torstai 5. elokuuta 2010

Ihanteet

Erityismorjestus nimimerkeille aella84 ja JE.

Pessimisti ei pety ja kyynikko saa olla ikuisesti oikeassa. Arvelisin, ettei oikeassaolon riemua voita mikään. Se on ilmaista, ei edellytä sosiaalista statusta ja on enemmän tai vähemmän pysyvää. Tai jos oikein mietin, oikeassaolo tuo sosiaalista statusta.

Partiojohtajakurssini ohjaaja, taisi olla Vesa Auren, tokaisi kurssin päätöspuheessaan että viisaat pitävät maailmaa pystyssä ja hullut vievät sitä eteenpäin. Todella viisas varmaan kysyisi, että mihin maailmaa pitäisi edes viedä?

Miksi näyttääkin siltä, että hulluus - siis ennakkoluulottomuus ja kyky nähdä vaihtoehtoja - on huonommassa valossa kuin viisaus. Tämän viisauden yhdistän tässä yhteydessä vallitsevien olojen puolustamiseen ja muutosten vastustamiseen epäonnistumisen todennäköisyyteen vedoten.

Onko maailma niin valmis, ettei muutoksia enää tarvita? Siltä minusta näyttää. Tapahtui näin: juttelin erään naisen kanssa chatissa (taas! ylläri!). Hän vaikutti sellaiselta että hänen kanssaan voi jutella masennuksesta ja sairaslomista. Taisipa hän vakuuttaa, että hänelle voi kertoa arkoja asioita. Mielessäni hymähdin, että mikäs minua estää, koska ei hän tiennyt, kuka olen oikeasti. Kertoi vielä asuvansakin kaukana, niin tuskin osaisi päätellä, kunhan edes hiukan varon sanojani. Tähän mennessä, arvoisa lukija, olet varmaan jo osannut päätellä, että erehdyin. Ehkä hän tarkoitti, että hän pitää salaisuudet, mikä minusta ei ole kovin tärkeää kun puhutaan riittävän anonyymisti. Hän kertoi elämästään ja minä omastani. Sitten hän kertoi miten oli voittanut vaikeutensa ja kuinka auvoisaksi kaikki oli muuttunut. Ja kuten arvata saattaa, hän suositteli minullekin asennemuutosta ja muuta sellaista. Kun kerroin että yritetty on, hän kävi saarnaamaan. Minä olin lapsellinen ja annoin hänelle mahdollisuuden jatkaa. Tyydyin vain pyytämään, ettei yrittäisi terapioida minua. Lopulta keskustelu päätyi asetelmaan: koska asiat ovat kuten sanon, sinun pitää tehdä samoin. No... 1) asiat eivät ole kuten hän ajatteli. 2) Asenteita ei ostella kaupasta eikä lainailla hyllyistä. Niiden muuttaminen on pitkä ja vaikea prosessi, enkä ole varma että haluan. Lisäksi en usko, että se välttämättä auttaa. Ehkä minusta tulisi tuota juttukaveria miellyttävämpi, mutta minun oloni ei paranisi.

Mutta näinhän nämä keskustelut usein menevät: ensin ollaan ymmärtäväisiä, sitten tarjotaan patenttiratkaisua ja lopulta suututaan kun ratkaisu ei kelpaa. Ihmiset eivät muutu odotusten mukaisiksi. Sanalla sanoen, erilaisuutta ei siedetä, vaikka minusta on kovin muodikasta puhua erilaisuuden sietämisestä ja hyväksymisestä. Erilaisuudella taidetaankin tarkoittaa ihonväriä, vammaisuutta, ruotsinkielisyyttä tai muuta sellaista, joka nyt vallitsevan moraalin mukaan pitää sietää. Jos joidenkin ihmisten erilaisuuden sietäminen edellyttääkin muutosta omissa asenteissa tai teoissa, niin sietokyky hupenee nopeasti. Oikeassaolohan on jaloa, ja jos toisella menee huonosti, niin omaan asemaan vedoten on helppo olla oikeassa.

Humen giljotiini on tällainen aatos: siitä miten asiat ovat ei tule ajatella, miten niiden tulisi olla. Vallitsevien asiantilojen perusteella ei siis pidä mennä lausumaan moraaliväitteitä. "Koska sinulla on masennus, sinun pitää hankkia uusi asenne." Ehkäpä minun masennukseni johtuukin sinun asenteistasi! Mitäs siihen sanot! Lällällää! Olenpa oikeassa, olen jalo!

Masennuksen parantamista olen tässä blogissa pohtinut kovasti ja pidän kiinni yhä siitä, että masennus ei ole kenenkään oma syy, mutta jokaisen omalla vastuulla on tavoitella sen lievittämistä, koska kukaan muu ei sitä voi tehdä. Tämä on kuitenkin eri asia kuin asenteen vaihtaminen, koska masentunut voi olla pahuksen oikeassa: masennukseni johtuu keskushermostosta ja toisaalta onnettomista sattumuksista elämässäni. Olosuhteet ovat tehneet elämästäni sen mitä se on, ja olen itse osa olosuhteitani. En voi muuttaa kaikkea, vaikka voin tavoitella hyvää.

Minun ihanteeni on yhteiskunta, jossa on useampien parempi olla, tai ainakin joissa ahneiden on pahempi olla ja yhteisen hyvän arvon tajuavien on parempi olla. Se on ihanne. Se on hulluutta etenkin siksi, ettei se ole kovin todennäköistä. Ahneus on nimittäin vallan ja varallisuuden ja aseman saamiseksi hyödyllinen ominaisuus ja myös hyvä väline. Jos omatunto ei soimaa, voi heikompaa riistää ilman tuskia. Seuraavaksi kai pitää pohtia, mikä on ahneutta ja vallanhimoa ja mikä ei. Jotta väitteestäni varmasti tulisi kehämäinen, tulen (jos viitsin) kytkemään nuo seikat nimenomaan kyynisyyteen, ihanteettomuuteen, julmuuteen ja pahantahtoisuuteen.

Ja mihin päädyn?

Kaikkien alojen asiantuntemukseen. Siihen, että juuri minä voin puhua arvokkaista asioista vaikka oikeasti rakentelen egoani pönkittäviä ajatusleikkejä. Tavoitteenihan on vaikuttaa peräti älykkäältä ja ymmärtäväiseltä paitsi itseäni, myös kaikkea muuta kohtaan. Ihanteet ovat aatteiden perusta, ja aatteita ynnä uskontoja voi käyttää suurtenkin joukkojen hallintaan. Kyynikko ei siis ole paha, jos ei satu puolustamaan oikeassaolollaan omaa etuaan.

Hämmentääkö tämän tekstin tarkoitus? Joo... niin se hämmentää minuakin. Lopulta päädyn tällaiseen ajatukseen: loogisen ja johdonmukaisen tekstin voi kirjoittaa vain jos jättää riittävästi näkökulmia syrjään. Jos taas yrittää ajatella laajasti, päätyy niin suuriin ajatuksiin, että aivot loppuvat kesken. Ja se taas ei ole ihanteellista eikä kyynistä. Se vain saattaa johtaa toimintakyvyn lamaantumiseen. Ehkä minun siis on parempi tervailla museolaivaa kuin hankkiutua opettajaksi, sillä opettajan mieltäni vaivaisi jatkuvasti oman opetukseni puutteellisuus, oppilaiden välinpitämättömyys ja kaiken viestinnän rajallisuus. (Tähän päätteeksi pitäisi kirjoittaa jotakin täysin mielipuolista.)

Seuraavaksi kirjoitan taas seksistä. Se ei syleile maailmoja!

Ei kommentteja: