lauantai 13. helmikuuta 2010

Poliittinen ohjelma II

Kaikkia ei voi miellyttää, joten sitä ei kannata tavoitella. Ihan hyvä ajatus tuo äskeinen - omien ylilyöntien perusteluun. Vallitseva poliittinen tilanne on poliittisten tekijöiden senhetkinen tasapainotila. Niin muodoin, olen ajatellut, että kunkin on viisainta ottaa oma kantansa ja toimia sen mukaan

Muuten hyviä ajatuksia, mutta ne eivät ole perusteita yleisen vaan oman hyvän tavoittelulle. Koska ihmiset ovat erilaisia, absoluuttista yhteistä hyvää ei ole. Nykypoliittisesti: jos pyritään takaamaan kaikille kohtuulliset olot, menestyväiset valittavat kun heiltä rokotetaan. Jos pyritään tukemaan niitä, jotka jo menestyvät, vähäosaiset valittavat.

Poliittiset ääriliikkeet eivät näytä tajuavan, ettei yhteiskuntaan kannata hankkia paineita suosimalla liikaa liian pieniä ryhmiä. Viime vuosien politiikka on tukenut tanakasti jo valmiiksi menestyviä. Ja varakkaiden pyyteiden täyttämistä on perusteltu sillä, että jos niin ei tehdä, lääkärit, (Finnairin) liikennelentäjät, omistajat ja niin edelleen katoavat maasta. Minun tekisi mieleni sanoa noille kultapossuille, että tervemenoa. Mutta eipä nyt tartuta pikkuseikkoihin. Vajaa sata vuotta sitten syttyi sisällissota, jonka syyt olivat eriarvoistumisessa. Valtaa entuudestaan pitäneet voittivat, ehkä nyttemmin ajateltuna onneksi. Se, mitä valkoisten lastenlastenlapset eivät näytä tajuavan, että ennen pitkää uudetkin punakaartit ovat mahdollisia. Markkinahumulla ja pikavoitoilla tyydytetään joitakin, muttei kaikkia. Huvittavia nämä markkinaidealistit ovat. Koska toinen poliittinen äärimmäisyys, reaalisosialismi, ei menestynyt, he tekivät johtopäätöksen: koska suunnitelmatalous ei toimi, vapaan ja rajoittamattoman liberalismin on pakko olla ainoa oikea yhteiskunta- ja talousjärjestys. Kuinka tyhmä onkaan tavallinen ihminen? Poliittisia kantojaan päästetään toimitettuun julkiseen sanaan esittelemään ihmisiä, jotka eivät tajua sitä, että taloudellisia ja poliittisia järjestelmiä voi olla muitakin kuin kommunismi ja liberalismi.

Pohjoismaisessa hyvinvoinnissa häviäjiksi jäävät lähinnä ökyrikkaat, jotka kuvittelisivat olevansa vielä rikkaampia jossain muualla. Toisaalta häviäjiin kuuluvat ne vähäosaisistakin vähäosaisimmat, joilla ei ole kykyä tai mahdollisuutta huolehtia omista asioistaan. Nyt: miksi liikennelentäjien (ansiot vaikkapa 100 000 euroa vuodessa, tai enemmänkin) pitäisi saada vielä lisää? Ja toisaalta, miksi kaikkein vähäosaisimmat eivät tee mitään tilansa hyväksi? Törmäämme inhimillisiin ominaisuuksiin. Hyvinmenestyvät luulevat ansaitsevansa hyvät tulonsa. Ihan kuin lentäjä tekisi jotain NIIN hyvää, että ansaitsisi moisia määriä. Ja toisaalta, aivan kuin kaikkein vähäosaisimmat EIVÄT ansaitsisi sitä tukea, joka heille annetaan. Meillä olisi varaa auttaa enemmänkin, elleivät jotkut kuvittelisi jotenkin olevansa paitsi vielä yhtä kymppitonnia vuodessa. Tai viittä. Toisaalta törmäämme kannusteloukkuun. Vaikka äskeisillä asenteilla kallistunkin vasemmalle, minusta on vähintään kohtuullista, että ahkerasta työstä maksetaan enemmän kuin vätystelystä.

Jatkan kallisteluani vasemmalle. Pääomatuloja perustellaan riskinotolla. Siis: jos omistat rahaa ja sijoitat sen yrityksiin joihin luotat, mutta joiden toimintaan et juuri voi vaikuttaa, otat riskin. Yleensä suuriin tuotto-odotuksiin liittyy suurempi epäonnistumisen riski, ja voin tietenkin muistaa sitä sijoittajaparkaa, joka pisti tavallisen työläisen mittakaavassa suuren summan jonkin riskialttiin firman rahoitukseen. Ehkä hän sitten saa siitä vatsahaavoja ja kokee ansaitsevansa enemmän kuin muut. Mutta toisaalta voi kysyä, että jos omistaa jo yli oman tarpeensa, miksi olisi oikeutettu ansaitsemaan lisää tekemättä mitään? Eikö ole omaa tyhmyyttä, jos sijoittaa kohtuuttomasti epävarmoihin liiketoimiin ja hankkii sillä stressin? Eikö olisi ihan jees huolehtia omaisuudestaan: jos pistää miljoonan firmaan, olisi kai syytä työskennellä sen firman hyväksi jotenkin, eikä vain odottaa, että ensi vuonna saa jo satatuhatta takaisin ilman että tekee muuta kuin käy kusettamassa koiraansa?

En oikeastaan tarkoita, etteikö sijoitettu omaisuus saisi kasvaa korkoa. Pikemmin tarkoitukseni oli kyseenalaistaa sitä paksuperseistä asennetta, että koska jo omistan, omaisuuteni pitää säilyä jonkun muun tekemän työn vuoksi ilman että minun tarvitsee muuta kuin kerätä voitot. Tämä ajatusmalli on kesken. Ehkä joku vaivautuu kommentoimaan tätä.

Kaiketi olen siis perustamassa jonkinlaista demokraattista kohtuullisuuspuoluetta.

Ei kommentteja: