lauantai 13. lokakuuta 2018

Anna Arkadjevna Karenina

Luin Anna Kareninan. Olen lukenut sen myös joskus 20 vuotta sitten, mutta silloin hirveällä kiireellä. Tällä kertaa tutkailin Eino Kaliman suomennosta vuodelta 1911. Itse asiassa kirjan päähenkilö ei mielestäni edes ole Anna, vaan Konstantin Levin, Annan veljen vaimon siskon puoliso. Mikähän tuommoisen sukulaisuussuhteen nimi on? Tässä tekstissä tutkistelen kuitenkin Annaa.

Leo Tolstoi kirjoitti teoksen 1875 - 77 ja alunperin se julkaistiin jatkokertomuksena. Yksittäiset romaanit olivat kalliita ja vain harvojen saavutettavissa. Sanomalehtiin tai sen sellaisiin lieni siis varaa myös muilla kuin niillä, joita kirja pääasiassa kuvaa eli Venäjän aatelisilla.

Tulkintoja opuksesta on kirjastot ja netti tulvillaan. Tämä nyt on vain yksi näkökulma, enkä mitenkään pysty kirjoittamaan kaikista niistä teemoista, joita voi pitää keskeisinä. Sellaisia ovat avioliitto, pettäminen, parisuhteen muodostuminen, sosio-ekonomisen eriarvoistumisen ongelmat, työ ja joutilaisuus, aatelisten asema, aatelisten arki, kristillinen usko ja niin edelleen.

Arvoisa lukija, jos et ole lukenut Anna Kareninaa tai katsonut elokuvaa, niin minäpä nyt sitten tärvelen lukemisen ilon. Vaikka toisaalta, minusta tarinan päätös ja lopputulos eivät ole lukuelämyksen tärkeimmät seikat ainakaan tällaista kirjaa luettaessa.

Annan kerrotaan olevan kaunis ja sivistynyt. Totta kai. Tai ehkä olisikin ihan fiksua kirjoittaa rumasta moukasta, mutta jotenkin se olisi nykyaikaa. Anna Karenina sijoittuu (kansallis)romantiikan aikaan, ja mielenkiinnon kohteena oli kaikki ylevä - ja ylevän kyseenalaistaminen. Oikeastaan Tolstoi ei mitenkään erityisesti valota Annan kauneutta ja sivistystä. Hän vain toteaa henkilöhahmonsa olevan sellainen. Jos Anna olisi ollut tavallinen nuorehko perheenäiti, varakas ja komea kreivi Vronski ei olisi ikinä innostunut hänestä, vaan kenties päätynyt yhteen Kitty Shtsherbatskajan kanssa - josta tulee hyvä vaimo Konstantin Levinille, originellille maalaisaateliin kuuluvalle miehelle.

Ehkä Anna Kareninan yksi suosion syy on se, että hän ei vaikuta lainkaan epätavalliselta ja kauneudessaan tai viisaudessaan vaikeasti lähestyttävältä. Tolstoin oli pakko kertoa Annan kauneudesta, jotta kirjan juoni toimisi. Kun hän kuvaa Annaa syvemmin, saamme kuvan hyvin tavallisesta naisesta. Anna on mennyt hyvin nuorena avioliittoon ylhäisen Aleksei Kareninin kanssa. Avioliiton synnystä ei kovin paljon kerrota, mutta rakkauteen se ei perustu. Kareninille kaunis vaimo on osa ylhäistä elämää ja yksi keino ylläpitää maista kunniaa. Sitä kirja ei kerro, mitä Anna aviomiehestään ajatteli nuorempana, mutta kirjan tapahtumien aikana Karenin esitetään kuivakkaana ja tunneköyhänä ihmisenä, joka ei kykene rakastamaan vaimoaan. Poikakin on hänelle vain osa yhteiskunnallista statusta.

Kun komean Annan ja komean ja huikentelevaisen Vronskin tiet yhtyvät, Anna rakastuu ja he aloittavat suhteen, jota tietenkin paheksutaan. Anna, aatelinen ja sivistynyt vaimo ja äiti, näyttäytyy tässä tytönhupakkona, joka lankeaa pelimieheen. Tämä on minusta jotenkin kauhean lohdullista, vaikka tapahtumana tietenkin kurja. Se kertoo, että viisaatkaan kaunottaret eivät ole yli-ihmisiä, joille elämän tarjoama hyvä lankeaa itsestään vain siksi, että he ovat viisaita kaunottaria. Ehkä minäkin tästä lähtien, kun näen oikein kauniin naisen, lakkaan olettamasta, että heidän elämänsä ilman muuta olisi ihanaa ja lisäksi hillittyä ja hallittua.

Vronskin lisäksi Anna rakastaa poikaans Serjozhaa. Levin kuvaa äidin ja pojan suhdetta hyvin lämpimästi. Karenin käyttää tätä suhdetta hyväkseen painostaakseen Annan jättämään Vronskin sanomalla, että jos myöntää Annalle avioeron, poika jää Kareninille. Tähän Anna ei voi suostua. Kuitenkin anna karkaa Vronskin kanssa ulkomaille, koska sosiaaliset paineet tekevät Venäjällä oleskelemisesta liian raskasta. Karkaamisen jälkeen Anna tapaa poikansa vain yhden kerran ja hyvin hätäisesti. Anna ja Vronskihan muuttavt asumaan Vronskin omistamaan kartanoon maalle. Myöhemmin kirja kertoo, kuinka Karenin saa vieraannutettua pojan äidistään ja ikävöinnistään.

Vronskin ja Annan suhteesta syntyy tytär, Ani. Anna on kuolla lapsivuodekuumeeseen. Kuoleman lähellä olevan Annan vuoteen äärellä Vronski ja Karenin tapaavat. Minun on vaikea hahmottaa, mikä tuon kohtauksen tarkoitus teoksessa on, mutta jotenkin siitä tuntuisi käyvän ilmi, ettei Anna sittenkään ole Kareninille pelkkä statussymboli. No, niin tai näin, Annan äidinrakkaus pientä tytärtään kohtaan ei oikein herää. Niin jalona kuvattu Anna kokee ehkä jotakin, mitä nykyään kutsuttaisiin synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Minusta tämä on toinen keskeinen kuvaus Annan tavallisuudesta. En tiedä, kuinka realistinen Venäläinen näkemys äidin elämästä ja asemasta Tolstoin aikana on ollut. Jotakin hyvin realistista tässä tunteiden heräämättömyydessä kuitenkin on. Jos ajan näkemykset äideistä ovat olleet kovin romanttiset, Tolstoi on ollut hyvin viisas.

Anna on riippuvainen saamastaan rakkaudesta. Kirjan edetessä Vronski alkaa etääntyä Annasta, ja mitä etäisemmäksi Vronski käy, sitä enemmän Anna häntä kaipaa. Ajattelen, että Annan rakkaudenkaipuulla on pitkä taustansa. Kirja vihjaa, että 1800-luvulla aatelislasten kasvatus saattoi olla jopa julmaa. Joku, kun vain muistaisin kuka, kirjan henkilöistä kertoo, että lapsena häntä pidettiin vintillä. Ennen Vronskia Anna sai rakkautta pojaltaan, jota ei todellakaan pidetty vintillä. Yksinäisyys on kova pala Annalle. Hän yrittää ymmärtää ja hyväksyä Vronskin tarvetta viettää omaa aikaansa tuttaviensa kanssa ja erilaisissa yhteiskunnallisissa riennoissa. Tämäkin on jotakin hyvin ajankohtaista: nettikeskustelut ovat täynnä kirjoituksia siitä, kuinka parisuhteissa kaivataan omaa aikaa ja kuinka suhteen toista osapuolta syytetään takertumisesta.

Lopulta Anna heittäytyy junan alle. Tolstoi kuvaa kuoleman melko vähäeleisesti räiskähtelevän kynttilän vertauskuvalla. Hiukan myöhemmin Vronski näkee verisen ruumiin, järkyttyy, lähtee Serbiaan sotimaan ja rahoittaa vielä kokonaisen sotilasosaston taisteluun. Minusta kirja olisi ollut valmis tässä, mutta Tolstoi kuvaa lopuksi vielä Levinin uskonnollisen ajattelun muutosta. Tolstoi itse oli uskonnollinen filosofi, mutta silti minulle herää tietynlainen yhteiskunnallinen tai silloin kaiketi vallinneisiin aatteisiin perustuva ajatus. Ehkä tolstoi tarvitsi uskonnolliset pohdinnat oikeuttaakseen tarinansa epäsovinnaisesta Annasta, joka rakkautensa tähden hylkää aviomiehensä ja alkaa sivusuhteeseen, kuten nykyään sanottaisiin. Realismin upottaminen romantiikkaan tarvitsi ehkä hyväksytyt uskonnollis-aatteelliset kehykset tullakseen hyväksytyksi.

Minulla oli aikaisemman lukukertani ja näkemäni elokuvan perusteella hyvin erilaisia muistikuvia lukuisista kirjan yksityiskohdista. En nyt mitenkään jaksa lukea mitään uudempaa suomennosta, mutta ehkä joku tämän blogin mahdollisista lukijoista tuntee näitä eri suomennoksia lähemmin ja osaa sivistää minua.

Ei kommentteja: