maanantai 2. tammikuuta 2012

Pohjois-Korea 1: liikenteenohjaajat

Pohjois-Koreassa on jotakin hyvääkin. Pakko olla. Kaiken tuota valtiota koskevan propagandasaasteen ärsyttämänä päätin surffailla netissä, mitä tuosta valtiosta kerrotaan. Roistovaltioideologian lisäksi löytyi tietoa myös liikenteestä. Valtion tieverkko näyttäisi olevan hyvässä kunnossa ja vähäisen liikenteen ohjaus hoidettu tyylikkäästi.

Pjongjangissa on noin 50 risteystä, joissa liikennettä ohjataan käsipelillä. Tai ehkä tuo liikenteentohjaajan elehdintä on kokovartalopeliä. Ohjaajat taas ovat vähän jotakin muuta kuin meikäläiset tylsät liikennevalot. Katso vaikka tästä.

Aloin miettiä, että liikennevalot ovat aika kalliita järjestelmiä. En edes tiedä, mitä maksaa valojen asentaminen yhteen risteykseen, mutta paljon. Uskoisin pelkkien valojen ja tolppien maksavan tuhansia ja taas tuhansia euroja. Sen lisäksi kustannuksia kertyy asennustyöstä jälleen tuhansia ja taas tuhansia, kun katua kaivetaan auki sähkökaapeleita varten ja työ tehdään päin helvettiä ja jo kerran täytetyt kuopat ja päällyste revitään uudelleen auki. Eivätkä liikennevalotkaan ikuisia ole. Kyllä niitäkin vaihdetaan ja sijoitetaan uudelleen. Lisäksi olen kuullut, että liikennevaloja ohjataan sumealla logiikalla. En vain saa ymmärrettyä, miten jonkin tietokoneiden ohjaaman järjestelmä olisi sumeampi kuin ihmisaivojen.

Ehdotankin, että myös Suomessa risteykseen asetettaisiin liikennevalojen sijaan nuoria naisia raflaavissa uniformuissa. Työvuorot voisivat olla lyhyitä, joten työ sopisi vaikka lukioikäisille tai korkeakouluopintojensa alkuvaiheessa oleville opiskelijoille. Palkka voisi tällöin olla maltillinen, eikä työvuorot kuormittaisi ohjaajaa liikaa: energiaa säästyisi opintoihin. Lisäksi nuo tippaleipäaivoiset tytöt voisivat harrastaa sumeaa logiikkaa. Sumeasti ajatellen arvelen, että he piankin oppisivat rytmittämään liikennettä niin että se sujuu. Lisäksi he voisivat jo hyvissä ajoin avata tietä lähestyville hälytysajoneuvoille. En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että reippaat liikenteenohjaajatytöt tulisivat yhteiskunnallemme kalliimmaksi kuin liikennevalot. Lisäksi uskon vilpittömästi, että he ilahduttaisivat olemuksellaan muita ihmisiä. Liikenteeseen tulisi edes hiukan lämmintä inhimillisyyttä.

Apropos, Suomen ja Pjongjangin liikenteillä on muuan pikku ero. Meillä on rattijuoppoja ja liikennehäiriköitä. En pidä mahdottomana, että joku hermoheikko audikuski joskus ajaisi tahallaan liikennetytön päälle. Ainahan sitä voi syyttää liukasta keliä ja suoriutua minimaalisin rangaistuksin ja korvauksin: liikenteenohjaajan tärveltynyt virka-asu ja varustus varmaan aiheuttaisi joidenkin satojen eurojen kulut. Lisäksi oikeuslaitoksemme varmasti tuomitsisi maksamaan tyttöparalle muutaman kympin kivusta ja särystä. Tekisimme siis keskimääräisellä liikennetyhmyydellämme ohjaajan työstä vaarallisen.

Toinen seikka, joka pitää huomioida, on liikenteen määrällinen ero. Keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa voi olla yhtä paljon henkilöautoja kuin koko Pohjois-Koreassa. (Ehkä, vissiin...). Vilkkaassa risteyksessä liikenteenohjaaja joutuisi hengittämään koko työvuoron pakokaasuja ja katupölyä. Hänellä pitäisi siis olla kaasunaamari. Siinä olisi tietenkin se hyvä puoli, että kasvoiltaan vaatimatonkin persoona kelpaisi työhön. Ja kun tarkemmin ajattelee, niin eihän kaupunkiemme liikennepomot luottaisi liikenteenohjaajien omaan järkeen. Heillä pitäisi siis olla tehokas viestintäjärjestelmä. Lisäksi pitäisi olla erilaisia käsineitä ja sauvoja erilaisia valaistusolosuhteita varten, juomavesijärjestelmä joka mahdollistaisi nesteen nauttimisen työtä keskeyttämättä sekä pissapussisysteemi. Suomalainen versio liikennetytöstä näyttäisi siis modernilta jalkaväkisotilaalta sillä erolla, että vaatetus ei pyrkisi sulautumaan maastoon, vaan erottumaan siitä.

Koska haluamme kaiken olevan kauko-ohjattua, tehokasta, mukavaa ja teknistä, meillä ei ole yhtä mukavia liikenteenohjaajatyttöjä kuin Pjongjangissa. Ja onko se nyt sitten jonkinlainen markkinaliberalismin voitto?

Ei kommentteja: