torstai 14. lokakuuta 2010

Kotiinpaluu

Olin muutaman päivän merellä. Seilausta ei oikeastaan kertynyt kuin kolmelle päivälle, mutta se riitti hyvin irroittamaan arjesta. Pieni purjelaiva on pieni maailma, jossa satunnaisella kansimiehellä ole monta murhetta. Päivittäisiä huolenaiheita ovat sellaiset kuin että kuivuukohan toiset kengät iltaan mennessä. Turvallisuusvarusteiden käyttö ja rutiinien noudattaminen tekevät itse seilaamisen suhteellisen vaarattomaksi. Tavallisemmat sattumukset ovat jotakin sellaista, että saa mustelman tai pienen haavan. Ne tosin ovat kovalla tuulella melko tavallisia, mutta nehän nyt kuuluvat asiaan. Jos ihon kauneusvirheet tai haavat kovin kauhistavat, on turvallisinta pysyä toimistoympäristössä tai kotona, ja käyttää kypärää.

Suurin murhe on kotiinpaluu. Kun reissu päättyy ja alus on siivottu, kamat pakattu ja kansi järjestetty, alkaa kotimaan oloissa muutamasta minuutista muutamaan tuntiin kestävä paluu arkeen. Laivalle jäävät hyvästellään, kassit ja nyssykät nostetaan kaijalle, luodaan silmäys kohti laivaa ja sitten vain matkaan. Joskus ani harvoin saa autokyydin kotiin, mikä tietenkin suo nukkumisen mahdollisuuden.
Yleensä otetaan kurssi kohti linja-auto- tai rautatieasemaa. Jos satama sattuu olemaan kohtuullisen kokoisessa kaupungissa, jalkapelillä saavutettu noin kolmen solmun nopeus saattaa edellyttää useiden kymmenien minuuttien etenemistä vaihtelevissa sää- ja liikenneoloissa. Modernin viestintäteknologian aikakaudella voi soittaa puolisolle, sukulaiselle tai ystävälle ja pyytää selvitystä lähimmistä liikenneyhteyksistä. VR:llä ja Matkahuollolla on (nimenomaisessa järjestyksessä) hyvin tai välttävästi toimivia aikataulupalveluita tietoverkkosivuillaan. Toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti tarkastella asemien seinustoja tai haastatella työntekijöitä aikataulu- ja hintatietojen toivossa. Jälkimmäisilläkin saattaa olla merkitystä, koska yleensä reissulta ei palata ankarissa rahavaroissa. Joskus on jopa kohteliasta tavoitella kokonaisnäkemystä itse kunkin mahdollisuuksista selviytyä kotikonnuilleen. Kenenkään jättäminen tienvarteen peukalo pystyssä märkine ja likaisine reissukamoineen ei ole erityisen ihmisystävällistä.

Aikataulutietojen hankintatavasta riippumatta kotiinpalun tyypillinen ohjelmanumero on odotus. Joskus sitä voi kertyä kaikkineen tunteja. Miehistö elää tavallaan, junat ja bussit kulkevat ajallaan - paitsi junat, jotka kulkevat myöhässä. Aikatauluja lukiessa on tullut orientoiduttua aikaan ja paikkaan. Merellä tai ulkosaaressa viikonpäivällä ei niin ole väliä, ja usein se vieras satamakaupunkikaan ei merkitse muuta kuin seiluun päätepistettä. Odotellessa voi tutustua aseman lähikortteleihin, käydä ostamassa reissuevästä, kuunnella mahdollisten paikallisten kanssaeläjien puheenpartta ja katsella maisemia. Maisemathan ovat usein perin saman moiset kuin missä tahansa kotimaisessa satamakaupungissa. Odotellessa voi käydä kahvilla tai jopa oluella. Jo muutaman kohteliaisuuden vaihto kassalla tai tiskillä on vaihtelua: ensi kertaa moneen päivään (tai viikkoon, reissun pituudesta vaihdellen) tulee vaihtaneeksi sanoja jonkun muun kuin miehistönjäsenen kanssa. Kaupan kassalla ei esimerkiksi tiedä etukäteen, millainen puheääni vastapäisistä kasvoista purkautuu. Tammisaaren tai Kristiinankaupungin kaltaisissa paikoissa odotettavissa oleva kielikin voi olla yllätys:
"Iso kahvi ja lasi vettä, kiitos."
"Kaksi euråa och femti´."
"Kiitostack."
"Tacktack."

Julkisliikennevälinematka kotikonnuille voi mennä torkkuessa tai matkakokemuksia vertaillessa. Purjehdusten jälkeen puhutaan säistä, päällystön ja miehistönjäsenten persoonallisuuksista ja raskaimmilta tuntuneista tilanteista. Erityisesti arvioidaan kipparin olemusta ja luonteenpiirteitä. Kaikki keskustelu kumpuaa tuoreista, tavallisuudesta poikkeavista kokemuksista, mutta ne myös auttavat siirtämään arkea vielä muutamalle hetkellä.

Kotikaupungin asemalla arki odottaa bussipysäkin, autokyydin tai jopa kaupassakäynnin muodossa. Koti voi odottaa tyhjillään tai asuttuna ja siellä saattaa jääkaapissa olla joko vähän ruokaa tai sitten valo - ja siinäkin hampaanjäljet. Mieleen palajaa työnhakuhankkeet ja se että lähiomaisille pitää soitella ja kertoa, että palattu on. Ja pitää tehdä lyhyt raportti reissusta ja etenkin todeta, että vallinneista sääoloista huolimatta matka oli mukava ja kaverit kivoja. Ja erikseen mainita, että miehistön kokemus ja taidot vaihtelivat mutta seilaamisen meininki oli hyvä, mieli iloinen ja mahdollisista sattumuksista huolimatta kaikki sujui hyvin. Kukaan ei korottanut ääntäkään kuin kerran, pari päivässä.

Kotiovella on laskuja pino. Lisäksi viranomainen haluaa tietää, miksi vieläkään ei ole toimitettu sitä ja tätä paperia sille ja tälle viranomaiselle. Edelliseen ja seuraavaan työpaikkaan pitää ottaa yhteyttä ensi tilassa eli heti kun on nukuttu yön yli ja saatu mieleisen vahvuista kahvia maidolla ja sokerilla, tai ilman. Ja muistaa, että seuraavan työpaikan edustaja ei vielä tiedä olevansa soittajan tuleva työnantaja. Lisäksi pitää muistaa, että purjehdusharrastus on työtä haettaessa etu ja näyttö aktiivisesta mielenlaadusta, sosiaalisesta sopeutumiskyvystä ja päämäärätietoisuudesta. Kun työpaikka on saatu, purjehdusharrastus merkitsee venähtäviä viikonloppuja, soittelua edestakaisin jostain gsm-kenttien laitamilta, maalitahraisia vaatteita keväisin ja levätahraisia syksyisin ynnä jatkuvaa soittelua erilaisiin liikkeisiin ja tuttavantuttaville: mistähän löytyisi Harkenin vinsseihin sopivat pikkujouset ja ehtisikö Suvi-Aino ja Mikko-Urmas pikku siirtopurjehdukselle. Niinniin... viikonlopun aikana Helsingistä Turkuun. On tosin luvattu reippaita länsituulia, eikä ole oikein takuita siitäkään, riittääkö miehistön rahkeet ympärivuorokautiseen seiluuseen vai pitääkö ainakin öiden pimeimmät tunnit viettää sittenkin ankkurissa tai laiturissa. Ja perjantaina pitäisi päästä lähtemään heti, ennen kuin työ- tai opiskelupäivä oikein on päättynytkään. Sunnuntaina ollaan illalla perillä ihan niin varmasti kuin länsituuli suo, koska maanantaina pitää olla taas töissä tai rikoslain uudistuksia käsittelevällä luennolla. Ja ainakin markkinointipalaverissä, jossa päätetään, että pistetäänkö mainokseen sininen vaiko peräti punainen tausta...

Yleensä riittää, että reissukamat on pesty ja kuivattu, ja se että töissä on kerran joku nipottanut hiusten väristä tai kitisevistä saranoista (Öljypullon hakeminen ei kuulu mulle!), kun jo alkaa tehdä mieli merelle, jossa on märkää, tuulista, raskasta, kuoppaista, suihku kaukana, byssa (=keittiö) rasvainen, kahvimaito loppu ja pomolla (perämies tai kippari) paha mieli ties mistä syystä. Ja eniten vituttaa kuitenkin se, että akusto tuottaa ongelmia eikä generaattoria tohdi sammuttaa. Niin muodoin omaan, autuaaseen punkkaan kantaa paatin rakenteita pitkin taukoamaton dieselinpörinä. Nuku siinä nyt sitten.

PS: Reissukuvat tulevat tänne julki, jahka olen valinnut mieleiseni ja vähän manipuloinut niitä.

Ei kommentteja: