Auton hankinta
Auton hankintahan perustuu järjen käyttöön, eikö totta? Järkevää tässä tapauksessa on taloudellisuus, luotettavuus, turvallisuus sekä ulkonäkö- ynnä tyyliseikat vähäisissä määrin. Vähäinen määrä tarkoittaa, että auto ei saa olla ulkonäöltään tai merkiltään sellainen, että sitä hävettää katsoa tai sillä ajaminen pännii.
Tarpeet ovat seuraavat: kilometrejä kertyy vuodessa 20 000 - 30 000. Valtaosa noista kilometreistä ajetaan yksin tai autossa on kuljettajan lisäksi enintään yksi ihminen. Kolmas henkilö on mukana vain joitakin kertoja vuodessa. Sen sijaan autossa kuljetellaan kaikenlaista tavaraa, kuten soittimia ja vahvistimia, purjehdusvarusteita ja veneen osia, leiritavaraa ja sen sellaista. Tämänkaltaisia kuljetustarpeita esiintyy useita kertoja kuukaudessa. Autoksi valitaan kustannussyistä pienin mahdollinen tarpeet tyydyttävä, sillä turhaa materiaalia tai tyhjää tilaa ei kannata kuljetella pitkin maanteitä. Kuljetustarpeiden takia korimalliksi varitaan farmari. Porras- tai viistoperä tulee kysymykseen, jos takapenkin saa kaadettua jotenkin järkevästi ja tavaratila ja -luukku ovat suuret. Lisäksi autolla joutuu toisinaan kuljettamaan pitkiä tavaroita. Tukeva kattoteline tai mahdollisuus sellaisen kiinnittämiseen on välttämättömyys. Hinauskoukku on plussaa.
Ajoneuvon hankintaan on budjetoitu noin 4000 euroa. Sillä saa 9 - 13 vuotta vanhan keskikokoisen farmarin, jolla on ajettu 150 000 - 250 000 kilometriä. Tosin huomiota ei kannata kiinnittää yksin ajettuihin kilometreihin. Hankinnan kannaltahan kiintoisampaa on se, paljonko niitä on jäljellä. Esimerkiksi Mercedes-Benziä on pidetty luotettavana ajokkina, joilla ajetaan ennen romuttamista yli puoli miljoonaa kilometriä. Pienemmän kokoluokan farmarimersun saa suunnilleen noilla ehdoin. Toisaalta, Mercedeksen ylivertainen laatu alkaa olla historiaa. Katsastustilastoista ilmenee, että luotettavimpia autoja ovat japanilaiset, erityisesti Toyotan eräät mallit. Kärjen tuntumassa ovat myös Honda, Nissan ja eurooppalaisista Saab. Audin eräät mallit ovat myös luotettavassa maineessa. Tilastojen mukaan Mersut reputtavat katsastuksen huomattavasti useammi kuin nämä mainitut. Reilut kymmen vuotta vanhat C-sarjan mallit löytyvät tilaston puolivälistä, samoilta paikkeilta kuin vaikka Fiat Punto. Ja Fiat nyt ei ole mikään laatumerkki edes minun mielestäni.
Huomio pitääkin kiinnittää myös ajokilometreihin. Eilisen käytettyjen autojen nettimarkkinointiin perehtymisen perusteella harvalla Puntolla ajetaan yli 200 000 kilometriä. Syy on ymmärrettävä: niillä kilometrein malliin alkaa tulla suurempia remontteja, mutta korjaaminen on kalliimpaa kuin uudemman Punton hankinta. Romutuspäätöksen tekeminen lienee suhteellisen helppo. 200 000 kilometriä ajetulla mersulla saattaa olla edessään vielä 400 000 kilometriä. Tämä puoltaisi mersun hankintaa, mutta vielä ei ole pohdittu, millä kustannuksilla nuo loput 2/3 kilometreistä ajetaan. Kertyykö mersuihin paljon kilometrejä, koska niitä hankkivat merkkiuskovaiset automiehet, jotka ovat aivan varmoja, että ikioma mersu on sen tihenevään korjaamiseen kuluvien eurojen arvoinen? Jos Punto sattuisi täyttämään kuljetustarpeet, olisko edullisempaa ostaa kerran, pari vuodessa vanha puntonrötiskö ja lähettää se romuttamolle ensimmäisen suuremman vian iskiessä? Ja jos, voidaanko luotettavuuden vaatimus katsoa täytetyksi? Ja onko Punto turvallinen? Kolaritilanteessa se lienee heppoinen, ja lisäksi esimerkiksi ajovalot ovat juuri ja juuri Juhani Ahon isän öljylamppua kirkkaammat.
Ylläolevasta voimme päätellä, että ajettujen kilometrien määrä ei ole yhtä tärkeä kuin jäljellä olevien kilometrien määrä. Ajokin jäljelläolevia kilometrimääriä kannattaa taas vertailla myös kustannusten perusteella. Oletetaanpa, että Mersulla on niitä jäljellä 300 000 ja japanittarella 200 000, jonka jälkeen auto toimitetaan romuttamoon tai myydään loppukäyttäjälle nimellisellä summalla. Kustannuksista ei siis vähennetä auton myyntihintaa. Käykö mersu harvemmin huollossa? Ovatko japanilaisen osat halvempia? Lisäksi autoilun hinnassa pitää tietenkin huomioidan polttoainekulut. Nähdäkseni monet ovat taipuvaisia tuijottamaan ensisijassa niitä, mutta kuitenkin ne ovat vain osa kustannuksista. Ajatellaanpa näin: kahdella vastaavalla autolla on hinnan ero 1600 euroa. Näistä halvempi kuluttaa litran enemmän sataa kilometriä kohden. Paljonko pitää ajaa, että kalliimman osto on tältä kannalta perusteltua? Tällä hetkellä tuolla summalla saa noin 1000 litraa bensiiniä. Karkeasti sanoen tuolla polttoainemäärällä ajetaan 10 000 - 15 000 kilometriä. En nyt jaksa ajatella, millaisen matemaattisen kaavan tästä vääntäisi. Ensimmäisessä kappaleessa määritellyissä ajomäärissä vuotuinen polttoaineen kulutuksen ero olisi joitakin satoja litroja. 1600 litran hinnanero olisi kuitattu esimerkiksi neljässä vuodessa. Sillä ajalla autoon olisi kertynyt kilometrejä noin 100 000. Neljän tuhannen hinnalla ostetulla autolla olisi siis yhä rutkasti kilometrejä edessään - jos siitä huolehditaan hyvin, eikä se satu olemaan huono yksilö.
Arvoisa lukija! Oletko jaksanut tähän asti? Hienoa! Ajattelin kirjoittaa vakuutusmaksuista, koska ne vaihtelevat kovasti automerkistä ja -mallista toiseen. Jätän ne sikseen, koska siinä todellisen elämän tilanteessa, joita nämä hankintamietteet koskevat, bonuksia on jo kertynyt rutkasti. Ymmärtääkseni lähipiirini autonostaja ei ole edes halukas ottamaan täyskaskoa. Mutta päättäköön ostaja tietenkin itse, hänenhän ne rahatkin ovat. Minä lainaan ajokkia harvakseltaan.
Pitää myös muistaa, että ostohinnan lisäksi auton hankinnasta kehkeytyy muitakin kuluja ja vaivoja. Sopivia tarjokkaita pitää käydä katsomassa, mikä on aikaaviepää ja maksaakin hiukan. Jos onnistuu löytämään hyvän auton kaukaa kotoa, se tietenkin kannattaa käydä ostamassa. Auton hyvyyttä taas ei voi tietää ennen kuin sen on tarkastanut. Kovin monta pitkää, turhaa reissua ei ole järkevä tehdä. Etelä-Suomessa voi kai pitää lähtökohtana, että ihan hyvä auto löytyy kotipaikkakunnalta tai läheisestä suuresta tai keskikokoisesta kaupungista. Ainoastaan poikkeuksellisen lupaavaa yksilöä kannattaa lähteä katsomaan kauemmas. Toijalan taakse ei reissata katsomaan kuin selvästi alle 200 000 kilometriä ajettua katsastustilaston mukaista laatuvaunua - jos se on lisäksi vastaaviin verrokkeihin nähden edullinen ja muutoinkin mieleisen oloinen.
Luotettavuus ja turvallisuus näyttävät käyvän jossain määrin käsi kädessä. Autot, joilla ajetaan ennen romuttamistaan esimerkiksi puoli miljoonaa kilometriä, ovat verrattain usein myös turvallisia onnettomuustilanteessa. Lisäksi niiden varustus lienee usein laadultaan onnettomuuksia ehkäisevää: valot ja jarrut ovat hyvä, ohjaus täsmällinen ja niin edelleen. Osa automiehistä tosin näyttävät tekevän tyhjiksi nämä laatuautojen edut kaahaamalla kovempaa. Sen kyllä osaan sanoa, että jos ajaa rajoitusten mukaista suurinta todellista nopeutta, saa aina jonon taakseen. Väittäisin, että luotettavuus ja turvallisuus ovat enemmän kiinni ajotavoista ja auton huollosta kuin sen merkistä ja mallista. En tällä kuitenkaan kiellä, etteikö liikenteessä olisi kaiken maailman kotikylän kankkusia. Heidän aiheuttamiin onnettomuuksiin toisen osapuolen ajotavoilla tai -neuvolla ei ole mitään vaikutusta. Heidän varaltaan turvallisn ajokki olisi tietenkin panssarivaunu. Turvallisuuden huomioisin lähinnä jättämällä muutoinkin huonolaatuiset ajokit kauppaan. Oman kokemukseni mukaan Citroen on täysin kelvoton merkki. Tosin kokemukseni ovat vuosien takaisia, mutta tässä ollaan astumassa autoihin liittyvien mielikuvien maailmaan. En vieläkään suostu uskomaan, että sitikat mitään laatuvehkeitä olisivat. Työkaverillani oli Renault Clio. En osta sellaista. Opeleita monet moittivat, ja tuttavapiiristäni löytyy erittäin epäonnistunut ja erittäin onnistunut Opel-hankinta. Fiatit saavat myös minun puolestani jäädä kauppojen takapihoille ruostumaan. Ainoa poikkeus olisi kilometrimääräänsä nähden poikkeuksellisen edullinen Punto, mutta se taas ei täytä kuljetustarpeita. Ja punto taas, kuten todettu, on kuin paperia rattijuopon jyrätessä päälle.
Yllättäen jotkut Mecedekset mahtuvat budjettiin, eivätkä ole vielä läheskään puolta miljoonaa, tai edes 300 000 ajettuja. Mersuja vain on tuotu Saksasta viime vuosina autolauttalasteittain. Matkamittarien manipuloinnista Saksassa on ollut paljon puhetta. Hintaansa nähden vähän ajettu mersu tulisi siis kysymykseen, jos sen todellisesta ajomäärästä ja kunnosta voisi jotenkin varmistua. Erityisesti Mercedestä puoltaa tuttavapiiriini kuuluva mersuharrastaja, joka on vakuuttanut minut osaamisestaan. Kertaakaan hänen korjaamansa autot eivät ole kärsineet korjaajan taidottomuudesta.
Koska tarkoitus oli hankkia luotettava ja turvallinen auto, talouden järjen sanelema mahdollisuus ostaa vanhan puntonrämä tai vastaava vaikka joka neljäs kuukausi jätetään väliin. Auton varsinainen omistaja joutuu tässä olemaan vielä tiukempi. Hänellä on työ, jossa ei määräajoista saa myöhästyä. Jos hän lähtee kohti työtehtävää hyvissä ajoin, myöhästymisen syyksi ei kelpaa se, että auto hajosi matkalla. Niinkin tietenkin voi käydä, mutta sen tapahtuman todennäköisyyteen voi vaikuttaa.
Nyt lienee aika astua mielikuvien maailmaan. En pidä itseäni automiehenä. Tiedän kyllä suunnilleen, minkänimisiä osia autoon kuuluu ja mikä niiden tehtävä on. En kuitenkaan ole niitä, jotka rassaavat autoja näpit rasvassa. Se ei kiinnosta minua, eikä minulla - osin siitä syystä - ole taitojakaan. Ja varsinkaan en ole niitä miehiä, jotka vääntelevät näpit rasvassa kurjalla jakoavaimella niitä pultteja ja muttereita, joihin ammattimiehet kajoavat vain hyvälaatuista momenttiavainta ja hylsyä käyttäen.
Seuraavassa tiivistän oman näkemykseni siitä, mitä autoista yleensä ajatellaan. Aloitetaan Mercedes-Benzistä. Mersukuskit ovat autouskovaisia, joilta puuttuu kyky ja halu laskea kustannukset. En tiedä montako Ladaa Mercedeksen hinnalla saa, mutta olen varma, että niillä Ladoilla ajaa pitemmän matkan kuin edes esimerkillisesti huolletulla mersulla. Kestävyys ei siis ole taloudellinen järkiperuste tässä asiassa. Luotettavuus on jo mutkikkaampi kysymys. Lada loppuu ennen kuin Mersu. Luotettavuuden suhteen olennainen kysymys on, antaako Siperian-Mersun yllättää itsensä. Ainakin ne perinteiset mallit olivat yksinkertaisia ja parhaassa tapauksessa luotettavia. Aiheesta on juttua tämänkin blogin varhaisemmassa kirjoituksessa.
Mersun valinta on siis imago- ja mielikuvakysymys. Tässä yhteiskunnassa Lada ei kelpaa edustusautoksi. Mersu kelpaa. Japanilaiset ovat siinä rajoilla: suurehko, uusi auto varmasti kelpaa, vanha ja pieni ei. Tavalliselle autoilijalle imagokysymys ei tietenkään ole yhtä keskeinen. Useimmat autoilijat kai suosivat merkkejä ja malleja, joista on ennestään hyviä kokemuksia. Toinen vaihtoehto lienee se, että valintatilanteessa jotkut autot hylätään merkin ja mallin mielikuvan takia.
Seuraavana pohdin BMW:tä. Olen jo ennenkin tässä keskustelussa määritellyt bemarikuskit itsekkäiksi kaahailijoiksi. Toisaalta, BMW on ainakin ollut laatuauton maineessa, vaikka käyttämäi katsastustilastot eivät sitä tuekaan. Lisäksi BMW on ollut persoonallisesti muotoiltu auto, vaikka nykyäänhän kaikki autot näyttävät samalta. Tuulitunnetestit ja polttoainetaloudellisuuden vaatimukset sanelevat muotoilua. En muista nähneeni BMW:tä taksina. Kun kirjoitan nyt tämän, niin todennäköisesti pian näen. Taksiautoilu on kuitenkin liiketoimintaa. Auton pitää olla tilava, mukava, luotettava ja lisäksi edullinen ajaa ja ylläpitää. Ehkä bemarin urheilullinen olemus käy käsi kädessä urheilullisen ajamisen, eli itsekkään kaahailun kanssa. Kaiken yllä sanotun perusteella BMW ei täytä kriteereitä. Lisäksi, jos on tarvis ajaa urheilullisesti, voi hankkia moottoripyörän. Sellainen kiihtyy ja kulkee, ja sellaisella pääsee halutessaan ajokortistaan eroon pitkäksi aikaa.
Audi: egoisti, joka ei ostanut mersua tai bemaria. Jotkut mallit näyttäisivät olevan yhä laatuvehkeitä.
Volvo: traktori. Yhä vain, vaikka nykyvolvot näyttävät autoilta siinä kuin nykymersut ja nykytoyotat. Mallia 142 ajaneena yhdyn kyllä traktorimielipiteeseen vuosikymmenten takaisten mallien osalta.
Toyota ja Nissan ovat edullisia kaikin puolin ja armottoman tylsiä. Syystä jota en tiedä, olen ajanut näillä merkeillä varsin vähän. Luotettavuutta ja turvallisuutta ajatellen vaikuttavat varteenotettavilta, kunhan ei ihan kuusenalla asuvalta jobbarilta osta.
Ranskattaret: Citroen on mukava mutta epäluotettava. Renault on edellisten lisäksi kurja. Peugeot näyttäisi olevan kiistanalainen. Oma kokemukseni on malleista 505 ja 405. Viis-nolla-vitosen omisti isäni. Se oli hyvä ajaa, vaikka oli vanha. Lopulta siitä petti vaihteisto. 405:ttä olen ajanut joitakin kertoja, ja se on "ajolleen hyvä", kuten automiehet näyttävät sanovan. Ei kuitenkaan luotettavimmassa maineessa, tai edes lähes.
Fiat. Viat.
Saab: jos kaikki Suomen autot ajettaisiin jonoon, jostakin tulisi turbosaab, joka ohittaisi kaikki. Nyttemmin Saabismi on sairautta -tarrat ovat kadonneet unholaan ja Saab lienee varteenotettava laatuauto muiden joukossa. Mallit 9-3 ja 9-5 eivät edes ole huonoja ja vanhimmilla yksilöillä on ajettu kerrassaan mahtavia kilometrimääriä. Omalaatuinen muotokieli on onnistuttu säilyttämään aerodynaamisuuden vaatimuksista huolimatta. Tai Saabin tapauksessa ehkä juuri niiden takia.
Ford on sellainen... ei mikään tai keskimäärin kaikkea. En edes tiedä, missä ne nykyään rakennetaan. Ei kuitenkaan Uudessakaupungissa. Enkä tiedä niiden maineestakaan mitään. Kelpaisi, jos vähän ajetun ja silminnähden hyvän saisi halvalla. Ja jos ei tarvitsisi olla henkilöauto eikä taloudellinen, niin Transit hivelisi minun egoani. En tosin usko, että muut minun egostani piittaisivat, työkaluhan tuo transu on.
Kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen en osaa pitää järkevänä vaihtoehtona mitään muuta kuin Nissan Primeraa. Tyrkyllä on myös budjettiin sopiva Mercedes-Benz C180, jonka epäilen olevan käytettynä tuotu. Jos kyseinen yksilö on niin hyvä kuin miltä vaikuttaa, se voisi tulla kyseeseen. Muutoin jättäisin kauppaan, etenkin koska pidän näitä jälkituotuja erittäin potentiaalisina huijausvehkeinä. Varsinaisen ostajan imagoa en arvioi. Minä voisin kyllä mersullakin ajaa, mutta mersu-fleecetakkiin en taatusti pukeudu. Nahkatakkilinja säilyy tämänkin talven, ellei jostakin ilmene työhön liittyvää tarvetta muuttaa päätöstä.
Olen ostanut auton myös itselleni ja siinä yhteydessä seurannut automielipiteitä ja -kokemuksia. Eräs nettikirjoittelija kommentoi kerran toisensa jälkeen näin: "Onhan Mercedes-Benz sentään Auto." Hän siis yritti ylläpitää vuosikymmenten takaista yleistä mersumielipidettä ilman mitään perustelua. Sellaisiin ihmisiin en halua tulla yhdistetyksi, enkä toivo että tuo auton ostajakaan. Tosin, hän ajaa sen ajoista 80% ja päättää itse. Ja tiedän, että jos hän mersuun päätyy, niin ei hänkään tee siitä uskonkappaletta. Toisaalta, on myös Nissan-miehiä, Peugeot-miehiä ja niin edelleen. Pari tuttavaani ruukaa ostella postin vanhoja autoja. Niitä kun saa halvalla, koska vain harvat suostuvat ajamaan autolla, jonka ratti on oikealla puolella. Itsekin olen näitä tuttavieni kiesejä ajanut. Oikealla olevaan rattiin tottui muutamassa minuutissa. Vakaat tai jopa piintyneet näkemykset autoista helpottavat valintaa. Autokaupoissa on tarjolla tuhansia ja taas tuhansia käypäisiä vaihtoehtoja ja yksityillä on myynnissä lähes loputtomasti lisää. Asetetut vaatimukset parhaiten täyttävän yksilön löytää niiden joukosta vain satumaisella onnella. Ja kun kyse on käytetyistä autoista, milloinkaan ei voi tietää, onko sivu suun mennyt helmi sittenkään mikään helmi. Merkkiuskollisuus tai -uskovaisuus on siis eräänlaista järkevää yksinkertaisuutta. Mikä vahinko, että auton ostaja ei ole merkkiuskovainen, enkä minä myöskään. Toisaalta, ei hän olisi minulta apua pyytänyt, jos tietäisi minun olevan piintynyt yhden merkin tai mallin mies. Ehkä minun pitää auttaa tuota ostohenkilöä sanomalla, että eipähän sillä ole väliä, kunhan se on uudempaa vuosimallia kuin 1999 ja enintään 200 000 ajettu - ja punainen!
-Tulipa tästä pitkä ja sekava juttu. Pitäisi muokata rajusti.-
Tarpeet ovat seuraavat: kilometrejä kertyy vuodessa 20 000 - 30 000. Valtaosa noista kilometreistä ajetaan yksin tai autossa on kuljettajan lisäksi enintään yksi ihminen. Kolmas henkilö on mukana vain joitakin kertoja vuodessa. Sen sijaan autossa kuljetellaan kaikenlaista tavaraa, kuten soittimia ja vahvistimia, purjehdusvarusteita ja veneen osia, leiritavaraa ja sen sellaista. Tämänkaltaisia kuljetustarpeita esiintyy useita kertoja kuukaudessa. Autoksi valitaan kustannussyistä pienin mahdollinen tarpeet tyydyttävä, sillä turhaa materiaalia tai tyhjää tilaa ei kannata kuljetella pitkin maanteitä. Kuljetustarpeiden takia korimalliksi varitaan farmari. Porras- tai viistoperä tulee kysymykseen, jos takapenkin saa kaadettua jotenkin järkevästi ja tavaratila ja -luukku ovat suuret. Lisäksi autolla joutuu toisinaan kuljettamaan pitkiä tavaroita. Tukeva kattoteline tai mahdollisuus sellaisen kiinnittämiseen on välttämättömyys. Hinauskoukku on plussaa.
Ajoneuvon hankintaan on budjetoitu noin 4000 euroa. Sillä saa 9 - 13 vuotta vanhan keskikokoisen farmarin, jolla on ajettu 150 000 - 250 000 kilometriä. Tosin huomiota ei kannata kiinnittää yksin ajettuihin kilometreihin. Hankinnan kannaltahan kiintoisampaa on se, paljonko niitä on jäljellä. Esimerkiksi Mercedes-Benziä on pidetty luotettavana ajokkina, joilla ajetaan ennen romuttamista yli puoli miljoonaa kilometriä. Pienemmän kokoluokan farmarimersun saa suunnilleen noilla ehdoin. Toisaalta, Mercedeksen ylivertainen laatu alkaa olla historiaa. Katsastustilastoista ilmenee, että luotettavimpia autoja ovat japanilaiset, erityisesti Toyotan eräät mallit. Kärjen tuntumassa ovat myös Honda, Nissan ja eurooppalaisista Saab. Audin eräät mallit ovat myös luotettavassa maineessa. Tilastojen mukaan Mersut reputtavat katsastuksen huomattavasti useammi kuin nämä mainitut. Reilut kymmen vuotta vanhat C-sarjan mallit löytyvät tilaston puolivälistä, samoilta paikkeilta kuin vaikka Fiat Punto. Ja Fiat nyt ei ole mikään laatumerkki edes minun mielestäni.
Huomio pitääkin kiinnittää myös ajokilometreihin. Eilisen käytettyjen autojen nettimarkkinointiin perehtymisen perusteella harvalla Puntolla ajetaan yli 200 000 kilometriä. Syy on ymmärrettävä: niillä kilometrein malliin alkaa tulla suurempia remontteja, mutta korjaaminen on kalliimpaa kuin uudemman Punton hankinta. Romutuspäätöksen tekeminen lienee suhteellisen helppo. 200 000 kilometriä ajetulla mersulla saattaa olla edessään vielä 400 000 kilometriä. Tämä puoltaisi mersun hankintaa, mutta vielä ei ole pohdittu, millä kustannuksilla nuo loput 2/3 kilometreistä ajetaan. Kertyykö mersuihin paljon kilometrejä, koska niitä hankkivat merkkiuskovaiset automiehet, jotka ovat aivan varmoja, että ikioma mersu on sen tihenevään korjaamiseen kuluvien eurojen arvoinen? Jos Punto sattuisi täyttämään kuljetustarpeet, olisko edullisempaa ostaa kerran, pari vuodessa vanha puntonrötiskö ja lähettää se romuttamolle ensimmäisen suuremman vian iskiessä? Ja jos, voidaanko luotettavuuden vaatimus katsoa täytetyksi? Ja onko Punto turvallinen? Kolaritilanteessa se lienee heppoinen, ja lisäksi esimerkiksi ajovalot ovat juuri ja juuri Juhani Ahon isän öljylamppua kirkkaammat.
Ylläolevasta voimme päätellä, että ajettujen kilometrien määrä ei ole yhtä tärkeä kuin jäljellä olevien kilometrien määrä. Ajokin jäljelläolevia kilometrimääriä kannattaa taas vertailla myös kustannusten perusteella. Oletetaanpa, että Mersulla on niitä jäljellä 300 000 ja japanittarella 200 000, jonka jälkeen auto toimitetaan romuttamoon tai myydään loppukäyttäjälle nimellisellä summalla. Kustannuksista ei siis vähennetä auton myyntihintaa. Käykö mersu harvemmin huollossa? Ovatko japanilaisen osat halvempia? Lisäksi autoilun hinnassa pitää tietenkin huomioidan polttoainekulut. Nähdäkseni monet ovat taipuvaisia tuijottamaan ensisijassa niitä, mutta kuitenkin ne ovat vain osa kustannuksista. Ajatellaanpa näin: kahdella vastaavalla autolla on hinnan ero 1600 euroa. Näistä halvempi kuluttaa litran enemmän sataa kilometriä kohden. Paljonko pitää ajaa, että kalliimman osto on tältä kannalta perusteltua? Tällä hetkellä tuolla summalla saa noin 1000 litraa bensiiniä. Karkeasti sanoen tuolla polttoainemäärällä ajetaan 10 000 - 15 000 kilometriä. En nyt jaksa ajatella, millaisen matemaattisen kaavan tästä vääntäisi. Ensimmäisessä kappaleessa määritellyissä ajomäärissä vuotuinen polttoaineen kulutuksen ero olisi joitakin satoja litroja. 1600 litran hinnanero olisi kuitattu esimerkiksi neljässä vuodessa. Sillä ajalla autoon olisi kertynyt kilometrejä noin 100 000. Neljän tuhannen hinnalla ostetulla autolla olisi siis yhä rutkasti kilometrejä edessään - jos siitä huolehditaan hyvin, eikä se satu olemaan huono yksilö.
Arvoisa lukija! Oletko jaksanut tähän asti? Hienoa! Ajattelin kirjoittaa vakuutusmaksuista, koska ne vaihtelevat kovasti automerkistä ja -mallista toiseen. Jätän ne sikseen, koska siinä todellisen elämän tilanteessa, joita nämä hankintamietteet koskevat, bonuksia on jo kertynyt rutkasti. Ymmärtääkseni lähipiirini autonostaja ei ole edes halukas ottamaan täyskaskoa. Mutta päättäköön ostaja tietenkin itse, hänenhän ne rahatkin ovat. Minä lainaan ajokkia harvakseltaan.
Pitää myös muistaa, että ostohinnan lisäksi auton hankinnasta kehkeytyy muitakin kuluja ja vaivoja. Sopivia tarjokkaita pitää käydä katsomassa, mikä on aikaaviepää ja maksaakin hiukan. Jos onnistuu löytämään hyvän auton kaukaa kotoa, se tietenkin kannattaa käydä ostamassa. Auton hyvyyttä taas ei voi tietää ennen kuin sen on tarkastanut. Kovin monta pitkää, turhaa reissua ei ole järkevä tehdä. Etelä-Suomessa voi kai pitää lähtökohtana, että ihan hyvä auto löytyy kotipaikkakunnalta tai läheisestä suuresta tai keskikokoisesta kaupungista. Ainoastaan poikkeuksellisen lupaavaa yksilöä kannattaa lähteä katsomaan kauemmas. Toijalan taakse ei reissata katsomaan kuin selvästi alle 200 000 kilometriä ajettua katsastustilaston mukaista laatuvaunua - jos se on lisäksi vastaaviin verrokkeihin nähden edullinen ja muutoinkin mieleisen oloinen.
Luotettavuus ja turvallisuus näyttävät käyvän jossain määrin käsi kädessä. Autot, joilla ajetaan ennen romuttamistaan esimerkiksi puoli miljoonaa kilometriä, ovat verrattain usein myös turvallisia onnettomuustilanteessa. Lisäksi niiden varustus lienee usein laadultaan onnettomuuksia ehkäisevää: valot ja jarrut ovat hyvä, ohjaus täsmällinen ja niin edelleen. Osa automiehistä tosin näyttävät tekevän tyhjiksi nämä laatuautojen edut kaahaamalla kovempaa. Sen kyllä osaan sanoa, että jos ajaa rajoitusten mukaista suurinta todellista nopeutta, saa aina jonon taakseen. Väittäisin, että luotettavuus ja turvallisuus ovat enemmän kiinni ajotavoista ja auton huollosta kuin sen merkistä ja mallista. En tällä kuitenkaan kiellä, etteikö liikenteessä olisi kaiken maailman kotikylän kankkusia. Heidän aiheuttamiin onnettomuuksiin toisen osapuolen ajotavoilla tai -neuvolla ei ole mitään vaikutusta. Heidän varaltaan turvallisn ajokki olisi tietenkin panssarivaunu. Turvallisuuden huomioisin lähinnä jättämällä muutoinkin huonolaatuiset ajokit kauppaan. Oman kokemukseni mukaan Citroen on täysin kelvoton merkki. Tosin kokemukseni ovat vuosien takaisia, mutta tässä ollaan astumassa autoihin liittyvien mielikuvien maailmaan. En vieläkään suostu uskomaan, että sitikat mitään laatuvehkeitä olisivat. Työkaverillani oli Renault Clio. En osta sellaista. Opeleita monet moittivat, ja tuttavapiiristäni löytyy erittäin epäonnistunut ja erittäin onnistunut Opel-hankinta. Fiatit saavat myös minun puolestani jäädä kauppojen takapihoille ruostumaan. Ainoa poikkeus olisi kilometrimääräänsä nähden poikkeuksellisen edullinen Punto, mutta se taas ei täytä kuljetustarpeita. Ja punto taas, kuten todettu, on kuin paperia rattijuopon jyrätessä päälle.
Yllättäen jotkut Mecedekset mahtuvat budjettiin, eivätkä ole vielä läheskään puolta miljoonaa, tai edes 300 000 ajettuja. Mersuja vain on tuotu Saksasta viime vuosina autolauttalasteittain. Matkamittarien manipuloinnista Saksassa on ollut paljon puhetta. Hintaansa nähden vähän ajettu mersu tulisi siis kysymykseen, jos sen todellisesta ajomäärästä ja kunnosta voisi jotenkin varmistua. Erityisesti Mercedestä puoltaa tuttavapiiriini kuuluva mersuharrastaja, joka on vakuuttanut minut osaamisestaan. Kertaakaan hänen korjaamansa autot eivät ole kärsineet korjaajan taidottomuudesta.
Koska tarkoitus oli hankkia luotettava ja turvallinen auto, talouden järjen sanelema mahdollisuus ostaa vanhan puntonrämä tai vastaava vaikka joka neljäs kuukausi jätetään väliin. Auton varsinainen omistaja joutuu tässä olemaan vielä tiukempi. Hänellä on työ, jossa ei määräajoista saa myöhästyä. Jos hän lähtee kohti työtehtävää hyvissä ajoin, myöhästymisen syyksi ei kelpaa se, että auto hajosi matkalla. Niinkin tietenkin voi käydä, mutta sen tapahtuman todennäköisyyteen voi vaikuttaa.
Nyt lienee aika astua mielikuvien maailmaan. En pidä itseäni automiehenä. Tiedän kyllä suunnilleen, minkänimisiä osia autoon kuuluu ja mikä niiden tehtävä on. En kuitenkaan ole niitä, jotka rassaavat autoja näpit rasvassa. Se ei kiinnosta minua, eikä minulla - osin siitä syystä - ole taitojakaan. Ja varsinkaan en ole niitä miehiä, jotka vääntelevät näpit rasvassa kurjalla jakoavaimella niitä pultteja ja muttereita, joihin ammattimiehet kajoavat vain hyvälaatuista momenttiavainta ja hylsyä käyttäen.
Seuraavassa tiivistän oman näkemykseni siitä, mitä autoista yleensä ajatellaan. Aloitetaan Mercedes-Benzistä. Mersukuskit ovat autouskovaisia, joilta puuttuu kyky ja halu laskea kustannukset. En tiedä montako Ladaa Mercedeksen hinnalla saa, mutta olen varma, että niillä Ladoilla ajaa pitemmän matkan kuin edes esimerkillisesti huolletulla mersulla. Kestävyys ei siis ole taloudellinen järkiperuste tässä asiassa. Luotettavuus on jo mutkikkaampi kysymys. Lada loppuu ennen kuin Mersu. Luotettavuuden suhteen olennainen kysymys on, antaako Siperian-Mersun yllättää itsensä. Ainakin ne perinteiset mallit olivat yksinkertaisia ja parhaassa tapauksessa luotettavia. Aiheesta on juttua tämänkin blogin varhaisemmassa kirjoituksessa.
Mersun valinta on siis imago- ja mielikuvakysymys. Tässä yhteiskunnassa Lada ei kelpaa edustusautoksi. Mersu kelpaa. Japanilaiset ovat siinä rajoilla: suurehko, uusi auto varmasti kelpaa, vanha ja pieni ei. Tavalliselle autoilijalle imagokysymys ei tietenkään ole yhtä keskeinen. Useimmat autoilijat kai suosivat merkkejä ja malleja, joista on ennestään hyviä kokemuksia. Toinen vaihtoehto lienee se, että valintatilanteessa jotkut autot hylätään merkin ja mallin mielikuvan takia.
Seuraavana pohdin BMW:tä. Olen jo ennenkin tässä keskustelussa määritellyt bemarikuskit itsekkäiksi kaahailijoiksi. Toisaalta, BMW on ainakin ollut laatuauton maineessa, vaikka käyttämäi katsastustilastot eivät sitä tuekaan. Lisäksi BMW on ollut persoonallisesti muotoiltu auto, vaikka nykyäänhän kaikki autot näyttävät samalta. Tuulitunnetestit ja polttoainetaloudellisuuden vaatimukset sanelevat muotoilua. En muista nähneeni BMW:tä taksina. Kun kirjoitan nyt tämän, niin todennäköisesti pian näen. Taksiautoilu on kuitenkin liiketoimintaa. Auton pitää olla tilava, mukava, luotettava ja lisäksi edullinen ajaa ja ylläpitää. Ehkä bemarin urheilullinen olemus käy käsi kädessä urheilullisen ajamisen, eli itsekkään kaahailun kanssa. Kaiken yllä sanotun perusteella BMW ei täytä kriteereitä. Lisäksi, jos on tarvis ajaa urheilullisesti, voi hankkia moottoripyörän. Sellainen kiihtyy ja kulkee, ja sellaisella pääsee halutessaan ajokortistaan eroon pitkäksi aikaa.
Audi: egoisti, joka ei ostanut mersua tai bemaria. Jotkut mallit näyttäisivät olevan yhä laatuvehkeitä.
Volvo: traktori. Yhä vain, vaikka nykyvolvot näyttävät autoilta siinä kuin nykymersut ja nykytoyotat. Mallia 142 ajaneena yhdyn kyllä traktorimielipiteeseen vuosikymmenten takaisten mallien osalta.
Toyota ja Nissan ovat edullisia kaikin puolin ja armottoman tylsiä. Syystä jota en tiedä, olen ajanut näillä merkeillä varsin vähän. Luotettavuutta ja turvallisuutta ajatellen vaikuttavat varteenotettavilta, kunhan ei ihan kuusenalla asuvalta jobbarilta osta.
Ranskattaret: Citroen on mukava mutta epäluotettava. Renault on edellisten lisäksi kurja. Peugeot näyttäisi olevan kiistanalainen. Oma kokemukseni on malleista 505 ja 405. Viis-nolla-vitosen omisti isäni. Se oli hyvä ajaa, vaikka oli vanha. Lopulta siitä petti vaihteisto. 405:ttä olen ajanut joitakin kertoja, ja se on "ajolleen hyvä", kuten automiehet näyttävät sanovan. Ei kuitenkaan luotettavimmassa maineessa, tai edes lähes.
Fiat. Viat.
Saab: jos kaikki Suomen autot ajettaisiin jonoon, jostakin tulisi turbosaab, joka ohittaisi kaikki. Nyttemmin Saabismi on sairautta -tarrat ovat kadonneet unholaan ja Saab lienee varteenotettava laatuauto muiden joukossa. Mallit 9-3 ja 9-5 eivät edes ole huonoja ja vanhimmilla yksilöillä on ajettu kerrassaan mahtavia kilometrimääriä. Omalaatuinen muotokieli on onnistuttu säilyttämään aerodynaamisuuden vaatimuksista huolimatta. Tai Saabin tapauksessa ehkä juuri niiden takia.
Ford on sellainen... ei mikään tai keskimäärin kaikkea. En edes tiedä, missä ne nykyään rakennetaan. Ei kuitenkaan Uudessakaupungissa. Enkä tiedä niiden maineestakaan mitään. Kelpaisi, jos vähän ajetun ja silminnähden hyvän saisi halvalla. Ja jos ei tarvitsisi olla henkilöauto eikä taloudellinen, niin Transit hivelisi minun egoani. En tosin usko, että muut minun egostani piittaisivat, työkaluhan tuo transu on.
Kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen en osaa pitää järkevänä vaihtoehtona mitään muuta kuin Nissan Primeraa. Tyrkyllä on myös budjettiin sopiva Mercedes-Benz C180, jonka epäilen olevan käytettynä tuotu. Jos kyseinen yksilö on niin hyvä kuin miltä vaikuttaa, se voisi tulla kyseeseen. Muutoin jättäisin kauppaan, etenkin koska pidän näitä jälkituotuja erittäin potentiaalisina huijausvehkeinä. Varsinaisen ostajan imagoa en arvioi. Minä voisin kyllä mersullakin ajaa, mutta mersu-fleecetakkiin en taatusti pukeudu. Nahkatakkilinja säilyy tämänkin talven, ellei jostakin ilmene työhön liittyvää tarvetta muuttaa päätöstä.
Olen ostanut auton myös itselleni ja siinä yhteydessä seurannut automielipiteitä ja -kokemuksia. Eräs nettikirjoittelija kommentoi kerran toisensa jälkeen näin: "Onhan Mercedes-Benz sentään Auto." Hän siis yritti ylläpitää vuosikymmenten takaista yleistä mersumielipidettä ilman mitään perustelua. Sellaisiin ihmisiin en halua tulla yhdistetyksi, enkä toivo että tuo auton ostajakaan. Tosin, hän ajaa sen ajoista 80% ja päättää itse. Ja tiedän, että jos hän mersuun päätyy, niin ei hänkään tee siitä uskonkappaletta. Toisaalta, on myös Nissan-miehiä, Peugeot-miehiä ja niin edelleen. Pari tuttavaani ruukaa ostella postin vanhoja autoja. Niitä kun saa halvalla, koska vain harvat suostuvat ajamaan autolla, jonka ratti on oikealla puolella. Itsekin olen näitä tuttavieni kiesejä ajanut. Oikealla olevaan rattiin tottui muutamassa minuutissa. Vakaat tai jopa piintyneet näkemykset autoista helpottavat valintaa. Autokaupoissa on tarjolla tuhansia ja taas tuhansia käypäisiä vaihtoehtoja ja yksityillä on myynnissä lähes loputtomasti lisää. Asetetut vaatimukset parhaiten täyttävän yksilön löytää niiden joukosta vain satumaisella onnella. Ja kun kyse on käytetyistä autoista, milloinkaan ei voi tietää, onko sivu suun mennyt helmi sittenkään mikään helmi. Merkkiuskollisuus tai -uskovaisuus on siis eräänlaista järkevää yksinkertaisuutta. Mikä vahinko, että auton ostaja ei ole merkkiuskovainen, enkä minä myöskään. Toisaalta, ei hän olisi minulta apua pyytänyt, jos tietäisi minun olevan piintynyt yhden merkin tai mallin mies. Ehkä minun pitää auttaa tuota ostohenkilöä sanomalla, että eipähän sillä ole väliä, kunhan se on uudempaa vuosimallia kuin 1999 ja enintään 200 000 ajettu - ja punainen!
-Tulipa tästä pitkä ja sekava juttu. Pitäisi muokata rajusti.-
Kommentit