torstai 7. marraskuuta 2013

Hahmotushäiriö

Informatio. "In", johonkin sisään; "formare" saattaa muotoon.

Olemme tottuneet pitämään informaatiota tiedon synonyyminä. Jos et löydä leikkihuonetta laivalta, kysy infopisteestä. Toisaalta informaatio on potentiaalista tietoa. Sitä on yliopiston kirjastossa miljoonin nitein. Et tiedä asiaa, mutta käypä kirjastossa. Informaatikkokaan ei asiaasi tiedä, mutta hänellä on käytössään tietojärjestelmä, jonka avulla kaipaamaasi tietoa voi etsiä.

(Tässä muuten ilmenee eräs nykyajan harha. Kuvittelemme tietävämme paljon, koska meillä on paljon informaatiota. Käytännössä me vain harvoin tiedämme, mitä informaatiota meidän pitäisi etsiä. Sen sijaan tyydymme erheellisiin mielikuviimme ja nuutuneisiin sanontoihin. Koulutusharha, jonka mukaan ei ole enää tarpeen opetella asioita ulkoa ja sisäistää niiden merkitystä kokonaisessa tietorakenteessa on karmea erehdys. Ilman perustietoja emme tiedä kahta asiaa: mitä tietoa meidän pitäisi etsiä ja mitä tehdä sillä informaatiolla, jota kirjasto on täynnä, mutta jota emme voi ymmärtää - koska perustiedot puuttuvat.)

Informaatio on siis jotakin muotoon saatettua. Jotakin mikä on muodossaan. Määritellään se nyt näin ja käytetään jossakin toisessa yhteydessä sitä tiedon synonyyminä. Tässä blogissa olen arvellut, että maailma koostu perimmältään (.) -merkillä tai numerolla 1 merkitsemistäni asioista, jotka eivät ole enää jaettavissa pienempiin osiin. Tor Nørretranders -niminen tiedekirjailija, jonka opusta The User Illusion olen tässä lukenut, on päätynyt samankaltaiseen näkemykseen. Hänen pienin seikkansa on nimeltään bitti.

Informaatio on sitä, että (.):t tai bitit järjestyvät. Seuraavassa on yksi esimerkki informaatiosta: T. Se ei tarkoita juuri mitään, vaikka joku ehkä haluaa sen tarkoittavan teetä, siis juomaa tai kasvia. Suotakoon se hänelle, ajatushan on suloinen. T:n me kuitenkin tunnistamme. Samanlainen informaation ristelmä on havaittavissa siellä sun täällä. Siitä tulee mieleen ääni, tai oikeastaan määrätynlaiseen pikku hälyyn päättyvä katkos puheemme äänessä. T on siis alkutekijöidensä muodostelma, jolle olemme jollakin mystisellä taikatempulla antaneet merkiTyksen. Maailman minimaalisimpiin olioihin nähden T on jo hyvin, hyvin mutkikas kokonaisuus. Ja T:lle antamamme merkitykset ovat jälleen ainakin yhtä kertaluokkaa mutkikkaampi asia.

Kaiken takana on muoto. Muoto on se, jonka me tajuamme, mutta voimme myös kuvitella muodon ilman että mitään meitä olisi sitä tajuamassa. Muoto on jokin, joka erottuu taustasta. Hahmo. Niitä on periaatteessa lukemattomia, mutta yhteistä niille kaikille on se, että ne ovat täydellisen sekasotkun, entropian eli hajeen vastakohta. Sen yleisemmin asiaa ei voi määritellä, en ainakaan minä. Tällä vastakohdalla on nimikin: se on redundanssi eli toiste. Molemmat sanat viittaavat siihen, että ollakseen ei-hajetta olion pitää toistua. Tai ehkä on viisaampi ajatella, että olion pitäisi ainakin periaatteessa olla toistettavissa. Silloin meille jää mahdollisuus puhua ainutkertaisista muodoista. Eikö olekin romanttista, me niin arvostamme ainutkertaisuutta - paitsi naiskauneudessa. Kaunottarethan ovat toinen toistensa näköisiä, vain vähäisin variaatioin. Ihmismuodon kirjossa haje tarkoittaa rumuutta. Tuli tässä tämäkin asia sitten määriteltyä - vain kokeeksi, tosin.

Muoto tai hahmo keskellä todellista kaaosta ja kakofoniaa on sangen kiehtova ajatus. Se siis kantaa merkitystä. Hahmo ja sen toistamisen mahdollisuus tuntuvat olevan jotenkin perustavaa laatua oleva ajatus. Muoto ja toiste, voisiko tämä kaksinaisuus olla blogini alkutaipaleella esittämäni emergenssin isä ja äiti. Feministien riemuksi asia voisi olla toisinkin päin. Muoto ja toiste olisivatkin äiti ja isä. Äiti-ihmisillehän muodokkuus monesti kuuluu, vaikka oma naiskauneusnäkemykseni suosii suoraviivaista muotokieltä.

Mitä yksinkertaisempi muoto, sen todennäköisempi se kai on. | esiintyy jo aika monessa asiassa. Se on usein sama kuin 1. Sen voi kääntää vaakasuoraan: –. Vähän vinossakin se voi olla: |. Ja kuinka ihmeellistä! Voimme tönäistä vielä vinompaan: /. Tai vaikka toiseen suuntaan kallelleen: \. Oo! Olenko tullut hulluksi vai peräti tyhmäksi, kun viitsin luetuttaa mahdollisella lukijallani moista asiaa. Lisäänpä pahaa pahuuttani vielä, että äskeisen muodon voi sijoittaa eri kohtaan: _. Mitäs siihen sanot! Häh?

T on harvinaisempi kuin |. Se herättää ehkä enemmän ajatuksia. Vaikka toisaalta, on myös täysin perusteltua väittää, että | = я. Kuinka niin? I, я ja tämän tekstin lukijoille tutummin minä tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa: jotakin, joka kokee olevansa olemassa ja haluaa moisen informaation kappaleen siirtää toiselle samanlaiseksi olettamalleen. Yhtä kaikki, kun katselen ympärilleni, näen noita viivojen muotoja vaikka kuinka paljon, mutta T:n muotoja jo vähemmän. Suorakulmainen muodonpalakin on tavallisempi kuin T. On muuten suorastaan käsittämätöntä, että meillä on tällainen kirjain Æ, mutta ei tavallista neliötä. Eräässä verkkokeskustelussa yritin ehdottaa, koska on äänneyhtymiä ts ja ks vastaavat kirjaimet z ja x, pitäisi olla myös ps:ää vastaava kirjain. Se olisi muodoltaan vinoneliö. Suoraneliö ei käynyt edes mielessäni. Sovitaan nyt kuitenkin tilapäisesti, että merkkiyhdistelmä <> tarkoittaa vinoneliötä, yhtä merkkiä. Niinpä voimme hiukan tiivistää kirjoitustamme. La<>et leikkivät pihalla. Pipossasi on veikeä tu<>u. Mezätien varrella on pro<>ipino. Kasvatuxen ei tule olla le<>u. Röm<>ä naxui puzattaessa.

Mitä monimutkaisempi muoto, sitä epätodennäköisempi se näyttäisi olevan.  Inhimillisesti tarkastellen ymmärrettävissä olevien muotojen määrä on melko rajallinen. Ymmärtämisellä tarkoitan muistinvaraista tunnistamista tai muistin varaista toistamisen mahdollisuutta. Tavalliset kirjaimetkin ovat jo useiden muotojen yhdistelmiä. Kolmiulotteisia muotoja tajuamme joitakin: pallon, tetrabloidin, kuution, yksinkertaiset särmiöt, pyramidin ja lieriön. Dodekaedri alkaa jo olla veikeä, vaikka varmasti useimmat dodekaedrin havaitsijat pystyvät ilman selitystäkin havaitsemaan sen muodokkuuden ja säännöllisyyden. Niinkin tavallinen asia kuin jalkapallo on mielestämme pallo, mutta se kuitenkin on koottu likimain kaksiulotteisista paloista, joiden muoto on valittu niin, että kun sen osat venyvät, se saavuttaa pelaamisen kannalta riittävän pallomaisuuden. Tuiki tavallinen jalkapallohan koostuu viisi- ja kuusikulmioista. Nekin ovat helposti toistettavia muotoja. Tätä lukiessanne voitte sitten pohtia, kummat jalkapallon kulmiot ovat tavallisesti mustia. Eipä luntata!

Kirjaimet, pyramidit ja jalkapallot ovat siis hyvinkin mutkikkaita muotoja, vaikka arvoisa lukijani taitaa pitää minua tämän väitteen vuoksi vähän hölmönä. Maailmassahan on muodoiltaan paljon monimutkaisempiakin olioita. Ehkäpä väheksyvä lukijani sitten kuvailee minulle Mount Everestin muodon sanallisesti. Sepä se... alkaa ilmetä harjanteita eli särmiä, huippuja eli pyramideja, telttoja... ja jos et tiennyt, niin Everestin huippu on 8000 metrin yläpuolella lähinnä tetraedri. Paino on sanalla lähinnä. Noin 8000 metrin korkeudessa kulkee Everestin ja Lhotsen huiput yhdistävä harjanne. Lhotselta harjanne kääntyy länteen ja muodostaa Nuptse-nimisen vuoren. Lhotsen huipulta itäkaakkoon on hiukan matalampi huippu, Lhotse Shar. Everestin pohjoispuolen muodostaa seinämä, jota rajoittaa länteen ja koilliseen viettävät harjanteet. Koillisharjanteen laki on ainakin ylhäältä melko loiva, vaikka seinämät ovat jyrkät. Everestin ja Lhotsen välillä on Lhotsen rinne. Everest, Lhotse ja Nuptse muodostavat kaarevan vuoriryhmän. Niiden väliin jää länteen avautuva syvä laakso, jonka pohjalta alkaa edelleen Luklan suuntaan laskeva Khumbu-jäävirta. Joko alkaa Mount Everestin muodot hahmottua vai katsoisitko mielummin kuvasta? Vuorista kiinnostuneet varmasti tunnistavat muodon perusteella Everestin, K2:n, Matterhornin ja Eigerin. Useimmat suomalaiset varmaankin tunnistavat Saana-tunturin muodon - ainakin sen profiilin kilpisjärveltä nähden. Kukin näistä tulee varmasti kuvatuksi paremmin kuvalla kuin tuhannella sanalla. Luonnon muovaamien epäsäännöllisten olioiden hahmottaminen on oikeastaan melkoinen ihme. Ilmaus "Mount Everestin muotoinen" on melko epätodennäköinen. Sen muotoisia ovat kyseinen vuori itse ja siitä tehdyt (pienois-)mallit. Jos on valittavissa monta pistettä ja pyydän ystävääni valitsemaan niistä juuri sen, jota ajattelen, hän erehtyy hyvin todennäköisesti. Jos on valittavissa eri vuorten muotoisia tyynyjä, vuorten tuntija osaa pyynnöstä valita juuri Everestin muotoisen tyynyn.

Kuten näemme, määrittely on poissulkemisen taidetta. Mutkikas muoto toistuu harvoin ja antaa mahdollisuuden sulkea pois paljon asioita. Yksinkertainen muoto, kuten suora, toistuu usein eikä anna paljonkaan mahdollisuuksia määritellä mitään. Se, että monimutkaiset muodot lopulta muodostavat vain muotojen hälyn, vaikeasti eroteltavan ja tunnistettavan massan, taitaa johtua meidän ajattelukykymme rajoista. Kokeillaanpa: klikkaa, kuvaa ja tunnista edellä kertomani perusteella Everest. Jos valitsit sen massiivisen järkäleen suhteellisen läheltä kuvan vasenta yläkulmaa, pieleen meni. Se on Makalu. Jos taas sen hiukan vaatimattomamman lähempää kuvan keskustaa, josta lähtee pilvipyörteitä, osuit oikeaan. Kuvakulma vain tekee katsojalle temput. Välittömästi Everestin takana, hiukan yläoikealla, näkyy Lhotse. Lhotsesta jatkuu sahalaitainen harjanne, joka on Nuptse. Muista huipuista tunnistan vain Ama Dablamin. Se on muuan harmaa nystermä. Senkin huippu muuten huitelee 6170 metrissä.

Vaikeaa, eikö?

Mennäänpä eteen päin. Olen siis osoittanut yksinkertaisten muotojen tärkeyden ihmisen ajattelulle, naiskauneudelle ja vuorien sanalliselle kuvailulle. Jos meillä ei olisi yksinkertaisia muotoja, emme tajuaisi mistään mitään tai ainakin joutuisimme rakentelemaan sellaisia selityksiä, ettei kukaan viitsisi lukea. Tämäkin lienee useimmille liian vaikeaa tekstiä.

Voimme kuitenkin todeta, että maailmankaikkeudessa on muotoja ja voimme ne havaita. Aivan yhtä hyvin voimme tulkita niin, että maailmankaikkeudessa on satunnaista kaaosta ja jatkuvaa epäjärjestystä, mutta jokin tietoisuutemme taso äkkää siitä kaikesta toistetta eli samankaltaisuutta ja kutsuu sitä muodoksi. Tämä järisyttävän yksinkertainen asia ohitetaan yliopisto-opintojen alkuvaiheessa monissa oppiaineissa todella joutuisasti, useimmiten jossakin tenttikirjan sivulauseessa. Siitä sitten jatketaan oitis tutkailemaan Osmo A. Wiion viestinnän ensimmäistä peruslakia (Viestintä epäonnistuu, paitsi sattumalta.) tai jotakin vallan muuta, kuten Beethovenin sinfonioiden ensimmäisten osien rakenteita tai lääkärin työvälineitä. Yksi asia muuten yhdistää sinfonian ja pyyhkäisyelektronimikroskoopin. Nimittäin muoto. Ei siksi, että ne olisivat toistensa muotoiset, vaan siksi, että kummallakin on sellainen.

Maailmankaikkeus koostuu (.):stä tai biteistä. Olemme myös havainneet minun ajattelevan, että kun juna lähtee liikkeelle, sen täytyy tehdä minimaalinen mutta äärettömän käsittämätön loikka siirtyessään lepotilasta liiketilaan.

Hahmotankohan maailmaani oikein? Minulle on herännyt ajatus, että maailmamme koostuu itsellemme abstrakteista perimmäisistä asioista, joita ovat siis ainakin (.), liike, muoto ja merkitys eli suhde. Liike on aikaan sidottu ja siksi kyseenalainen, mutta arjen tasolla hyvinkin olennainen. Ja muutos nyt ainakin on, koska samat kaksi (.):tä voivat olla eri asemissa kolmanteen nähden. Muoto riippuu noista asemista ja edellyttää vähintään kolmen (.):n olemassaoloa. Muodolle läheistä sukua ovat ulottuvuudet, joita viitisen vuotta sitten määrittelin olevan yksi vähemmän kuin (.):ä maailmankaikkeudessa. Toinen muodolle läheistä sukua oleva asia on merkitys: toiston mahdollisuus ja sen seuraukset tai eri muotojen väliset suhteet. Muotojen välisiin suhteisiin en tässä puutu kuin pikaisella mielikuvalla: "Lenkki tarttuu koukkuun." Siinä on kyse muotojen keskinäisestä suhteesta, merkityksestä. 

Jos olen kaikessa tässä väärässä, kärsin ilmeisesti hahmotushäiriöstä. Ja sellainenhan minulla lapsena todettiinkin. Olen siis aina ollut vajavainen yksilö. Mutta jos kerran olen, niin olenpa sitten kunnolla! Minulla on kuitenkin tukenani Tor Nørretrandersin opus The User Illusion. Kirja on vanhempi kuin blogini, mutta onneksi olen saanut sen käsiini vasta nyt. Joissain perustavissa asioissa Nørre on aika lähellä tätä omaa ajatusmaailmaani. En siis ole ainoa hullu!

...jätän nämä seikat muhimaan mieleesi: (.), liike, muoto ja merkitys. Informaatio ja siihen liittyvä erikoistapaus exformaatio.

Ei kommentteja: