tiistai 4. syyskuuta 2018

Elämänviisautta

Minua ärsyttää elämäviisauksia jakelevat viisikymppiset. Sellaisia lauseita, kuin "onni on se, ettei ole onneton" tai "pitää nauttia pienistä asioista" ja "usko unelmiisi enemmän kuin pelkoihisi" käytetään toisten ihmisten elämän arvosteluun. Jos joku kaipaisi elämäänsä suurta muutosta, aina jossakin on joku, joka jauhaa noista pienistä iloista. Sinällään tuokin virke on oikea: pääosa elämän iloista on pieniä. Joskus ilonsa on yritettävä tieten tahtoen ja hampaat irvessä repiä lähes mitättömistä asioista.

Oikeassaolo vain on vittumaista. Tokaisua "kyllä totuuden aina saa sanoa" käytetään ensisijaisesti toisen ihmisen loukkaamiseen. Oikea vastaus moiseen on turpakäräjät. Väkivalta nimittäin lopettaa vittuilun. Ja kun en oikein usko kirjaimelliseen turpiin vetämiseen, tyydyn kannustamaan tällaisten oikeassaolotörkeyksien uhreja henkiseen väkivaltaan. Sehän on nykyään ihan korrektiakin. Sama loukkaavuus on muissakin viisauksissa. Toisen ihmiset murheita vähätellään jollakin teennäisen nasevalla iskulauseella.

Arvelen, että näitä ohjeita elämäntiellä latelevat ihmiset, joilla on sosiaalisia vaikeuksia. He eivät pysty aidosti kuuntelemaan toisten asioita eikä heidän käsityskykynsä riitä toisten ihmisten vaikeuksien monitahoisuutta ja mutkikkaita syy-yhteyksiä. Vähättelevän viisauksien jakamisen takana on tarve päästä tilanteesta nopeasti ja kuuntelematta loppuun. Minä en ainakaan usko vähääkään mihinkään auttamisenhaluun näiden typeryyksien jakamisessa. Kyllä tervejärkisen ihmisen pitäisi tajuta, että isot asiat ovat harvoin hoidettavissa pienillä lauseilla - jotka vielä yleispätevyydessään ovat niin epätarkkoja, ettei niitä voi soveltaa yksittäisissä tapauksissa.

Aiheutin äsken pientä närää olemalla suorasukainen ja sanomalla näitä lauseita elämänviisauspaskaksi. Jotenkin keski-ikäistyvillä ihmisillä on tarvis toitottaa elämänkokemustaan virkkeillä, joiden käyttöä heidän järkensä ei riitä hahmottamaan. Vain pintatason sisältö näyttää jotenkin aukeavan. Ymmärrän tietenkin, että jos kokee elämänkokemustensa kiteytyvän surkeista postikorteista ja typeriltä nettisivuilta omaksuttuihin korulauseisiin, tuntuu pahalta kun joku kutsuu sitä paskaksi. Tekee kuitenkin mieli kysyä, että eivätkö nämä ihmiset ole keski-ikäänsä mennessä sen suurempaa viisautta saavuttaneet.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä vakiokommentoijasi. Kiitos, että kirjoitit tämän tekstin juuri eilen. Vakiokommentoijasi on nimittäin tänään tuntenut olonsa hyvin, hyvin yksinäiseksi ja sen vuoksi elämäänsä väsyneeksi. Asteikolla 1-10, jossa 10 kuvaa syvintä mahdollista yksinäisyyttä ja 1 vain lievää yksinäisyyttä, vakiokommentoijasi on tänään liikkunut noin tasolla 8. Tämän tekstisi lukeminen vähensi yksinäisyyden kokemusta siten, että lukemisen jälkeen taso on noin 5. Kiitokset. En osaa sanoa, miksi juuri sinun tekstisi vähentävät yksinäisyyttäni, ja nyt olen liian väsynyt miettimään asiaa sen enempää.

Vastustan kiusausta päättää kommenttini johonkin elämänviisauteen. :D

ted kirjoitti...

Hei, vakiokommentoijani! Ei sen väliä, jos et osaa sanoa, miksi tekstin lukeminen liennytti yksinäisyyttä. Ei tämä ole yliopiston tenttiartikkeli. Ei tätä tarvitse analysoida yhtään enempää kuin jaksaa tai haluaa. Kirjoitin tekstiä vähän suivaantuneena, mutta nyt lukiessani sen se vaikutti joltain sarkasmin ja naiivin huumorin risteytykseltä.

Kiitos kun olet jaksanut lukea ja kommentoida! Kyllä se ilahduttaa ja motivoi.