torstai 20. helmikuuta 2014

Kaikkeus 3

Varhaisemmissa Kaikkeus-teksteissäni olen päätynyt siihen, että todellisuudessa voi olla asioita, jotka ovat liian monimutkaisia tai laajoja käsityskyvyllemme. Pohdin myös, että jos nykyisillä resursseillamme voimme muodostaa maailmankuvan jossa kaikelle on johdonmukainen selitys, on turha kuvitella mitään ihmisjärkeä ihmeellisempää olevan olemassa. Jos sellaista onkin, se ei mitenkään vaikuta meihin.

Kolmantena näkökulmana esitän ajatuksen, että yksittäinen ihminen ei ehkä mitenkään voi ymmärtää kaikkea. Yleisnerojen ja kaikentietäjien aika on mennyttä jo siitä syystä, että tiedon määrä on lisääntynyt järjettömästi – kirjaimellisesti! Sen sijaan ihmisyhteisö voi muodostaa huomattavasti yhden ihmisen resursseja laajempia tietovarantoja. Asia ilmenee vaikka niin, että jos nyt jotain asiaa ylipäätään keksii ajatella, siitä todennäköisesti löytää vihjeitä tai suoranaisia tutkimustuloksia Googlella tai viimeistään yliopiston tietopalveluista. Asia ei ole akateemisesti koulutetuille mitenkään uusi.

Ongelma siirtyykin nyt toisaalle: jotta jo olemassa olevasta valtavasta tietomäärästä löytäisi lähtökohtia uusien oivalluksien tekemiseen, pitäisi sittenkin tuntea nykyistä tietämystä hyvin laajasti. Siihen nähden on suorastaan mielenkiintoista, että merkittäviä oivalluksia tehdään yhä edelleen. Onko kyse siis siitä, että joku luova yksilö muodostaa intuition jostain asiasta ja osaa sen perusteella etsiä itselleen olennaista tietoa, exformaatiota, tiedon varastoista? Tämä ehkä selittäisi da Vincin nerouttakin. Hänellä oli valtavat tiedot, mutta luodessaan helikopterin idean hänellä ei esimerkiksi ollut saatavilla sopivaa voimanlähdettä. Siitä huolimatta hän tuli ideoineeksi jonkinlaisen ilmaruuvin. Hän siis jotenkin ei tarttunut realismiin vaan aavisteli jotakin, mihin hänellä ei ollut suoranaisia perusteita.

Ehkä todella on niin, että yksilön resurssit käyvät tarjolla oleviin mahdollisuuksiin nähden yhä vähäisemmiksi. Uudet oivallukset eivät ehkä synnykään tarjolla olevan tiedon määrän vuoksi, vaan siitä huolimatta. Voisiko jopa ajatella, että liiallinen tietomäärä kangistaa ajattelun? Pedantilla työllä, vaikkapa tutkimuksella, saadaan aikaiseksi vain jotakin ennalta tiedettyä tai jotakin, mitä osataan odottaa. Luovalla kohteltamisella voidaan ehkä oivaltaa jotakin, mitä ei muutoin tule mieleen. Valitettavasti koheltamisen tuottavuus on minimaalinen. Lisäksi täysin älytön touhuilu on lähinnä boheemielämää. Da Vinci ja muut neroina pidetyt ovat kaiketi olleet huomattavan lukeneita, kokeneita ja teräväpäisiä ihmisiä. Hokemalla "Free your mind" ei saavuteta kuin tilapäistä mielihyvää. Tyhjästä kun ei iskulauseiden voimin kasva mitään.

Kaikkeuden mieltämistä käsittelevä pieni esseesarjani päättyy tähän. Voimme tietään kaiken laista ja varmasti opimme vielä paljon uutta. Tai ainakin yliopistojen kirjastoihin ja tietokantoihin tulee yhä uusia artikkeleita. Ja nyt, kerrankin, ilmaisen henkilökohtaisen kantani, en pelkkää ajatusleikkiäni: emme tule koskaan tietämään kaikkea emmekä edes tuntemaan kaikkea, mitä on olemassa. Emme edes niin, että olemassa olevin perustein voisimme päätellä jonkin olion, olemassaolon ja sitten pyrkiä todistamaan sitä, kuten Higgsin bosoniin tykästyneet hiukkasfyysikot tekivät. Jään kummalliseen tilaan. Vaikka joku kertoisi minulle tietävänsä maailmankaikkeuden kaikkien alkeishiukkasten lukumäärän, voisin uskoa häntä. Silti en usko, että kaikkea mahdollista voidaan kuvitella. Ja edellisistä seikoistakaan huolimatta en hevillä lähde uskomaan antimateriaan tai pimeisiin aineisiin. Henkimaailman asiat, joiden perusteella povarit ennustelevat, ovat nekin hyvin epäilyttäviä, vaikka joku mustalaiseukko äitini tulevaisuutta ennusti suhteellisen oikein vuosikymmeniä sitten. Voin vain toivoa, että kun yhteinen tietämyksemme laajenee, tietoa käytetään hyvään - mikä se hyvä sitten onkaan.

Ei kommentteja: