torstai 3. syyskuuta 2009

Kauneutta kansalle, joka tyhmyydessä vaeltaa

Aika ajoin olen päätynyt keskusteluun naisten kanssa kauneudesta, meikkaamisesta, pukeutumisesta ja käytöksestä. Suomi 24:n profiilissani (superted) tokaisen, että aiheutan tarvetta olla oikeassa, joten jostain syystä saan aina hyvin nopeasti puolustuksen kauneudenhoidolle. Onko kauneudenhoito jokin synti, vai miksi sitä puolustetaan, kun asia vain mainitaankin? Tolkuton peilin edessä ährääminen ja jatkuva pyörähtely garderobin ja kokovartalokuvastimen välillä tietenkin voi olla turhamaisuutta. Saman ajan voisi käyttää johonkin rakentavaan. Mutta noin ylipäätään, miksei arkista meikkaamista tai itselleä pukevien vaatteiden käyttöä perustella sanomalla, että ulkonäöstä huolehtimalla on kauniimpi katsella.

Ehei. Aiheuttamani oikeassaolo kuuluu kerrasta toiseen näin: "Mä meikkaan ja pukeudun itseäni varten. Tuntuu paremmalta kun on kauniit vaatteet ja meikki." Niinpä. Uskon. En ole ihan niin tyhmä kuin miltä näytän. Kukaan vain ei ole vaivautunut pohtimaan, miksi silloin tuntuu paremmalta, kun on kohtuullisesti tai jopa kohtuuttomasti laittautunut. Tuohon yleiseen selitykseen tartutaan ehkä siksi, ettei ole ajateluta muuta. Mielestäni olisi rehellistä sanoa, että laittaudun, koska haluan saada myönteistä huomiota. Että itseä varten laittautuminen tuntuu hyvältä, koska tietää muiden katsovan tavalla tai toisella arvostavasti. Sekin olisi rehellistä, jos saisi edes itselleen myönnettyä, että sopivalla kaunistautumisella on seksuaalisesti vetovoimaisempi. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että meikkaamalla tyrkyttää itseään. Seksuaalinen houkuttelevuus tuo mukanaan etuja. Jos laajennetaan seksuaalisuuden käsitettä tarkoittamaan kaikkea kanssakäymistä, jossa sukupuolijärjestelmällä on etua, eikvätkö meikkaaminen ja pukeutuminen ole perin ymmärrettävää etujen puolustamista? Tässäkään tapauksessa ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin. Italiassa pääsee nännejä vilauttamalla eduskuntaan, mutta suomalaisessa arjessa houkuttelevalla ulkonäöllä voi saada vaikka hyvää palvelua liikkeestä. Ja tottahan tässä voi mennä kohtuuttomuuksiin. Seksuaalisesti avoimen vihjailevalla ulkonällä ja käytöksellä saa hyväksikäytettyä ihmisiä. Moraalisesti arvostettavaa moinen käytös ei kuitenkaan ole.

Huvittavimmillaan väite itseään varten meikkaamisesta on, kun sitä käytetään turhamaisusvihjauksen vastustamiseen. Mikään ei ole sen turhempaa kuin meikata ja laittautua itseään varten. Se on juuri sitä, että tuijotetaan peiliin ja ihaillaan omaa naamaa.

Jos väite itseään - ja vain itseään - varten kaunistautumisesta pitäisi paikkansa, ulkonäöstään huolehtivat ihmiset olisivat kaiketi verrattain kirjavaa porukkaa. Kuitenkin keksivertonaisten ja miesten kaunistautuminen johtaa henkilöstä toiseen suhteellisen samanlaisiin tuloksiin. Sivumennen sanottuna tämä pätee erityisesti miehiin. Ajattele sukujuhlia: miehillä on puku, paita, kraka, kello, pesty tukka ja kiiltävä auto. Naisilla on sentään erilaisia mekkoja, jakkupukuja, paitapuseroita, hameita, housuja, kenkiä, kampauksia ja meikkejä. Mutta kuitenkin, jos nyt jälleen keskityn naisiin, kauneutta koskevista näkemyksistä voi tehdä yleistyksiä. Kaunis nainen on pitkä ja hoikka. Hänellä on suuret tai ainakin selvin kaarroksin erottuvat rinnat. Tukka on vaalennettu, ja kasvoja on ehostettu verrattain hillitysti - paitsi silloin kun erityisesti halutaan tuoda itseään esiin. Kaunis nainen käyttää tyköistuvia vaatteita, jotka paljastavat edes jotakin. Ei ehkä sentään nännejä, mutta kaula-aukko saa mielellään olla antelias tai hame loppua jo ennen polvia. Täsmällisemmän analyysin voisi tehdä haalimalla kuvia satunnaisista naisista ja heihin kohdistuvista mielipiteistä.

Tyylit jaottelevat jonkin verran kauneusnäkemyksiä. Ainakin nuoret naiset näyttävät mielellään pitävän omaa tyyliään itsenäisen kehityksen tuloksena, vaikka vaatteet ja meikit on ostettu täsmälleen samasta ostoskeskuksen liikkeestä kuin muidenkin. Mutta tyylit antavat mahdollisuuden jonkinlaiseen variaatioon. Pintamuotia seurailevaa tyyliä on viime vuodet kutsuttu pissismiksi. Siitä pyrkii erottumaan esimerkiksi goottityyli, jonka voi nähdä muotina siinä kuin pissisminkin. Valmis kaava sekin on, vaikka pitääkin ideologianaan itsenäistä ajattelua ja massakulttuurin vastaisuutta. Tyyli yhdellä tapaa määriteltynä on toistoa: tunnemme gootin, koska gootit toistavat seuraavia seikkoja ulkonäössään: mustat tai tummanpuhuvat vaatteet, pitkä tukka, valkeaksi kalkittu naama, aiheiltaan synkät tatuoinnit ja määrätynlaisen musiikin kuuntelu. Piirteitä on varmasti enemmänkin, mutta jo nänkin eväin pitäisi lukijan tunnistaman goottinuoren. Lisäksi tyyleille on ominaista, että ne vaihtelevat hiljakseen. Jos kaikki olisi aina samanlaista, ei olisi mieltä puhua tyyleistä.

Ihminen on sosiaalinen otus. Muilta ihmisiltä saamamme palaute muokkaa käsitystä itsestämme. Jos saamme toivomaamme palautetta jollakin tyylillä, pidättäydymme siinä. Jos palaute ei ole, mitä kaipaamme, muutamme kaiketi habitustamme - jos se vain on mahdollista. Esimerkiksi lihavat pyrkivät nykyään vimmatusti laihduttamaan. Ulkonäkökysymysten lisäksi sen tärkeänä syynä on terveys. Ylipaino rassaa elimistöä monin tavoin. On kuitenkin olemassa näkemys, että aikoina, joina ravintoa ei ole ollut saatavissa kaikille tarpeeksi, pulleus on ollut kauneusihanne. Ja jonkin sortin pönäkkyys on saattanut olla myös terveyden merkki: luurangonlaiha alemman yhteiskuntaluokan edustaja on oletettavasti kärsinyt aliravitsemuksen aiheuttamista sairauksista. En siis usko tyylien olevan yksilön vapaasti valittavissa. Tai tällä hetkellä naisen todellista, yksilöllistä tyyliä voisi edustaa kohtuullinen pönäkkyys yhdistettynä esimerkiksi säänmukaiseen käytännölliseen pukeutumiseen.

Näin. Pistänpä tämän julki nyt keskeneräisenä. Siitä on tullut minulle paras keino löytää puutteellisuudet. Ajan tuoma etäisyys tarjoaa mahdollisuuden lukea uusin silmin. Korjaillaan sitten jos viitsin ja niin edelleen. Seuraavaksi kaiketi lisää valokuvatuksia.

Ei kommentteja: