keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Muottitietoisuus

Erään ystäväni pyynnöstä piti kirjoittaa muoteista. Siis niistä rajoista, joita erilaiset odotukset meille asettaa. Kirjoitin pitkän pätkän ja totesin tekstini olevaa kaikilla tavoin lattea. Pöh.

Kirjoitanpa itsestäni. Sitten pohdin häntä. Ala-asteella päädyin kiusatuksi. Syytä en tiedä. Ilmeisesti joku keksi, että olen herkkä ja minut saa ärtymään helposti. Siitä se kierre syntyi. Kun koko ajan oli varuillaan ja vähän ärtynyt, kipukynnys madaltui kuukausi kuukaudelta. Sain minä hiukan myötätuntoakin. Kävin kiinni kesken oppitunnin sen tyypin collegepuseron kaulukseen, joka sillä kertaa kertaa aloitti ilveilyn, ja kiskoin hänet kumoon tuoleineen luokan lattialle. Myötätunto ilmeni niin, että opettajan antama nuhtelu oli jotain sen kaltaista kuin "noh, noh." Muistan toki ennenkin olleeni äkkipikainen, mutta tuo ala-asteaikainen päätyminen alimmalle hierarkian asteelle herätti minussa tietoisuuden omasta erilaisuudestani.

Yläasteella olin ensimmäinen seitsemäsluokkalainen, jolla oli musta nahkatakki. Muutoin olin aivan kelpo seiskalainen. Pääosin kiltti, mitä nyt lintsailin hiukan. Äiti kuitenkin kiltisti allekirjoitti poissaolotodistukseni. Uskoakseni lintsailustani on käyty keskusteluja luokanvalvojan ja äitini välillä. Asia ei oikeastaan kuulu minulle, eikä kuulunut silloinkaan, vaikka olisi ehkä pitänyt. Voin kuitenkin aavistaa, että opettajilla oli kädet täynnä työtä minua hankalampien tapausten kanssa. Minähän sentään hoidin oppivelvollisuuteni kiitettävästi, jos oppivelvollisuudella ei tarkoiteta määräaikaan määräpaikassa olemista. Harvoin sain kokeista 9-:sta huonompaa arvosanaa. Arvelisin että niitä tuli viitisen kappaletta kolmessa vuodessa. Tällaisen kahtalaisuuden takia olin jonkinlainen outolintu myös yläasteella. En kilttipoika, mutten mikään pahiskaan. Sittemmästä opintiestä en nyt käy liikaa selostamaan. Sitä on ollut pitkälti ja vaihtelevalla menestyksellä. Ylioppilaaksi kirjoitin useamman lukionkäyntiyrityksen jälkeen joitakin vuosia ikätovereitani myöhemmin. Laudaturin paperit tuli, ja päästötodistuksen keskiarvo oli koko lailla sama kuin peruskoulusta lähtiessä - yli 9.

Yliopistossa taisin olla tavallisempi kuin milloinkaan elämässäni. Keräsin maisterintutkintoon tarvittavat opintoviikot vajaassa kuudessa vuodessa, pääaineesta jopa erinomaisin arvosanoin. Tällä hetkellä tuolla kaapissa on joten kuten kokoon harsitun lisensiaatintutkinnon todistus. Että näin sitä kuulutaan oikein sivistyneistöön. Viimeisimmän valmistumisen jälkeen olenkin sitten tehnyt lähinnä hanttihommia. Rehjannut museolaivan ja luksusveneitten parissa paskaisissa työhaalareissa. Parhaaseen aikaan olen hoitanut asiakaspalvelua kädet kyynärpäitä myöden lapsalvassa. (Lapsalva, ruots. lappsalva, on tervan ja lampaanrasvan seos, joka valmistetaan yksinkertaisesti lisäämällä padassa sulatettuun lampaanrasvaan - yllätys yllätys - hautatervaa.) En tiedä mitä työnantaja tuosta asiakaspalvelusta tuumasi. Jos asiakaspalvelukonsultti olisi tullut katsomaan, hän olisi varmasti pyörtynyt kauhusta. Paskainen duunari hymyilee kolmella kielellä, myy lippuja melkein hinnaston mukaisin hinnoin ja hoitaa tilitykset joskus jopa ajallaan. Lisäksi annoin kävijöiden koskea museoesineisiin, menin itse museoesineeseen makaamaan, pidin opastuskierroksen venäjäksi, vaikken osaa sitä kuin neljä sanaa. Suoraan sanoen, olin elementissäni ja laitoinitseni peliin. Mainittakoon, että sain esittelykierroksestani kiitokseksi useammin kuin kerran kädenpuristuksen, johon oli jemmattu seteli - eikä ede se pienin. Vaikka palkka niissä hommissa oli pieni, en minä sentään kympin tai kahden kipeä ollut. Enemmän niissä kädenpuristuksissa lämmitti se ele. Ja kyllähän sitä hyvällä mielellä muisteli työpäivää, kun istui vierassataman baarissa tervalta haisten nauttimassa viileää ja kultaista kuplajuomaa.

Erilainen, nuori ystäväni! Tiedän kokemuksesta, kuinka raskasta voi olla, kun ei oikein istu ympäröivien ihmisten odotuksiin. Ei ole ollut helppoa tämä elämä tähän puoliväliin asti. Eikä varmaan ole loppukaan. Olen ehdottanut sinulle lasinheittoterapiaa, siis juomalasin särkemistä, kun oikein mättää. Tiedän sinun tietävän, että minä tiedän moisen toiminnan olevan hölmöä. Turhautumistaan voi purkaa myös aiheuttamatta materiaalisia vahinkoja. Mutta SE vasta olisi odottamatonta sinulta. Haluaisin että saat kokea, että maailma ei kaadu, vaikka välillä tekisit jotakin mitä et voi kokonaan hallita. Kun lasinsirpaleet on kerätty ja ovenkarmin naarmu maalattu piiloon, elämä jatkuu. Voisin jopa kärjistää: kun tuntuu että maailma kaatuu päälle tai putoaa pois jalkojen alta ja henkilö X jo sovittelee liukaspintaista köyttä kaulaansa, muu maailma ei paljon välitä. Julmaa tietenkin, että joku ei saa tarvitsemaansa huomiota. Mutta kuinka kauheaa se olisi, jos koko maailma pysähtyisi siihen? Ehei. Maailma jatkaa menoaan, ja hallitsemattomissa tilanteissa juuri se tarjoaa mahdollisuuden jatkaa. Jos maailma pysähtyisi, niin milläpä sitä moisen jälkeen palaisi normaaliin, kun kaikki vain möllöttäisi äXän ongelmaa? Ei saisi kaupastakaan suklaata. Huh!

Huonosti valmistellun puheen tuntee siitä, että puhuja sanoo: "Ja lopuksi vielä haluaisin sanoa...", ja jatkaa vielä toisen puolituntisen. En siis halua olla huonon puhujan kaltainen, vaan päätän tekstin kun asia loppuu eli kohta.

Erilaisuus on raskasta. Ainakin omalta osaltani erilaisuus on harvoin ollut erinomaisuutta, vaikka opintiellä jotakin olen saavuttanutkin. Kirjoitan näitä blogitekstejä, koska minun on pakko. Erilaisuuteni menisi hukkaan, ellen toisi sitä esiin edes näin. Ja joskus, kuten museolaiva Sigynissä opastaessani, erilaisuus on ollut suoranainen rikkaus. Voin vilpittömästi väittää ilahduttaneeni melkoista ihmismäärää pikkulapsista tutiseviin vanhuksiin. Sillä saralla tavallinen äijä vaikenee lähes kaikilla maailman kielillä ja pitää tylsän standardiesitelmän pohtien, paljonkohan esitelmöitsijän tervassa ja sahanpurussa pyöritellyt vaatteet häiritsevät. Yhtä kaikki, meistä jokainen on jokseenkin tavallinen useimmissa asioissa. Muotit ja muottitietoisuus, joka on minun ja alussa mainitsemani ystävän elämässä kovin pinnalla, ohjaa vain joitakin asioita.

U! Olet tärkeä ja arvokas ystävä. Sanottakoon tämä tässä nyt niin, että periaatteessa kuka tahansa voi sen lukea.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aa, ny toimii :)