä. Ja kuten arvaatte, Sari oli hyvin kaunis tyttö. Enhän minä rumien kanssa ole ikinä tekemisissä... Siinä hän tuijotti minua katseella joka vaati ehdottamaan välittömästi jotakin, mikä saa tylsyyden kaikkoamaan 19-vuotiaan tytön päästä.

En tiedä mistä ajatukset tulevat päähän. Miten on mahdollista, että kaksi täysin toisiinsa liittymätöntä ajatusta tai havaintoa yhdistyy toisiinsa ihmismielessä. Ehkä se on luovuutta. Ainakin väitän, että aivan kelle tahansa ei olisi tuossa tilanteesta tullut samaa ajatusta kuin minulle. En väitä, että tällainen ajatusten ja havaintojen täysin villi yhdistäminen olisi aina erityisen fiksua. Mutta joskus tulokset ovat yllättäviä.

Siinä eteisessä oli pingispöytä. Ja koska kyseessä oli vähävaraisen seurakunnan talvisenhyinen ja kostea pingispöytä, en antanut sille suurtakaan arvoa.

Kieltämättä usein käy myös niin, että toisistaan etäällä olevien ajatusten yhdistäminen tuottaa lähinnä viheliäisiä tuloksia. Vai mitä esimerkiksi ajattelette siitä, että aikanaan jossakin postimyyntikuvastossa kaupiteltiin vessapaperirullatelineen ja puhelimen yhdistelmää! Tottahan monikin pitää ideaa niin humoristisen hauskana, että moisen ostaa... tai muutoin nauttii siitä että suoltaa paskaa kummastakin päästään yhtä aikaa.

Muistan vielä sen tunteen, joka vallitsi. Miten aivan luonnollisesti tein Sarille ehdotuksen. Näin sieluni silmin etukäteen lähes koko tapahtuman. Sari oli paitsi erinomaisen kaunis nuori nainen, myös älykäs ja vielä ennakkoluuloton. Sanoisin, että juuri sopivassa määrin yllytyshullu. Kaikkineen voisin sanoa, että tähän mennessä mikään ei poikennut mistään arkisesta tilanteesta. Yhtä hyvin Sari olisi voinut pyytää minulta jotakin pikku palvelusta tai kertoa vain jonkin vähäisen tapahtuman.

Ehkä kahden tai useamman asian yllättävä yhdistäminen tuottaa toimivan tuloksen juuri silloin, kun se syntyy jotenkin ponnistelematta ja ikään kuin laskeutuu mieleen valmiina asiakokonaisuutena. Joskus ani harvoin jokin tällainen ajatusten synteesi ilmenee kuin itsestään selvänä asiana, jonka on aina tiennyt. Silloin ehkä tietää ajattelevansa ja sanovansa jotakin merkityksellistä. Ei siis silloin, kun tekee mieli huutaa että heureka, ja selitellä perään omaa nerouttaan.

Tokaisin hänelle, että pistäpä se tahnatuubi tuohon pingispöydän viereen permannolle.

Hyvä ajatus sovelletaan tietenkin oitis käytäntöön. Pitäähän sitä kokeilla. Ja tässä tapauksessa taisi pienestä vihjeestä kahdet aivot tavoittaa saman ajatuksen salamannopeasti. Näyttää siltä, että neronleimaukset eivät synny yksin ajattelijan neroudesta, vaan myös vallitsevalla ympäristöllä ja tilanteella on merkityksensä. Ehkä kyse oli siitä että ajatukset kiertävät joillakin samaa rataa eli muotoutuvat samoin perustein ja samanlaisin tavoin. Tarjollaolevista perusteista synty siis kahdessa päässä samanlaisen päättelyketjun tuloksena samanlainen tulos. Olisi tietenkin mahdollista tai peräti todennäköistä, että kahdessa päässä syntyisi hyvinkin eri tulokset, vaikka ajatelman lähtökohdat olisivat samat.

Oikeastaan hän oli jo kiipeämässä pöydälle, kun avasin suuni seuraavan kerran...

Luulin että Sari olisi ollut ihastunut minuun. Ehkä hän olikin. Hän oli hyvin, hyvin erikoinen ihminen. Eli omassa maailmassaan, kauneutensa ja älykkyytensä keskellä, ja tuli sieltä kertomaan omia, kummallisia ajatuksiaan meille tavallisille. Ehkä juuri siksi että hän oli kaunis ja nokkela, kukaan ei koskaan arvostellut hänen kummallisia ajatuksia. Nyttemmin ajateltuna olisi kyllä pitänyt, ja ankarasti. Ei ehkä niinkään tämän selostamani tapahtuman vuoksi, vaan siksi, että hän olisi palannut maan tasalle. Että joku olisi huomauttanut hänelle, että miehiä ei saa kohdella miten vain. Että ystäviin pitää pitää yhteyttä myös omatoimisesti, että.... että hän olisi pudonnut jalustastaltaan tai pingispöydältään. Sari ei ehkä milloinkaan ollut kokenut, että jonkun arvostelu voi satuttaa häntä ja että hänen on pakko muuttaa toimintaansa. Hän oli oikeastaan oikein stereotypian mukainen perheen ainoa lapsi. Hänen isänsä oli myös kummallinen tuppisuu, joka alkoi puhua minulle vasta kun kävi selväksi, etten seurustele Sarin kanssa.

...ja sanoin: "Hyppääpä tuosta pingispöydältä sen tahnatuubisi päälle."

Sarihan hyppäsi, ja tahna lensi. Tuubin toinen pää osoitti kohti avoinna olevaa siivouskomeroa. Sen takaseinään oli matkaa ehkä kolmisen metriä. Siellä peräseinällä tahnaroiskeet olivat kimmonneet ensin ylös ja siitä sitten levinneet pitkin hyllyjä ja siivousvälineitä. Toinen pää taas osoitti kohti ikkunaa ja pingispöydän alle sijoitettua kitaralaukkua, joka sattui olemaan pikkuveljeni. Korkki kolisi ikkunaan ja valkoiset tahnaroiskeet lasilla olivat mitä eloisimman näköiset. Kitaralaukku sai myös osansa. Onneksi laukun vuori tai kitara eivät saaneet osuuttaan, mutta laukun kannesta ei kakkea tahnaa saatu irti ikinä.

Kun parikymmentä nuorta seuraa tällaista tapahtumaa, metakka saisi jopa savolaiset torikauppiaat hiljenemään kunnioituksesta.

Arvoisa Taivahan Taatto! Miksi elämäni kirkkain tähtihetki ei kantanut kestäviin ja tuottoisiin tuloksiin? Kerro minulle, mikä sai minut yhdistämään päässäni yllytyshullun älykkötytön, tylsyyden, pingispöydän ja hammastahnatuubin näin eläväisellä tavalla. Miksen sanonut jotakin arkista, hiukan tylyä ja realistista, kuten: "Miten sinulla voi olla tylsää, kun on paljon ystäviä ympärillä, usein hyvää ruokaa, vapaus tulla ja mennä ja paikka jossa saa olla kuten haluaa?" Miksi kaikista mahdollisista ajatuksista juuri tuo tuli ensin minun ja kaiketi lähes samalla sekunnilla myös Sarin mieleen?

Tylsyys Sarilta loppui, ja mahdollisesti muiltakin. Ja tulipa siivouskomero siivottua.

Ei kommentteja: