torstai 18. marraskuuta 2010

Elämän ja kuoleman kysymys

Turvallisen lapsuuden merkitystä ihmisen kehitykselle ja kasvamiselle tasapainoiseksi aikuiseksi toitotetaan vuodesta toiseen. Jotkut jopa näyttävät ajattelevan, että kaikki ihmiselämän ongelmat johtuvat varhaislapsuuden tapahtumista. En ole täysin samaa mieltä, mutta esitän rinnastuksen parisuhteen kehitykseen.

Itse asiassa parisuhteen ja ihmisen synty ja kehitys voivat olla tiukastikin kytköksissä toisiinsa. Jotkuthan etsivät seurustelukumppania etupäässä lapsensa isäksi tai äidiksi. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin nykyään kai suurin osa seurusteluista syntyy siitä syystä, että kaksi halukasta osapuolta tapaavat ja pitävät toisiaan itselleen sopivina. Aluksi on vain toivo, että löytäisi unelmien naisen tai miehen. Joskus ani harvoin niin tapahtuu, mutta yleensä itse kukin löytää riittävän hyvän kumppanin. Ja lisäksi minä uskon osittain selittämättömään klik-ilmiöön. Jotkut puhuvat henkilökemiasta, jotkut erityisesti kumppaninvalinnan yhteydessä vannovat feromonien nimeen. Asiaa jotensakin sosiologisesti arvioivat pitävät parien muodostumista vaihtona, jossa ihmiset valitsevat kumppaneikseen jollakin asteikolla yhtä kauniin, samaan sosiaaliluokkaan kuuluvan, iältään sopivan ja niin edelleen. Joskus kuitenkin tapahtuu klik-ilmiöitä, joista syntyy romanttisia tarinoita kaunottaren ja kulkurin kohtaamisesta.

Useimmat alkavat suhteet myös päättyvät verrattain pian. Jotkut alkavat yöllä ja päättyvät aamulla, eikä kumpikaan osapuoli edes ajatellut niiden kauemmin jatkuvankaan. Näidenkin suhteiden takaa saattaa löytyä toive jostain kestävämmästä. Kukin päättäköön sitten, että jos moinen toive on olemassa, niin ovatko yhdenyön suhteet joiltain osin vain luovuttamisen merkkejä: ollaan nyt yksi yö, kun paremmastakaan ei ole tietoa. Aika suhteet monet päättyvät muutamien treffien jälkeen vaiheessa, jossa suhteen nimi ei osapuolten mielestä vielä edes ollut suhde tai seurustelu. Oli vasta tapaamisia tai käytiin yhdessä kahvilla tai jotain sellaista. Mielestäni pari ei kuitenkaan ihan itse voi määritellä, milloin suhde on seurustelu ja milloin ei. Sekin seikka määräytyy vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Jos tällaisen kahvittelukaverin vie vanhempiensa luokse vierailulle, vanhemmat mitä todennäköisimmin ajattelevat kyseessä olevan seurustelun. Ystäväpiiri saattaa myös olla hyvin kärkäs tekemään johtopäätöksiä toisten seurusteluista jo ihan siitä syystä, että seurustelua pidetään ihanana asiana.

Tottahan parin itsekin pitää jossain vaiheessa suopua ajatukseen omasta seurustelustaan. Asia ei vain aina ole ihan yksinkertainen, koska kaunis ajatukseni klik-ilmiöstä ei toteudu läheskään aina. Omakohtaisen muistikuvani mukaan seurustelun syntyyn liittyy paljon sellaista, mitä ei romanttisissa tarinoissa välttämättä kerrota. Edellisten kumppaneiden kanssa voi olla paljonkin asioita selvittämättä, vanhemmat ja sukulaiset eivät hyväksy, olosuhteet eivät esimerkiksi taloudellisista syistä ole otolliset ja niin edelleen. Minusta verrattain tavallista on sekin, ettei oikein uskalleta heittäytyä suhteeseen, koska ainakin jompi kumpi osapuoli odottaa jotakin unelmaprinssiä tai -prinsessaa. Toisen puutteet hyväksytään vasta vähitellen.

Ja koska aloin verrata suhteen ja ihmisen syntymistä, niin jatkan sitäkin ajatusta. Olisi tietenkin kovin julmaa väittää, että useimmat alkavat elämät myös päättyvät verrattain pian. Ainakin meillä korkean elintason maissa lapsikuolleisuus on verrattain pieni. Jos taas elämän alkamiseksi katsotaan hedelmöittymisen hetki, rinnastus on jo hiukan osuvampi. Lyhyt surffailu kertoo, että 30% tai jopa puolet hedelmöittymisistä päätyy keskenmenoon. Tietäneekö kukaan oikea lukua? Yhtä kaikki, hedelmöittymisiä tapahtuu siis paljon enemmän kuin synnytyksiä. Useimmat keskenmenot tapahtuvat niin varhaisessa vaiheessa, ettei nainen edes huomaa asiaa, tai se ilmenee kuukautisten viivästymisenä muutamina päivinä. Yksi asia on kuitenkin varma: mitä pitemmälle raskaus ja suhde etenevät, sen epätodennäköisemmin ne keskeytyvät. Nykyisellään vielä avioliittoon johtaneista suhteistakin noin puolet kuitenkin keskeytyy ennen jomman kumman osapuolen kuolemaa. Kuolema puolestaan vääjäämättä lopettaa jokaisen syntyneen elämän jossain vaiheessa. Ja suhteen myös - ainakin konreettisella tasolla.

En tiedä, monennestako seurustelukumppanista Suomessa keskimääirn tulee aviopuoliso tai avopuoliso lukuisiksi vuosiksi. Luullakseni eri mittaisia suhteita on lähes kaikilla ainakin joitakin ennen ensimmäistä pysyvää liittoa. Jos tällaista pysyvää liittoa pidetään suhteen lopullisen vakautumisen merkkinä ja terveen elämän ja kasvun rinnastuksena, arvelisin että alkiolla on hiukan paremmat tulevaisuudennäkymät kuin ensitreffien vaiheessa olevalla seurustelusuhteella.

Ihmisen kehitykselle varhaisen lapsuuden rakkaus ja huolenpito ovat siis erityisen tärkeitä. Väitän, että myös aikuisen ihmisen kehitys ja aikuisuuden olemassaolo ylipäätään riippuu toisilta saatavasta rakkaudesta ja huolenpidosta. Aikuinen ihminen varmasti kestää jonkinmoisia ongelmia näissä suhteissa ja lisäksi yksinäisyyden sieto aivan varmasti vaihtelee henkilökohtaisesti. Ajattelen jopa niin, että itsenäistymisvaiheessa oleva nuori aikuinen ei suoranaisesti itsenäisty, vaan vaihtaa lapsuuden läheisimmät ihmissuhteet aikuisille tyypillisiksi suhteiksi. Yksi sellaisista on seurustelu, mutta on aivan turha väheksyä ystäväpiiriä tai opiskelu- ja työkavereita. Tämän logiikan mukaan turvallinen seurustelusuhde on siis vastuullista aikuisuutta tukeva asia.

Palataanpa seurustelun alkuvaiheisiin. Suhde on herkimmillään alkuhetkillä. Se voi kuolla mitättömään pikkuasiaan. Vaikka väitin, että alkavassa suhteessa ihminen voi olla hyvin epävarma haluistaan ja tavoitteistaan, suhde ei tule kestämään, ellei siinä ilmene rakkautta - vaikka sitä rakkautta ei osoitettaisikaan romanttisten tarinoiden tapaan. Aikuinen ihminen, joka ei saa suhteessaan vastapuoleltaan kaipaamaansa huomiota, ei sitoudu suhteeseen. Kukaan ei jaksa iän kaiken olla jonkun varatyttöystävänä tai -poikakaverina ja odottaa, että koska tulee syrjäytetyksi. Jos koko ajan pelkää yksinjäämistä, tulee mustasukkaiseksi ja alkaa ylireagoida pieniinkin asioihin.

Netti on aikaansaanut kaukosuhteita. Kirjallisesti lahjakkaille ihmisille on helppo aloittaa suhteita netitse. Jatko tietenkin on eri asia. Netitse ei voi iän kaiken tyydyttää läheisyyden tarvetta. Kukaan ei myöskään jaksa ikävöidä loputtomiin. Kaukosuhteen pitää muuttua lähisuhteeksi kummankin osapuolen kannalta kohtuullisessa ajassa.

Itse asiassa Freud, josta itse kukin saa toki ajatella mitä haluaa, esittää samankaltaisia ajatuksia. En väitä tuntevani hänen kirjoituksiaan vaikka joitakin teoksia ja otteita olenkin kauan sitten lukenut. Psyyken kehityksessä hän esittää ajatuksen oraalisesta, anaalisesta ja genitaalisesta fiksaatiosta. Fiksaatiota taas ei ole syytä pitää riippuvuutena, vaan nautinnon hankinnan tapana tai tienä. Näin olen asian ymmärtänyt. Yhtäältä voisi väittää, että parisuhteessa on samat fiksaation vaiheet, vaikka aivan konkreettisesti ajatellen anaalinen fiksaatio lienee vain joidenkin suhteiden asia. Suutelu esimerkiksi voidaan tulkita täsmälleen samaksi tavaksi kuin lapsen tapa saada nautintoa imemisestä ja informaatiota pistämällä työntämällä esineitä suuhun. Minä nyt ainakin haluaisin kosketella uutta tyttöystävää suullani. Ja ainakin jonkinlaisen genitaalisen vaiheenkin toivoisin olevan jossakin lähitulevaisuudessa, viikkojen tai kuukausien sisällä kuitenkin. (Uskon olevani hyvinkin maltillinen.)

Aikuisen ihmisen pää ei kuitenkaan ole samanlainen kuin pikkulapsen. Teoksessaan Miksi valita tämä kirja Read Montague (Osuva nimi! Read [engl.] lue ja Montague [vanha ranska] vuori tms.) väittää, että palkitseva ajatuskin riittää tuomaan aikuiselle tyydytyksen. Mainittakoon nyt, että hän esittää tuon oman ajatuksensa huomattavasti mutkikkaammin ja kaiketi myös omasta ajatuksestaan tyydyttyneenä. Itse asiassa tuo tekijännimi herättää ajatuksen, että teos on jonkinlaista puolitieteellistä, monitahoista leikinlaskua. Vaan kaiketi se on tarkoitettu vakavastiotettavaksi. Estetiikkaan Montague ei ota erityisesti kantaa, mutta minä teen sen nyt. Montaguelaisittain esteettisiä elämyksiä ovat sellaiset kauneuselämykset, jotka synnyttävät jonkinlaiseksi palkinnoksi kelpaavan ajatuksen. En voi aloittaa kissa- ja hiirileikkiä siitä, että muodostuuko ihmiselle varhaisemmin kyky nauttia abstrakteista ajatuksista ja niiden perusteella kyky nauttia kauneudesta vaiko päin vastoin. Ainakin toistaiseksi tyydyn siihen, että aikuisella ihmisellä on olemassa esteettinen ja ideaalinen fiksaatio. Siis kyky nauttia kauneudesta ja hienoista ajatuksista.

Seurustelusuhteen kehityksessä voimme siis erottaa ideaalisen ja esteettisen fiksaation. Suomeksi sanottuna ihan tavalliset ajatukset: "tuo ihminen on fiksu ja mukava" ja "tuo ihminen on kaunis tai komea." Näitä ajatuksia totisesti vastaa aivoissa tapahtuvat reaktiot. Montaguen mukaan aivojuovio syöttää eräälle otsalohkon alueelle dopamiinisysäyksen, jonka tajuamme tyydytyksenä tai ilona. Dopamiiniryöppy esiintyy erityisesti silloin, kun jokin asia ylittää odotuksemme. Nyt olisi kutkuttavan helppo selittää klik-ilmiöni dopamiinisignaaliksi vain siitä syystä, että se ei ole sama asia kuin feromonien aiheuttama pariutumishalu. Jonkun ihmisen feromonit saattavat ehkä laukaista jossakin ihmisessä dopamiinipurkauksen, en tiedä. Samoin dopamiiniriemu saattaa koitua, kun saamme ilmeisen vihjeen siitä, että tarjolla on seurustelukumppani joka ylittää kaikki odotuksemme ja toiveemme. On varmasti vielä muitakin syitä, jotka mahdollisessa seurustelukumppanissa aiheuttavat yllättävää mielihyvää ja tyydytystä. Dopamiiniteoria ei siis riitä selittämään klik-ilmiötä tai rakkautta ensi silmäyksellä. Se on riittämätön. Ja jos jotkut pohtivat, että onko olemassa rakkautta ensi silmäyksellä, niin miten on mahdollista, että jotkut löytävät ja onnistuvat tunnistamaan kymmenien joukosta mieluisen kumppanin muutaman tietokoneitse matkojen päästä kirjoitetun virkkeen perusteella? Tämä on minusta totinen ihme, vaikka kuinka huomioin että suhde vakiintuu vasta ajan saatossa, ja että se saattaa hyvinkin kaatua esimerkiksi siinä vaiheessa kun tavataan oikeasti ensimmäisen kerran. Rakkaudesta ensinäppäilyllä, dopamiinista ja ideaalisesta fiksaatiosta voi kyllä keittää sopan joka selittää klik-ilmiön ainakin osittain, mutta pitkällekö se riittää?

Esteettinen fiksaatio oli siis toinen kaunis ajatukseni. En millään ota uskoakseni, että joillekin puolison tai kumppanin ulkonäöllä ei ole väliä. Ehkä se johtuu tavallisesta ajatusvirheestä, että kuvittelen muiden ihmisten olevan samanlaisia kuin minä. Vaihtelua varmasti ilmenee. Joillekin kauneus on tärkeämpää kuin se että on ajatusmaailmaltaan samankaltainen.

Voin myös ajatella, että esteettisiä puutteita voi korvata sopivien ajatusten esittämisellä, kuten huumorilla, tai kohteliaisuudella. Juice Leskinen ei varmasti ollut erityinen komistus, mutta naisten suosiosta hän kuuluu nauttineen - jopa kauniiden naisten. Tässä lienee minunkin toivoni. Maailmassa totisesti on minua komeampia ja varakkaampia miehiä. Luojan kiitos, nyt kun vointini taas on parantunut, huomaan taas ihmisten nauravan puheilleni. Kaikki naiset eivät varmasti halua naistennaurattajaa kumppanikseen, mutta sympatian herättäminen avaa väylän esittää muitakin ajatuksiaan. Paitsi että sopivien ajatusten esittäminen voi hyvinkin korvata esteettisiä (ja sosiaalisia ja taloudellisia) puutteita, uskoisin että se nämä fiksaatiot voivat muuttaa toisiaan. Fiksua rupeaa pitämään kauniina. Ja kauniita nyt on tavattoman helppo pitää fiksuina.

Olemme siis saaneet pystyyn seurustelusuhteen, jossa jaetaan kummankin osapuolen kannalta riittävästi läheisyyttä, huolenpitoa, materiaalista hyvää, ymmärrystä, seksiä, turvallisuutta ja niin edelleen.. siis rakkautta. Osapuolet ovat hyväksyneet toisen puutteet ja oppineet kommunikoimaan tavoilla joiden tietävät sopivan toisilleen. Tai no... oikeastaan väittäisin, että suhteen alkuvaiheessa yhteisiä sanontoja ja tapoja syntyy uskomattomalla vauhdilla. Eräässä ideaalisen fiksaation vauhdittamassa suhteessa sanotaan (toivottavasti vastakin), että odota, mun pitää muotoilla tämä ajatus. Ja näin tapahtuu siis myös netin ulkopuolella, siellä kuuluisassa todellisessa elämässä. Suhde ei kuitenkaan ole valmis, kun molemmin puolin on myönnetty ihastumisen olemassaolo. Jotkuthan paukauttavat suoraan, että minä rakastan sinua. (Autuas se, joka tuon lauseen saa kuulla edes joskus ääneen ja vakavasti sanottuna.) Joidenkin täytyy sitten tämäkin asia ilmaista tuhannen mutkan kautta. Suhteen ja kiinnostuksen molemminpuolinen myöntäminen voisi olla syntymään verrattava hetki. Tämä suhde on nyt olemassa. Meillä on jotakin mitä muut saavat meidän luvallamme sanoa seurusteluksi. Kaikki oikeastaan alkaa vasta tästä.

Olen kuullut puhuttavan seitsemännen vuoden kriisistä. Kun pari on ollut yhdessä noin seitsemän vuotta, alkaa ilmetä ristiriitoja ja pettymyksiä. Toisaalta tämän tästä saa lukea, että ihastuminen ja rakastumisen tunteet loppuvat puolen tai viimeistään puolentoista vuoden päästä alkamisestaan. Siihen mennessä suhde on vakiintunut tai se loppuu. Onhan pieni lapsikin alttiimpi kuolemalle kuin vaikkapa parivuotias. Ja onneksi suhde siis tulee murrosikään jo seitsemän vuoden päästä, eikä noin 13 vuoden kuluttua. Tämä on siinä mielessä armollista, että jos ensimmäisen pitkän suhteensa solmii noin 20 vuotiaana, niin seitsemän vuoden kriisin kohdalla ei ole vielä mitenkään erityisen vanha aloittamaan uutta parisuhdetta. Toisaalta, pitkiä parisuhteita näyttäisi syntyvän kahdenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Ensisynnyttäjien keski-ikä taas lienee 27 tai 28 vuotta. Kukin välttäköön liian äkkinäistä johtopäätöstä, koska läheskään kaikki eivät saa ensimmäistä lastaan ensimmäisen pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa.

Jotkut ihmiset elävät lähes koko elämänsä yhdessä suhteessa. Toisilla erilaisia liittoja on useampia. Noin puolet avioliitoista kuulemma kariutuu nykyään. Sitä ei sano kukaan, moniko kariutumattomista liitoista on osapuolten ensimmäinen, joten arvelisin että yli puolella on vähintään kaksi liittoa. Onko se sitten hyvä vai paha, jääköön itse kunkin pohdittavaksi. Kunhan ei suhtaudu omiin edesottamuksiinsa sinisilmäisesti.

Ei kommentteja: