sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Läpikuultava seinä

Läpikuultavuus kuuluu osana suomalaiseen massa-asumisarkkitehtuuriin. 1960-luvun korvilla alkanut maaseudun, kaupunkien ja kerrostalojen rakennemuutos johti läpikuultavan arkkitehtuurin leninistis-monumentaaliseen lisääntymiseen. Syntyi lähiöitä, jotka varsinkin aikanaan olivat nimestään huolimatta kaukana. Ne olivat siis kaukioita. (Anteeksi, Virpi K. Nimesi vain sattuu olemaan osuva.) Toisaalta niissä perheet asuivat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin maaseudulla. Ajattele: tuollaisessa lähiökerrostalossa saattaa maata aivan rauhallisesti vuoteella mietiskellen menneen päivän tapahtumia. Voi myös ajatella tulevaa päivää, jos siltä tuntuu. Heti siinä parinkymmenen sentin päässä on toinen vuode, jonka päällä harjoitetaan mitä kuuminta emergointia. Asia ei sanottavammin häiritse. Ei suoraan sanoen tule edes ajatelleeksi, että siinä aivan vierelläsi harjoitetaan juuri sellaista seksuaalista kanssakäymistä, josta on teini-iästä asti haaveillut, mutta joka sopivan seuralaisen puutteen vuoksi on jäänyt kokematta. Asiat voivat olla myös kehnommin. Etenkin jos massa-asumisrakennus sattuu olemaan Jakomäessä, Hervannassa, Varissuolla, Kaukovainiolla tai Ahotiellä, aivan siinä vierellä voi joku tuutata kymmenelle kaverilleen lainaamallaan injektioneulalla heroiinia suoraan suoneensa. Siitäkään ei ole tietoinen.

Samoihin aikoihin kuin nämä lähiöt rakennettiin, muodostettiin myös paremmalle väelle taloja, joissa oli atriumpihoja, seinänkokoisia kamarinakkunoita, tasakatto joka piankin aiheutti rakennemuutoksellisia murheita talon rakenteissa, sähkösauna sekä tietenkin uima-allas. Noissa talossa ei ole läpikuultavuuden ongelmaa. Niiden ongelma on suoranainen läpinäkyvyys. Joistakin on varmasti ollut, ja on varmaan vieläkin, mukavaa, että olohuoneessa on kokoseinänikkuna ja kokolattiamatto, jotka näkyvät katua ohi kulkeville. He voivat siellä rauhallisessa keskuslämmössä siemailla kuohujuomia, koskapa kaupunginjohtaja on tullut kylään. Samalla he voivat katsella siitä ikkunasta kaupunkilaismaisemaa, jota tosin ei yksikään betonielementtitalo tahraa.

No, sitten tuli öljykriisi. Kokoseinänikkunat todettiin lämpöä haaskaaviksi ja tasakatoistakin alettiin seuraavien vuosien saatossa luopua niissä ilmenneen rakennemuutosherkkyyden vuoksi. Energia kallistui, ja taloihin alettiin jälleen laatia etupäässä läpinäkymättömästä materiaalista muodostuvia, lämpötaloudellisia seiniä. Mentiin jopa liiallisuuksiin. Joissakin taloissa saattoi ikkuna olla matala tai kapea rakonen siellä tai täällä. Niissä varmasti saa kesäaikanakin poltella lamppuja, että näkee. Lisäksi niissä ei otettu huomioon sellaista seikkaa, että useimmista ihmisistä on mukavaa nähdä kodistaan ulos. Harvoin he jäävät ikkunastaan katselemaan, mutta jos ikkunat heiltä suljettaisiin vallan, he eivät ilahtuisi. Ihmistä ei ole luotu elämään suljetussa laatikossa. Minä sen tiedän, koska olen luonut ihmisen (Ks. Maailmankaikkeus-trilogia). Ainakin olen käyttänyt emergenssiä ihmisen luonnistumiseen.

Sitten äänen fysiikkaa: ääni on materiassa etenevää värähtelyä tai paineaaltoilua. Ihminen tajuaa äänenä erilaiset värähtelyt muistikuvani mukaan noin 16 - 15 000 Herzin taajuusalueella. Siihen muuten mahtuu monta erilaista ääntä. Niin monta, että on olemassa oikein tieteenhaara, joka tutkailee paitsi äänen kuulemista, myös sitä, mitä äänet oikein tarkoittavat. Lisäksi äänillä aikaansaatetaan aistillista nautintoa. Nuor- ja Uus-ihmiset näyttävän nautiskelevan suorasukaisemmista äännähtelynautinnoista, joissa jotkin yksittäiset seikat korostuvat. Tällaisia seikkoja ovat monotoniset lyömäsoitinrytmit, melodiaton laulu ja niin edelleen. Näitä ääniteoksia kuunnellen voi jopa päätellä, mitä kyseisellä tulkitsijalla on yllään. Vanha-ihmiset suosivat sitten eri kuuntelemustaiteen osa-alueita tasaisemmin suosivia äännähtelyjä. Näissä laulu kulkee melodisesti sinne tänne polveillen, rytmi saattaa heittää yllättävästikin häränpyllyä - paitsi tanssitaiteellisessa äännähtelyssä, jossa rytmihäränpyllyt aiheuttavat varpaiden kipeytymistä. Edelleen tässä kypsemmän väen äänitaiteilussa jotkut soittavat aivan omin käsin erilaisia soittopelejä. Rumpuja soittaa rumpali, bassoa asiaansa vihkiytyvä basisti, ja niin edelleen. Nämä alojensa taitajat ovat hyvinkin voineet perehtyä soittopeliinsä yhden nuor-ihmisen kuluneen elämän vertaisen ajan.

Nyt: rock and roll -musiikki emergoitui bluesista ja jazzista ja erinäisistä muista populäärimusiikin lajeista 1950-luvun puolivälissä. Se villitsi kovin vuoden 1940 paikkeilla syntyneitä sodan lapsia. Nyt, (jo) 50 vuotta myöhemmin tuo villitys vaikuttaa kovin vähäiseltä. Etupäässä se aiheutti sellaista epäjärjestystä, että jotkut nousivat seisomaan rock and roll -konsertin vielä kestäessä. Tuonaikaiset vanha-ihmiset ajattelivat villityksen kuitenkin pian laantuvan, missä he pahoin erehtyivät. He nimittäin olivat sotien jälkeen erittäin ripeästi emergeeranneet yhteiskunnan, joka mahdollisti 1) äänitallenteiden edullisen levittämisen ja 2) nuor-ihmisten oma-aloitteisen pääomankäytön. Itse asiassa tuo äänitekauppa puhkesi kukkaan jo ennen toista maailmansotaa, mutta eipä tartuta nyt siihen. Sama sotien paikkeilla luovinta aikuisuuskauttaan sukupolvi emergoi myös sellaisia laitteita kuin putkivahvistin, yhä useampien saatavilla oleva henkilöauto, entistä edullisemmat lentomatkat, transistoriradiot ja niin edelleen. Tämä ensimmäinen rock and roll -sukupolvi, nyt siis eläkkeelle siirtyvä väestönosa, oppi myös joukoittain uusia tapoja. Betonielementtikerrostalolähiössä kaikki olivat jokseenkin tasa-arvoisia. Kaikki saivat pissata porraskäytävään. Itse kukin sai kaataa mossen romustaan jäteöljyt puistoalueeksi kaavailtuun lähiön skutsiin. Kenenkään ei tarvinnut ottaa lakkia päästään, kun insinööri tai insinöörskä kulki ohi. Suoraan sanottuna, tällaiset arvohenkilöt ajoivat erästä uutta maaväylämuotoa pitkin lähiön ohi noin 120 kilometriä tunnissa. Insinöörejä tosin kovin sapetti se, että Jaappanista alettiin tuoda hinnaltaan edullista kulkupeliä, joka tunnetaan Tuutti-Hondana. Se kulki noin 200 km/h, ja sopivasti valmisteltuna piti vielä julmaa metakkaa moottorin kiertäessä kenties 10 000 kierrosta minuutissa. Niinpä 1970-luvun alussa tämä insinöörien sapetus verhottiin kuolemien vähentämiseksi tehtyyn päätökseen, jonka mukaan tiestöllä on voimassa erilaisia nopeusrajoituksia

Mitä tekemistä tällä on arkkitehtuurin ja läpikuultavuuden kanssa? No jummi! Metakan määrä maailmassa moninkertaistui muutamassa vuodessa. Sitä nämä sodan aikana nuoret aikuiset, nyttemmin siis alojensa kokeneet ammattilaiset eivät tajunneet. He vain rakennuttivat halpoja taloja, joiden seinät ovat läpikuultavia. Kerrostalokytät tosin riemastuivat uudesta, erinomaisesta keksinnöstä. Naapurissa ei voi naida, tai tehdä sen kummemmin muutakaan niin, ettei se kuuluisi naapuriin. Pervoja nuo kerrostalokytät.















Tämä kuva sopiikin paremmin tähän yhteyteen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

noni?