Hiekkalaatikolla
Työnteko on päätetty lopettaa maassamme. Omistaminen näyttää olevan kannattavampaa kuin konkreettisten asioiden valmistaminen tai toisten pelveleminen. Niinpä taloudellista eli valtiollista käytännönvaltaa käyttävät tahot ovat päättäneet, että töitä ei enää kannata tehdä. Kaiketi maailma on tullut valmiiksi ja jäljellä on enää vallitsevien voimasuhteiden muutosten estäminen. Niinpä vallanpitäjät ovat päättäneet pistää pystyyn uuden syrjäytysaallon. Muutamat eivät enää katso materiaalisen hyvän jakamisen kannattavan.
Tilanne on kuin hiekkalaatikolla, jossa on jo tovi tapeltu leluista. Hiekkalaatikon valtiaat ovat kaksi kahdeksanvuotiasta, jotka päättävät, milloin ja millä leluilla kahdeksan kuusivuotiasta saa osallistua leikkiin. On vain ilmennyt ongelma. Koska kuusivuotiaat yrittivät liittoutua ja riistää kahdeksanvuotiaiden väkivallan uhalla halussaan pitämät lelut ja olivat jopa voittaa, kahdeksanvuotiaat päättivät rikkoa lähes kaikki lelut. Nuorempien kannalta loputtomilla voimillaan he kiskoivat autoista pyörät ja akselit, katkoivat hiekkalapioista varret, särkivät pienet muoviämpärit ja polkivat hiekkakakkumuotit halki.
Ikävä kyllä leluhanat ovat menneet kiinni. Kahdeksanvuotiaiden odottamia uusia autoja ja lapioita ei ole tiedossa. Maailmanmarkkinoilta eli vanhemmilta niitä saisi vain entistä huomattavammin kovemmin ehdoin. Pitäisi itsekin vaivautua johonkin, kuten opettelemaan käyttämään pölynimuria ja tiskaamaan pieniä tiskejä. Ja sehän ei käy. Kostoksi jatkuvasti lisääntyvät leluvirran laantumisesta isot naperot pitävät jäljelläolevat roinat itsellään.
Hiekkalaatikolle saataisiin jäljellä olevilla leluilla aikaan ihan mukavat leikit, ellei kaksi kahdeksanvuotiasta keksisi toisilleen oikeutuksia hassata leluja ja pyrkiä pitämään ehdotonta valtaa. Niinpä he eivät myöskään pääse nauttimaan siitä ilosta, mitä kuusivuotiaat voisivat tuottaa osallistumalla hiekkalinnan rakentamiseen.
Näin. Tällaista aikaa me elämme. Joidenkin mielestä kannattaa korottaa omaa materiaalista hyvinvointiaan samalla kun jaettavaa hyvää on yhä vähemmän. Ilmeisesti isoisoisien kokemukset ovat unohtuneet ja luotetaan siihen, ettei meillä päin lähdetä kaduille. Köyhät kyykytettiin viimeksi vuonna 1918 kovin ankarasti, mutta varakkaillekaan tuosta keväästä ei taatusti ollut hyötyä. Jottei hiekkalaatikolla syntyisi nujakointia, pitäisi erinäisten jo hiekkalaatikkoikänsä sivuuttaneiden muistaa, että liiallisesta omimisesta koituu levoton tilanne. Asia on vain siitä kehno, että koska laki on varakkaiden puolella, kaikkinainen suora puuttuminen varakkaiden varallisuuteen on laitonta, ja sitä tilannetta varten on olemassa omasta mielestään nipinnapin kohtuullisesti palkatut porukat, joiden vallanpitäjät antavat luvan äärimmäisessä tilanteessa käyttää aseita: heittää hiekka silmille, tai 7,62-millisiä luoteja.
Viitisenkymmentä vuotta sitten pidettiin yleislakkoa. Isoisät olivat oppineet isiensä läksyn. Jos aina antaa periksi, röyhkeät kyllä vievät mammonan häpeilemättä. Provokaatio kuitenkin antaa vallanpitäjille luvan käyttää väkivaltaa. Jos olen oikein ymmärtänyt, yleislakkomellakointia varauduttiin hillitsemään jopa konetuliasein. Hiekkaa olisi siis saatettu viskoa silmille oikein aikuisten lapiolla tai käyttää lapiota lyömäaseena.
Jostain pitäisi nyt laskeutua sellainen samallainen äiti, kuin tulee hiekkalaatikolle rauhanturvaajaksi. Rauhaanpakottaminenhan tapahtuu sillä ehdolla, että lelujen valtiaat jakavat jäljellejääneet lelut yhteiseen käyttöön ja luopuvat viiikkorahoistaan siksi kunnes ne pari autoa, ämpäri ja lapiota on maksettu. Lisäedellytys on, ettei osaton enemmistö kostotoimenpiteisiin. Muussa tapauksessa loputkin lelut viedään loppupäiväksi varastoon ja kaikki naperot pistetään kotiarestiin.
Jostakin pitäisi nyt tulla suuri äiti tai isä, joka ylivertaisella auktoriteetillaan lopettaisi kissanhännänvedon ja tekisi selväksi, että jos yhteinen leikki ei suju, niin kaikki saavat nuolla näppejään, eikä karkkia tarvitse odottaa lauantaisin. Toivoni lienee turha, joten seuraan jännityksellä, millaista häränpyllyä yhteiskunta tällä kertaa heittää. Joko tämän laman jälkeen jotkut laskevat, että ruokaa ei kannata kotimaassa tuottaa, ja jos sitä tuotetaankin, sitä ei kannata myydä Suomessa, koska ulkomailta saa paremman hinnan - riippumatta siitä, kärsiikö joku Jakomäessä tai Hervannassa nälkää. Vai vastako seuraavan laman jälkeen saavutetaan tuo oman vaurastumisensa nimeen vannovien oikeistopopulistien ihannetila?
Tilanne on kuin hiekkalaatikolla, jossa on jo tovi tapeltu leluista. Hiekkalaatikon valtiaat ovat kaksi kahdeksanvuotiasta, jotka päättävät, milloin ja millä leluilla kahdeksan kuusivuotiasta saa osallistua leikkiin. On vain ilmennyt ongelma. Koska kuusivuotiaat yrittivät liittoutua ja riistää kahdeksanvuotiaiden väkivallan uhalla halussaan pitämät lelut ja olivat jopa voittaa, kahdeksanvuotiaat päättivät rikkoa lähes kaikki lelut. Nuorempien kannalta loputtomilla voimillaan he kiskoivat autoista pyörät ja akselit, katkoivat hiekkalapioista varret, särkivät pienet muoviämpärit ja polkivat hiekkakakkumuotit halki.
Ikävä kyllä leluhanat ovat menneet kiinni. Kahdeksanvuotiaiden odottamia uusia autoja ja lapioita ei ole tiedossa. Maailmanmarkkinoilta eli vanhemmilta niitä saisi vain entistä huomattavammin kovemmin ehdoin. Pitäisi itsekin vaivautua johonkin, kuten opettelemaan käyttämään pölynimuria ja tiskaamaan pieniä tiskejä. Ja sehän ei käy. Kostoksi jatkuvasti lisääntyvät leluvirran laantumisesta isot naperot pitävät jäljelläolevat roinat itsellään.
Hiekkalaatikolle saataisiin jäljellä olevilla leluilla aikaan ihan mukavat leikit, ellei kaksi kahdeksanvuotiasta keksisi toisilleen oikeutuksia hassata leluja ja pyrkiä pitämään ehdotonta valtaa. Niinpä he eivät myöskään pääse nauttimaan siitä ilosta, mitä kuusivuotiaat voisivat tuottaa osallistumalla hiekkalinnan rakentamiseen.
Näin. Tällaista aikaa me elämme. Joidenkin mielestä kannattaa korottaa omaa materiaalista hyvinvointiaan samalla kun jaettavaa hyvää on yhä vähemmän. Ilmeisesti isoisoisien kokemukset ovat unohtuneet ja luotetaan siihen, ettei meillä päin lähdetä kaduille. Köyhät kyykytettiin viimeksi vuonna 1918 kovin ankarasti, mutta varakkaillekaan tuosta keväästä ei taatusti ollut hyötyä. Jottei hiekkalaatikolla syntyisi nujakointia, pitäisi erinäisten jo hiekkalaatikkoikänsä sivuuttaneiden muistaa, että liiallisesta omimisesta koituu levoton tilanne. Asia on vain siitä kehno, että koska laki on varakkaiden puolella, kaikkinainen suora puuttuminen varakkaiden varallisuuteen on laitonta, ja sitä tilannetta varten on olemassa omasta mielestään nipinnapin kohtuullisesti palkatut porukat, joiden vallanpitäjät antavat luvan äärimmäisessä tilanteessa käyttää aseita: heittää hiekka silmille, tai 7,62-millisiä luoteja.
Viitisenkymmentä vuotta sitten pidettiin yleislakkoa. Isoisät olivat oppineet isiensä läksyn. Jos aina antaa periksi, röyhkeät kyllä vievät mammonan häpeilemättä. Provokaatio kuitenkin antaa vallanpitäjille luvan käyttää väkivaltaa. Jos olen oikein ymmärtänyt, yleislakkomellakointia varauduttiin hillitsemään jopa konetuliasein. Hiekkaa olisi siis saatettu viskoa silmille oikein aikuisten lapiolla tai käyttää lapiota lyömäaseena.
Jostain pitäisi nyt laskeutua sellainen samallainen äiti, kuin tulee hiekkalaatikolle rauhanturvaajaksi. Rauhaanpakottaminenhan tapahtuu sillä ehdolla, että lelujen valtiaat jakavat jäljellejääneet lelut yhteiseen käyttöön ja luopuvat viiikkorahoistaan siksi kunnes ne pari autoa, ämpäri ja lapiota on maksettu. Lisäedellytys on, ettei osaton enemmistö kostotoimenpiteisiin. Muussa tapauksessa loputkin lelut viedään loppupäiväksi varastoon ja kaikki naperot pistetään kotiarestiin.
Jostakin pitäisi nyt tulla suuri äiti tai isä, joka ylivertaisella auktoriteetillaan lopettaisi kissanhännänvedon ja tekisi selväksi, että jos yhteinen leikki ei suju, niin kaikki saavat nuolla näppejään, eikä karkkia tarvitse odottaa lauantaisin. Toivoni lienee turha, joten seuraan jännityksellä, millaista häränpyllyä yhteiskunta tällä kertaa heittää. Joko tämän laman jälkeen jotkut laskevat, että ruokaa ei kannata kotimaassa tuottaa, ja jos sitä tuotetaankin, sitä ei kannata myydä Suomessa, koska ulkomailta saa paremman hinnan - riippumatta siitä, kärsiikö joku Jakomäessä tai Hervannassa nälkää. Vai vastako seuraavan laman jälkeen saavutetaan tuo oman vaurastumisensa nimeen vannovien oikeistopopulistien ihannetila?
Kommentit
--