Maailmankaikkeus, lyhyt oppimäärä, osa III
Koska nämä blogitekstit ovat käänteisessä järjestyksessä, ilmoitan tässä, että tiedän tekstien joiltain osin noudattelevan A. Einsteinen näkemyksiä. Tämä yhtäläisyys on tavallaan satunnaista, tavallaan ei. Maailma nyt on millainen on sekä minulle että tiedemiehille. Toisaalta, esimerkiksi kaareutumisilmiön nimen olen tietoisesti lainannut Einsteiniltä. Koska tekstini on fiktiivinen, en ole varustanut sitä minkäänlaisilla lähdeviitteillä.
Edellisessä osassa päädyttiin siihen, että 1:t ovat pikku töytäisyni vuoksi lähteneet liikkeelle ja muodostaneet mitä erilaisimpia järjestelmiä. Kerroin myös ihailleeni kaikkea sitä mitä olen saanut aikaan. Vetovoimansa vuoksi 1:t pystyvät järjestymään periaatteessa lukemattomilla eri tavoilla, mutta rajoitin kaikkeuteni monimuotoisuutta toteamalla, että verrattain yksinkertaiset 1-yksikköjen yhdistelmät ovat tavallisimpia. Lisäksi totesin, että maailmankaikkeudessani vallitsee emergenssi. Se taas tarkoittaa, että siellä vallitsevista mahdollisuuksista kumpuaa mitä erilaisimpia ilmiöitä. 1-yksiköt voivat esimerkiksi värähdellä tai liikkua toistensa ohi eri tavoin. Tästä seuraa, mitä en vielä kertonut, että jotkut yksikköjen järjestelmät on helpompi läpäistä kuin toiset. Lisäksi totesin, että painovoimansa ja liikkeensä vuoksi irrallisten olioiden radat voivat kaareutua, mistä johtuen perustason yksikköjen kokonaisuudet voivat olla esimerkiksi palloja tai kiekkoja. On siis myös tilanteita, joissa yksiköt eivät liiku toistensa ohi. Voimme siis olettaa kiinteän aineen, tai suorastaan todeta sen olevan olemassa. Se puolestaan mahdollistaa esimerkiksi epäsäännölliset, kolmiulotteiset kappaleet.
Ajattelutyön helpottamiseksi otan siis vallitsevan maailmamme malliksi. Aineet voivat olla kiinteitä, nestemäisiä tai kaasumaisia. Lisäksi tarvitaan pari verrattain erityistä seikkaa. Jotta 1-yksikköjä voitaisiin kiihdyttää erilaisiin liikkeisiin, tarvitaan voimaa. Lisäksi tarvitaan jokin seikka, jokin substanssi, joka siirtää eri tasoisia 1-yksikköjärjestelmiä paikasta toiseen.
(.):n massa, vetovoima ja energia on 1. Yhdeltäkään (.):ltä eli 1:ltä ei saada minkäänlaista voimaa mitenkään kajoamatta sen liikkeeseen. Jos sen sijaan pysäytämme 1:n toisella 1:llä, törmäyksessä siirtyy voima 1:stä toiseen. Sen lisäksi meillä on mahdollisuus käyttää hyväksemme 1:n hinkua toisen luokse. Järjestämme tilanteen, jossa on kaksi osapuolta, toisistaan irrallista järjestelmää. Toisella on paljon ylimääräisiä 1:ä ydintensä ympärillä, toisen ytimillä taas on puute kuorien 1:stä. Päästetään nämä kaksi törmäämään toisiinsa vallitsevan 1-epätasapainon voimalla. Törmäyksessä vapautuu rutkasti 1:iä, jotka puolestaan voidaan käyttää energiana jollekin muulle järjestelmien väliselle tapahtumalle, eli liikkeelle.
Jotta maailmankaikkeutemme suorittaisi emergenssiään, tarvitaan jotakin, joka on helposti läsnä kun energiaa tarvitaan. Tästä näppärästi päättelemme, että sen jonkin on hyvä olla kaasumainen, jotta se pääsee vapaasti liikkumaan. Lisäksi sen pitää aiheuttaa herkästi 1:n liikettä. Sillä pitää siis itsellään olla paljon ylimääräisiä 1:iä tai sen pitää olla niitä paitsi. Kolmas vaihtoehto on, että se törmäyksessä muodostaan hyvin helposti 1-järjestelmien yhdistelmiä. Lisäksi tarvitaan jotakin, mikä kuljettaisi erilaisia 1-järjestelmiä emergenssin tarpeisiin. Sen seikan pitää olla passiivinen, muuten se aiheuttaa itse reaktioita kuljettamiensa järjestelmien kanssa. Sen kuitenkin pitää olla myös kerkeää liikkumaan.
Nyt rauhoitan luomistyön hetkeksi. Esittelin yllä emergenssi-ilmiön ehtoja. Energiaa ja 1-järjestelmiä - tästedes materiaa - pitää liikuttaa tarpeen mukaan paikasta toiseen. On hyvä vain ohimennen todeta, että olot, joissa nämä emergenssin ehdot eivät ole läsnä tai ne ovat vain hyvin, hyvin harvinaisia. Ilman emergenssin mahdollisuutta luomakuntani kappaleet ovat tylsiä möllyköitä, jotka muodostuvat aina vain pienemmistä 1-järjestelmistä ja perimmältään vain 1:stä eli (.):stä. Tosin niillä saattaa esiintyä joitakin luomakuntani ilmiöitä pelkistettynä, mikä saattaa joskus kiinnostaa jotakuta. Noniin: ihmisiksi puhuttuna tarvitsemme vettä ja palamisreaktion. Ydinreaktiot jätän tästä käsittelystä, vaikka aanailen, että jos tämän tekstin olisi tarkoitus olla tyyten vakavastiotettava, se olisi pakon pakon pakko ottaa huomioon.
Katsellaanpa välillä visuaalista esitystä joistakin emergenssin tuloksista. Kiviä on siinä, ja keppejä ynnä luontokappale.
Nyt pistän sormeni peliin. Suvaitsen eräiden verrattain mutkallisten järjestelmien käydä muodostamaan itsestään peilikuvan kaltaisia kopioita vallitsevien vetovoiman periaattein. Nämä peilikuvat taas muodostavat ensimmäisen järjestelmän suoria kopioita. Kohta näitä järjestelmiä on itselleen otollisissa oloissa läjäpäin. Sallin myös tapahtua niin, että näitä toisiaan kopioivia järjestelmiä on erilaisia, joista yhdet viihtyvät yhdenlaisissa oloissa ja toiset toisenlaisissa. Tästä olisi erittäin helppo päästä siirtyä suohon, kuokkaan ja Jussiin. Ja jos tarkkoja ollaan, niin luomistyön näkökulmasta siihen ei vallan kauan edes mene. Ratkaistavana on kaksi ongelmaa. Miten saada nuo ensimmäiset erilaiset itseään monistavat seikat toimimaan yhdessä? Ja miten ohjata emergenssiä niin, että nuo seikat, siis alkueläväiset, muuntumaan. Evoluutioteoriahan toki kertoo, kuinka ympäristön olot ja perimän hienoiset muunnokset saman eläväislajin eri yksilöillä emergeeraavat uusia lajeja. Ongelma on siinä, että tuollainen lajien emergenssi ei ole välttämätön seikka. Vois myös olla, että eläväiset eivät muuta muotoaan ja sopeudu uusiin oloihin. Tällöin ne kuolevat yksi toisensa jälkeen, tai sitten eivät levittäydy alueille, jotka ovat epäsoveliaita.
Ajattelin järjestää asian näin: sormeilen vähän tuota monistautumisketjua. Kerta kaikkiaan tuikkaan näppini liejuun ja järjestelen vähän. Tehdään vaikka sellaisia yksiköitä, jotka pystyvät kopioimaan toisista yksiköistä hännän ja toisista pääpuolen. Kaadetaan kaikki yhteen saaviin ja hämmennetään. Vottiaa. Jopa alkaa rehottaa, vipistä ja vilistä. Ensin on vain paljon pientä vipellystä, mutta kohta jos jonkin moista saurusta ja eväkästä ja lentäväistä.
Itseni kuvaan johtava kehityskulku on tietenkin kiinnostava. Sille pitää antaa koko lailla paljon kaikenlaisia avuja. Sen pitää jotenkin käsitellä ja järjestellä informaatiota, jota syytää joka puolelta, ja sen pitää myös kyetä toimimaan erityisen joustavasti saamaansa informaatioon nähden. Sen siis pitää kyetä muuhunkin, kuin esimerkiksi sulattelemaan pienempiä luomakuntani olioita mahdollisimman paljon ja nopeasti. Päin vastoin, ajattelin pistää kuvani pieneen pinteeseen jotenkin pysyväluontoisesti. Kaikkea kyllä on, muttei ihan noin vain poimittavissa. Olen aluksi armollinen. Muodostan itsestäni vain ulkoisen kuvan, joka elää keskellä kaikkea tarvitsemaansa. Mikään muu sitä ei uhkaa, kuin minun mahdollinen päätökseni lopettaa maailmankaikkeus. Siellä se nyt elelee ja käyttää hyväkseen, mitä olen hänelle käytettäväksi keksinyt antaa. Pääosin kuitenkin sellaista luotua popsii tuo otus, joka ei juuri sijoiltaan liiku, kasvaa vain aikansa. Ja hyvähän sen on siellä olla. Oikein kateeksi käy, ei lankea hänelle laskut eikä paina velkataakka mieltä tai edes niskaa.
Taas tehdään temppu. Pistetäänpä ainutlaatuinen puu tuohon keskelle kuvani elinpiiriä. Naps. Noin, siinä se kasvaa. Se on kuvani mielestä kovin kaunis, mutta olen kieltänyt kajoamasta siihen. Tosin tämä nyt on vähän ongelmallista. Olen kieltänyt sellaista oliota, jolla ei ole oikein tietoisuutta eikä ylipäätään minkäänlaista toimintaohjesääntöä. Se saa ihaan vapaasti tehdä, mitä se pystyy, mutta sen harvemmin tarvitsee tehdä mitään mikä minua suuremmin harmittaisi. Mutta ihan vain kurillani ajattelin antaa sille moraalin, käsityksen että jokin hyvää ja jokin muu pahaa. Atedisteille ja muille valopäille nyt kerrottakoon, että annan ensin tuolle luomalleni kaveriksi toisen samanlaisen, sekä kyvyn emergeerata lisää samanmoisia, jotka puolestaan voivat emergeerata edelleen hienokseltaan vaihtelevia kopioita itsestään. Totean kuitenkin, että jos nämä veijarit emergeeraavat vallan vimmatusti, loppuu materia elinpiiristään aikanaan. Ja siitä ei hyvä seuraa. Mutta tämä siis ei ole puhetta luomalleni, sillä voisin halutessani laajentaa elinpiiriä. Mutta se ei olisi silloin minun kuvani, vaan tietämättömyyttään omahyväinen possu, jolla ei ole turhasta opiskelusta kertyneitä opintolainoja. Olenpa julma. Toisaalta, koska luomallani on kaikkea tarpeensa mukaan, se ei oikein nauti mistään. Se on kuin rikkautensa vuoksi turhautuneet ihmiset, jotka ovat jo kaiken mahdollisen kokeneet. Ja vähän ylikin.
Näin ikään pistän - tasapuolisuuden vuoksi - nämä kaksi luomaani kuvaa itsestäni tarjoilemaan toisilleen hedelmää. Ja katso! He puraisevat sitä ja päivittävät ajukoppansa pari lisäominaisuutta. He tulevat itsestään tietoiseksi niin kuin ei koskaan ennen. He mietiskelevät siinä ja pohdiskelevat, että mitäpä jos tosiaan emergeerataan kovasti, emme pian mahdu tänne kaikki. Toisaalta heidän mielensä tekee kovasti harjoittaa emergeeraamista. Koko joukko verrattain mutkikkaita 1-yksikköjen järjestelmiä synnyttää sellaisia halutiloja noiden kuvieni ylimmissä osissa. Tätä seikkaa hillitäkseen he päättävät, että varottakoon tilanteita, joissa emergeeraaminen olisi mahdollista tai peräti ilmeistä. Emergeeraamisjäsenet peitetään ensin parilla lehdellä, sittemmin lähes koko kroppa päällystetään esimerkiksi muiden luontokappaleiden päälimmäisellä elimellä. Lisäksi näiden jotensakin eriluontoisten tedinkuvien välille pystytään kovin abstrakti, mutta kuitenkin ilmeinen raja-aita. On tukuttain tapoja ja asioita, joita tekevät vain toiset, tai sitten toiset. Sen lisäksi muotoutuu muitakin seikkoja, joita pyritään välttämään. Kanssaemergeerautuneita ei särjetä ainakaan niin kauan kuin heistä ei ole uhkaa. Lisäksi näille luontokappaleille tulee tarve haalia kaiken moista materiaa siltä varalta, että joskus jokin loppuu, kuten ruoka tai vaatteet meidän maailmassamme.
Näin eväin maailmankaikkeuteni on lähenemässä ohjatun emergenssin kliimaksia. Mitä nyt jossakin vaiheessa katson, että jotkut ovat oleskelleet maailmassani tarpeekseni, joten otan heiltä tietoisuuden takaisin itselleni ja jätän heidän tomumajansa sinne muun materian joukkoon pikkuhiljaa hajoamaan ja muuttumaan muuksi. Yhdessä vaiheessa nämä pikkutapaukset käyvät niin ilkeiksi varastojen haalinnassaan, että katson viisaimmaksi sinkauttaa yhteen maailman kolkkaan melkoisen kiinteän järkäleen, mistä koituu sateita ja kylmyyttä, jotka puolestaan vähentävät siellä maailmassani tietoisuuksineen oleilevien joukkoa radikaalisti. Lisäksi erottelen tappelupukareita lähettelemällä heitä omassa mittakaavassaan etäälle toisistaan. Sen seurauksena he alkavat tosin vaihtaa informaatiota eli puhua eri tavoin, mikä nyt ei ole ongelma. Monikielisyyshän on rikkaus. Ainakin sillä voi väsätä sellaisia hauskoja kahden kielen osaamista vaativia sutkauksia, kuin että Mamma, mamma, julsex återkommer!
Noin sivumennen sanonottuna, antamaani tietoisuuteen kuuluu jonkinlainen valinnanvapaus, mistä koituvia seikkoja olen käsitellyt tässä blogissa aikaisemmin. Lue siis "Jumala - kolminaisuusoppia maallikolta." Ikäväkseni en kerro siinä siitä, mitkä mahdollisuudet promiskuiteettiin kolmesta naisesta seuraisi. Esitänpä vain yhdenlaisen luojan näkökulman ikuisiin keskustelunaiheisiin kristinopin yksityiskohdista.
Päätän luomistyöni tähän. Ajattelin armahtaa luomani liian julmalta maailmanlopulta ja antaa kaikkeuteni vain hiljalleen kadota unholaan. Hyvää yötä.
Edellisessä osassa päädyttiin siihen, että 1:t ovat pikku töytäisyni vuoksi lähteneet liikkeelle ja muodostaneet mitä erilaisimpia järjestelmiä. Kerroin myös ihailleeni kaikkea sitä mitä olen saanut aikaan. Vetovoimansa vuoksi 1:t pystyvät järjestymään periaatteessa lukemattomilla eri tavoilla, mutta rajoitin kaikkeuteni monimuotoisuutta toteamalla, että verrattain yksinkertaiset 1-yksikköjen yhdistelmät ovat tavallisimpia. Lisäksi totesin, että maailmankaikkeudessani vallitsee emergenssi. Se taas tarkoittaa, että siellä vallitsevista mahdollisuuksista kumpuaa mitä erilaisimpia ilmiöitä. 1-yksiköt voivat esimerkiksi värähdellä tai liikkua toistensa ohi eri tavoin. Tästä seuraa, mitä en vielä kertonut, että jotkut yksikköjen järjestelmät on helpompi läpäistä kuin toiset. Lisäksi totesin, että painovoimansa ja liikkeensä vuoksi irrallisten olioiden radat voivat kaareutua, mistä johtuen perustason yksikköjen kokonaisuudet voivat olla esimerkiksi palloja tai kiekkoja. On siis myös tilanteita, joissa yksiköt eivät liiku toistensa ohi. Voimme siis olettaa kiinteän aineen, tai suorastaan todeta sen olevan olemassa. Se puolestaan mahdollistaa esimerkiksi epäsäännölliset, kolmiulotteiset kappaleet.
Ajattelutyön helpottamiseksi otan siis vallitsevan maailmamme malliksi. Aineet voivat olla kiinteitä, nestemäisiä tai kaasumaisia. Lisäksi tarvitaan pari verrattain erityistä seikkaa. Jotta 1-yksikköjä voitaisiin kiihdyttää erilaisiin liikkeisiin, tarvitaan voimaa. Lisäksi tarvitaan jokin seikka, jokin substanssi, joka siirtää eri tasoisia 1-yksikköjärjestelmiä paikasta toiseen.
(.):n massa, vetovoima ja energia on 1. Yhdeltäkään (.):ltä eli 1:ltä ei saada minkäänlaista voimaa mitenkään kajoamatta sen liikkeeseen. Jos sen sijaan pysäytämme 1:n toisella 1:llä, törmäyksessä siirtyy voima 1:stä toiseen. Sen lisäksi meillä on mahdollisuus käyttää hyväksemme 1:n hinkua toisen luokse. Järjestämme tilanteen, jossa on kaksi osapuolta, toisistaan irrallista järjestelmää. Toisella on paljon ylimääräisiä 1:ä ydintensä ympärillä, toisen ytimillä taas on puute kuorien 1:stä. Päästetään nämä kaksi törmäämään toisiinsa vallitsevan 1-epätasapainon voimalla. Törmäyksessä vapautuu rutkasti 1:iä, jotka puolestaan voidaan käyttää energiana jollekin muulle järjestelmien väliselle tapahtumalle, eli liikkeelle.
Jotta maailmankaikkeutemme suorittaisi emergenssiään, tarvitaan jotakin, joka on helposti läsnä kun energiaa tarvitaan. Tästä näppärästi päättelemme, että sen jonkin on hyvä olla kaasumainen, jotta se pääsee vapaasti liikkumaan. Lisäksi sen pitää aiheuttaa herkästi 1:n liikettä. Sillä pitää siis itsellään olla paljon ylimääräisiä 1:iä tai sen pitää olla niitä paitsi. Kolmas vaihtoehto on, että se törmäyksessä muodostaan hyvin helposti 1-järjestelmien yhdistelmiä. Lisäksi tarvitaan jotakin, mikä kuljettaisi erilaisia 1-järjestelmiä emergenssin tarpeisiin. Sen seikan pitää olla passiivinen, muuten se aiheuttaa itse reaktioita kuljettamiensa järjestelmien kanssa. Sen kuitenkin pitää olla myös kerkeää liikkumaan.
Nyt rauhoitan luomistyön hetkeksi. Esittelin yllä emergenssi-ilmiön ehtoja. Energiaa ja 1-järjestelmiä - tästedes materiaa - pitää liikuttaa tarpeen mukaan paikasta toiseen. On hyvä vain ohimennen todeta, että olot, joissa nämä emergenssin ehdot eivät ole läsnä tai ne ovat vain hyvin, hyvin harvinaisia. Ilman emergenssin mahdollisuutta luomakuntani kappaleet ovat tylsiä möllyköitä, jotka muodostuvat aina vain pienemmistä 1-järjestelmistä ja perimmältään vain 1:stä eli (.):stä. Tosin niillä saattaa esiintyä joitakin luomakuntani ilmiöitä pelkistettynä, mikä saattaa joskus kiinnostaa jotakuta. Noniin: ihmisiksi puhuttuna tarvitsemme vettä ja palamisreaktion. Ydinreaktiot jätän tästä käsittelystä, vaikka aanailen, että jos tämän tekstin olisi tarkoitus olla tyyten vakavastiotettava, se olisi pakon pakon pakko ottaa huomioon.
Katsellaanpa välillä visuaalista esitystä joistakin emergenssin tuloksista. Kiviä on siinä, ja keppejä ynnä luontokappale.
Nyt pistän sormeni peliin. Suvaitsen eräiden verrattain mutkallisten järjestelmien käydä muodostamaan itsestään peilikuvan kaltaisia kopioita vallitsevien vetovoiman periaattein. Nämä peilikuvat taas muodostavat ensimmäisen järjestelmän suoria kopioita. Kohta näitä järjestelmiä on itselleen otollisissa oloissa läjäpäin. Sallin myös tapahtua niin, että näitä toisiaan kopioivia järjestelmiä on erilaisia, joista yhdet viihtyvät yhdenlaisissa oloissa ja toiset toisenlaisissa. Tästä olisi erittäin helppo päästä siirtyä suohon, kuokkaan ja Jussiin. Ja jos tarkkoja ollaan, niin luomistyön näkökulmasta siihen ei vallan kauan edes mene. Ratkaistavana on kaksi ongelmaa. Miten saada nuo ensimmäiset erilaiset itseään monistavat seikat toimimaan yhdessä? Ja miten ohjata emergenssiä niin, että nuo seikat, siis alkueläväiset, muuntumaan. Evoluutioteoriahan toki kertoo, kuinka ympäristön olot ja perimän hienoiset muunnokset saman eläväislajin eri yksilöillä emergeeraavat uusia lajeja. Ongelma on siinä, että tuollainen lajien emergenssi ei ole välttämätön seikka. Vois myös olla, että eläväiset eivät muuta muotoaan ja sopeudu uusiin oloihin. Tällöin ne kuolevat yksi toisensa jälkeen, tai sitten eivät levittäydy alueille, jotka ovat epäsoveliaita.
Ajattelin järjestää asian näin: sormeilen vähän tuota monistautumisketjua. Kerta kaikkiaan tuikkaan näppini liejuun ja järjestelen vähän. Tehdään vaikka sellaisia yksiköitä, jotka pystyvät kopioimaan toisista yksiköistä hännän ja toisista pääpuolen. Kaadetaan kaikki yhteen saaviin ja hämmennetään. Vottiaa. Jopa alkaa rehottaa, vipistä ja vilistä. Ensin on vain paljon pientä vipellystä, mutta kohta jos jonkin moista saurusta ja eväkästä ja lentäväistä.
Itseni kuvaan johtava kehityskulku on tietenkin kiinnostava. Sille pitää antaa koko lailla paljon kaikenlaisia avuja. Sen pitää jotenkin käsitellä ja järjestellä informaatiota, jota syytää joka puolelta, ja sen pitää myös kyetä toimimaan erityisen joustavasti saamaansa informaatioon nähden. Sen siis pitää kyetä muuhunkin, kuin esimerkiksi sulattelemaan pienempiä luomakuntani olioita mahdollisimman paljon ja nopeasti. Päin vastoin, ajattelin pistää kuvani pieneen pinteeseen jotenkin pysyväluontoisesti. Kaikkea kyllä on, muttei ihan noin vain poimittavissa. Olen aluksi armollinen. Muodostan itsestäni vain ulkoisen kuvan, joka elää keskellä kaikkea tarvitsemaansa. Mikään muu sitä ei uhkaa, kuin minun mahdollinen päätökseni lopettaa maailmankaikkeus. Siellä se nyt elelee ja käyttää hyväkseen, mitä olen hänelle käytettäväksi keksinyt antaa. Pääosin kuitenkin sellaista luotua popsii tuo otus, joka ei juuri sijoiltaan liiku, kasvaa vain aikansa. Ja hyvähän sen on siellä olla. Oikein kateeksi käy, ei lankea hänelle laskut eikä paina velkataakka mieltä tai edes niskaa.
Taas tehdään temppu. Pistetäänpä ainutlaatuinen puu tuohon keskelle kuvani elinpiiriä. Naps. Noin, siinä se kasvaa. Se on kuvani mielestä kovin kaunis, mutta olen kieltänyt kajoamasta siihen. Tosin tämä nyt on vähän ongelmallista. Olen kieltänyt sellaista oliota, jolla ei ole oikein tietoisuutta eikä ylipäätään minkäänlaista toimintaohjesääntöä. Se saa ihaan vapaasti tehdä, mitä se pystyy, mutta sen harvemmin tarvitsee tehdä mitään mikä minua suuremmin harmittaisi. Mutta ihan vain kurillani ajattelin antaa sille moraalin, käsityksen että jokin hyvää ja jokin muu pahaa. Atedisteille ja muille valopäille nyt kerrottakoon, että annan ensin tuolle luomalleni kaveriksi toisen samanlaisen, sekä kyvyn emergeerata lisää samanmoisia, jotka puolestaan voivat emergeerata edelleen hienokseltaan vaihtelevia kopioita itsestään. Totean kuitenkin, että jos nämä veijarit emergeeraavat vallan vimmatusti, loppuu materia elinpiiristään aikanaan. Ja siitä ei hyvä seuraa. Mutta tämä siis ei ole puhetta luomalleni, sillä voisin halutessani laajentaa elinpiiriä. Mutta se ei olisi silloin minun kuvani, vaan tietämättömyyttään omahyväinen possu, jolla ei ole turhasta opiskelusta kertyneitä opintolainoja. Olenpa julma. Toisaalta, koska luomallani on kaikkea tarpeensa mukaan, se ei oikein nauti mistään. Se on kuin rikkautensa vuoksi turhautuneet ihmiset, jotka ovat jo kaiken mahdollisen kokeneet. Ja vähän ylikin.
Näin ikään pistän - tasapuolisuuden vuoksi - nämä kaksi luomaani kuvaa itsestäni tarjoilemaan toisilleen hedelmää. Ja katso! He puraisevat sitä ja päivittävät ajukoppansa pari lisäominaisuutta. He tulevat itsestään tietoiseksi niin kuin ei koskaan ennen. He mietiskelevät siinä ja pohdiskelevat, että mitäpä jos tosiaan emergeerataan kovasti, emme pian mahdu tänne kaikki. Toisaalta heidän mielensä tekee kovasti harjoittaa emergeeraamista. Koko joukko verrattain mutkikkaita 1-yksikköjen järjestelmiä synnyttää sellaisia halutiloja noiden kuvieni ylimmissä osissa. Tätä seikkaa hillitäkseen he päättävät, että varottakoon tilanteita, joissa emergeeraaminen olisi mahdollista tai peräti ilmeistä. Emergeeraamisjäsenet peitetään ensin parilla lehdellä, sittemmin lähes koko kroppa päällystetään esimerkiksi muiden luontokappaleiden päälimmäisellä elimellä. Lisäksi näiden jotensakin eriluontoisten tedinkuvien välille pystytään kovin abstrakti, mutta kuitenkin ilmeinen raja-aita. On tukuttain tapoja ja asioita, joita tekevät vain toiset, tai sitten toiset. Sen lisäksi muotoutuu muitakin seikkoja, joita pyritään välttämään. Kanssaemergeerautuneita ei särjetä ainakaan niin kauan kuin heistä ei ole uhkaa. Lisäksi näille luontokappaleille tulee tarve haalia kaiken moista materiaa siltä varalta, että joskus jokin loppuu, kuten ruoka tai vaatteet meidän maailmassamme.
Näin eväin maailmankaikkeuteni on lähenemässä ohjatun emergenssin kliimaksia. Mitä nyt jossakin vaiheessa katson, että jotkut ovat oleskelleet maailmassani tarpeekseni, joten otan heiltä tietoisuuden takaisin itselleni ja jätän heidän tomumajansa sinne muun materian joukkoon pikkuhiljaa hajoamaan ja muuttumaan muuksi. Yhdessä vaiheessa nämä pikkutapaukset käyvät niin ilkeiksi varastojen haalinnassaan, että katson viisaimmaksi sinkauttaa yhteen maailman kolkkaan melkoisen kiinteän järkäleen, mistä koituu sateita ja kylmyyttä, jotka puolestaan vähentävät siellä maailmassani tietoisuuksineen oleilevien joukkoa radikaalisti. Lisäksi erottelen tappelupukareita lähettelemällä heitä omassa mittakaavassaan etäälle toisistaan. Sen seurauksena he alkavat tosin vaihtaa informaatiota eli puhua eri tavoin, mikä nyt ei ole ongelma. Monikielisyyshän on rikkaus. Ainakin sillä voi väsätä sellaisia hauskoja kahden kielen osaamista vaativia sutkauksia, kuin että Mamma, mamma, julsex återkommer!
Noin sivumennen sanonottuna, antamaani tietoisuuteen kuuluu jonkinlainen valinnanvapaus, mistä koituvia seikkoja olen käsitellyt tässä blogissa aikaisemmin. Lue siis "Jumala - kolminaisuusoppia maallikolta." Ikäväkseni en kerro siinä siitä, mitkä mahdollisuudet promiskuiteettiin kolmesta naisesta seuraisi. Esitänpä vain yhdenlaisen luojan näkökulman ikuisiin keskustelunaiheisiin kristinopin yksityiskohdista.
Päätän luomistyöni tähän. Ajattelin armahtaa luomani liian julmalta maailmanlopulta ja antaa kaikkeuteni vain hiljalleen kadota unholaan. Hyvää yötä.
Kommentit