sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Poliittinen ohjelma, osa aika monta.

Aika tekee ajatuksia.

Kieltämättä kallistun aatokseni vasemmalle. Vanhanaikaiseen sosialismiin ei ole paluuta. Se ei toiminut. Ihmisiä ei voi tukahduttaa, ja ahkeruudesta pitää saada palkka. "Jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan" on kyllä kaunis periaate, mutta jonkinlainen kannustus nostaa kummasti kykyjä. Ja kyvyt olisi hyvä käyttää yhteisen hyvän tekemiseen, ei valtaeliittiin pyrkimiseen tai muuhun yhteisen hyvän eduksi puettuun itsekkyyteen.

Kumpi on helpompaa, liittyä olemassa olevaan puolueeseen vai perustaa uusi kansanliike? Vanha puolue on luutunut koneisto, jossa uudet äänet vaiennetaan äkkiä. Poliittinen ideologia on sen tuntijalle näppärä väline. Sitä voi usein soveltaa vaikka millaisten väitteiden tukemiseen tai vastustamiseen. Jos ehdottaa jotakin uutta, eikä ole oikea ihminen, ehdotusta ei pidetä varteenotettavana. Se on helppo kumota poliittisen ohjelman perusteella vaikka päivänpoliittisessa toiminnassa kyseinen kohta olisi ollut huomiota sitten sen kirjoittamisen.

Uuden kansanliikkeen ja puolueen pystyttäminen on hyvin epävarma hanke. Viimeisin varteenotettava uusi poliittinen liike on ollut vihreät. Sitä ennen olikin sitten vasemmisto. Populismi meillä on ollut seurassamme aina, äärioikeisto samoin. Kieltämättä uuden, vireän liikkeen herääminen olisi juhlavaa, mutta sen johtajaksi hapuilu olisi juuri sitä vallan ja omaneduntavoittelua, jota vastustan. Poliittisen arjen olisi toki hyvä olla jaloa ja ihanteellista, mutta käytännössä poliitikonkin pitää hankkia leipää itselleen ja läheisilleen. Poliittinen broileri, joka ei ole elänyt tavallista elämää (miten sekin määritellään) ei oikein ole varteenotettava. Mutta sellaisethan Suomessa touhuilevat. Onneksi sentään lähettivät Pia-Noora Kaupin muualle täältä.

Olen esittänyt, että oikeiston pitäisi hankkia materiaa maahan ja vasemmiston huolehtia jaon kohtuullisuudesta. Samanlaisia tehtäväjakoja voi nähdä poliittisen keskustelun kaikilla osa-alueilla. Oikeiston tehtävä on ostaa maahan ohjuksia, hävittäjiä, puukkoja ja puntareita, vasemmisto tehköön parhaansa, ettei niitä tarvita. Ja. Niin. Edelleen. Kaikkineen tilanne on aika hyvä. Onhan Suomessa ongelmia ja töitä niiden vuoksi on tehtävä. Mutta uuden poliittisen aatteen muotoilu lienee enintäänkin aivojumppaa. Minulla ei ole uutta ajatusta, jota muotoilla ideologiaksi. Jos poliittinen tilanne olisi huomattavasti kireämpi, voisin osallistua vasemmistolaiseen mielenosoitukseen - lähinnä vihanpurkamismielessä. En minä nimittäin vihaa oikeistoa, paitsi äärioikeistoa. Sen sijaan vihaan ääriliikkeitä. Ja poliittisia kärjistyksiä, kuten yksoikoisia näkemyksiä vaikkapa ydinjätekysymyksistä tms.

Näin sanoin hautaan poliittisen aatteen muotoilun. Rest in pieces...


Ei kommentteja: