maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kävin suihkussa

Eilinen ja tämä päivä ovat ehkä olleet elämäni masentuneimmat. Eivät synkimmät, eivät karmeimmat eivätkä ehkä edes ahdistavimmat. Mutta nuutuneimmat, juuttuneimmat ja toivottomimmat. Pääasiassa olen kulkenut vuoteen, tietokoneen ja vessan väliä silmät, ja vain silmät, seisoen.

Äsken vaivauduin suihkuun. Mikäs siinä. Jos se ei antanut voimia, niin ei se pahaksikaan ollut. Tunsin kuitenkin ajatusteni kulkevan jähmeänä puurona. Aikaisemmin elämässäni olen ollut nokkela ja oppiminen peruskoulun edellyttämään malliin on ollut minulle helppoa. Nyt on vain samea tunkkaisuus mielessä. Usein on tuntuu hölmöltä, sellaiselta, että tiedän varsin hyvin, että jotakin pitäisi oivaltaa, mutta mitään ajatusta ei herää. Tajuan vain oman tyhmyyteni.

Siitä ajatukseni venyi kuin sitkeä lima teemaan, jota olen varmaan käsitellyt ennenkin. En jaksa muistaa enkä lukea kaikkia juttujani nyt, joten en tiedä, mitä olen kirjoittanut. Ajatus kuitenki on, kuinka helppoa ihmiset on saada hyväksymään asioita, jos heidät saa tuntemaan itsensä älykkääksi. Äly, järki, oivallus, luovuus ja mitähän nimiä suunnilleen samalla ilmiöllä onkaan, on aikamme korkein hyve. Kaikki haluavat olla älykkäitä, mutta harvemman kai tulee pohdittua, mitä sillä milloinkin tarkoitetaan.

En käy minäkään määrittelemään tässä älykkyyttä. En jaksa, en pysty enkä voi kirjoittaa nyt väitöskirjaa, ja vähemmällä on turha käydä siihen aiheeseen käsiksi. Lukija nyt tyytyköön siihen, mitä kuvittelee älykkyyden yleisesti ja useimpien mielestä tarkoittavan. Joku jotensakin jaettavissa ja hyväksyttävissä oleva yhteisehkö näkemys siitä kai vallitsee.

(Näin muuten viime yönä unta siitä, että Koivuniemessä naapurin aikamiesveljekset olivat polttaneet saunan.)

Se sen sijaan on minusta kiinnostavaa, että vähitellen kunkin ajan ja alan iskusanat alkavat tarkoittaa lähes mitä tahansa, kunnes ne eivät enää tarkoita erityisesti mitään. Viktoriaanisen ajan "hyveellisyys", 1900-luvun puolivälin "ahkeruus," kasvatustieteilijöiden "oppiva", humanistien "diskurssi" ovat tällaisia. Mutta nyt siis "älykkyys" on hampaissani. Mieleeni pyrkii jatkuvasti läheinen liikerakennus, jolle on annettu nimeksi Intelligate. Älyportin alakerrassa , lasiseinän takana palvelee jotakuinkin tavallinen parturikampaamo, jonka sisustusta muoti- ja juorutoimittaja ehkä kutsuisi trendikkääksi. Ivaillenpa tulkitsen "trendikkään" kehityssuunnikkaaksi. Mutta niin.. sitähän se on. Samaa kiiltävää huttua näkee siellä sisällä, kuin missä tahansa rahanlypsämössä. A propos, voisinkin käydä kiillotuttamassa kaljuni... Takaisin asiaan: Intellibarbers on tuon firman nimi. En sitten tiedä, leikataanko siellä kuontalot älykkään näköisiksi, vai mitä oikein... mutta ehkä parturikampaamoyrittäjä vain otti firmansa nimen rakennuksen nimestä, tai sitten hän tosiaan uskoo kehityssuunnikkuuskampausten ja kiiltävien mööpelien olevan älykkyyttä. Ja miksei toki niinkin. Älykkyyden ideologiaan kuuluu nähdäkseni taloudellinen ja sosiaalinen menestys, ja kiilto, uutuus ja säihke ovat menestyksen seurausta. Köyhät ja hiljaiset tyytyköön kauhtuneeseen.

Psykologien kehittämä älykkyysosamäärän idea on esimerkiksi muuttunut eräiden henkisten ominaisuuksien kehittyneisyyttä kuvaavasta lukuarvosta ihmisarvon mittariksi. Kaiketi älykkyysosamäärä jonkin käykin yksiin ansiotason ja sen sellaisten suotavina pidettävien seikkojen kanssa. Ja onhan olemassa Mensa, tuo älykköjen yhteisö, johon pääsee testitse: jos saavuttaa parhaaseen kahteen prosenttiin kuuluvan tuloksen heidän kokeessaan, hyväksytään porukkaan. En sitten tiedä, mitä Mensalaiset tekevät, laativatko salaisia suunnitelmia alistaakseen maailman hallintaansa vai pitävätkö harmittomia shakkiturnauksia, vaiko keskustelevat, mahtaa, tietotekniikan tulevaisuudennäkymistä ja merkityksestä aikamme ideologian mukaisen paratiisin pystyttämisessä. Koska moinen yhdistys on, niin kaipa sille jokin tarvekin on olemassa, ja jotkut siihen myös haluavat.

Kaikki eivät voi kuulua Mensaan, jotkut eivät ehkä edes halua, vaikka voisivat. Ja tähän yksilöllisyyden ja tasapäistämisen ideologioihin kuuluvassa yhteiskunnassa on päivän selvä, että kaikki haluavat olla älykkäitä, siis hyviä. On kurjaa, jos joutuu tuntevansa olemaan huono. Niinpä älykkyyden käsitettä pitää venyttää, ja sisällyttää siihen seikkoja, joiden katsottiin kuuluvan johonkin muuhun. Puhutaan sosiaalisesta älystä, kätevyys lienee motorista älyä ja onpahan tunneälykin, josta on koko liuta määritelmiä, ja joka kaiketi on alaltaan niin lavea, että jos ei muuta hyvää tunne omaavansa, niin ainakin voi väittää olevansa tunneälykäs.

Kaiketi ihminen älykkyydessään on aika epeli kusettamaan itseään. Muutamalla ikiomalla, kätsänäppärällä ajatuksenjämällä työnnetään syrjään vanhoja arvoja, jotka ovat pitäneet yhteiskuntaa tolpillaan vuosisadat. Äly-yhteiskunnassa kuuluu olevan paljon pahoinvointia. Minäkin olen älypahoinvoinnin takia sairaslomalla, enkä kyllä ihmeemmin haluaisi mitään tehdäkään. Somaa syötetään ihmisille, että äly-yhteiskunta ei kyseenalaistuisi liian radikaalisti. Ennen nämä älykisaan kykenemättömät, tai ylipäätään oman aikansa kisassa huonosti menestyvät, olisivat kai hoitaneet oloaan viinalla. Tosin vaatimustaso saattoi olla hiukan kohtuullisempi, arjen aiheuttaman olotilan hoitaminen millään lääkkeellä oli ehkä harvinaisempaa. Juopot nyt juovat nykyäänkin, notkuvat avoimen kaljatölkkien kanssa katuvarsilla ja puistoissa. Nykyään juopot ovat kuitenkin myös älykkäitä.

Pohdiskelin näitä seikkoja, kunnes varaajasta loppui lämmin vesi ja suihkuni kävi hyiseksi. Totesin onnistuneeni myymään itselleni hienon ajatuksen tajuamatta sen syvempiä yhteyksiä. Ikään kuin minä olisin sillä tavalla älykkäämpi kuin muut, että pystyisin esittämään arvioita. Siinäpä se. Palasin tietokoneen ääreen ja kävin syytämään ääliömäisiä hymiöitä chatissa.

Ei kommentteja: