lauantai 29. marraskuuta 2008

Maailmankaikkeus, lyhyt oppimäärä, osa II


Kuten eilen aamupäivällä kirjoitin, olen luonut maailmani kaikkeuteen muutamia sitä jäsentäviä seikkoja, kuten liike ja aika. Ja jos, arvoisa lukija, et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, tee se nyt. Muutoin tämän toisen osan lukeminen voi muodostua raskaaksi. Näiden blogitekstien väärä järjestys johtuu siitä, että blogisivu asettaa viimeksi kirjoitetut tekstit ensimmäisiksi. Näin toteutuu erään minua huomattavasti tunnetumman sananmiehen ajatus: viimeiset tulevat ensimmäisiksi.

1:llä on siis mahdollista olla erilaisia liiketiloja, ja sillä on myös massa. Nyt joudun, valitettavasti, turvautumaan hokkuspokkuskonstiin. En tunne fysiikkaa niin että voisin selittää, miksi kappaleet vetävät toisiaan puoleensa tässä meidän maailmankaikkeudessamme. Mutta tehdäänpä nyt kuitenkin se temppu, koska haluan saada tämän lyhyen oppimäärän joskus myös päätökseen. Minät, ted, sanon, että luomassani maailmankaikkeudessa kaikki on minun sanaani. Kaikella, minkä olen sanoina lähettänyt luotuna maailmankaikkeuteeni, on kaipuu takaisin luokseni ja myös toinen toistensa yhteyteen.

Tähän asti olen esitellyt maailmankaikkeudessani vallitsevia perustason lainalaisuuksia. Ajattelisin, että nyt on aika ryhtyä varsinaiseen luomisen työhön. BroadMind-ystäväni sitäpaitsi muistutti, että minulla on kiire. On vain yksi päivä aikaa saada se valmiiksi, pitkässä oppimäärässähän tähän luomisen työhön käytetään koko työviikko. Tosin myönnän auliisti, että vintilläni olevat lepakot vaikeuttavat pahoin pitkän oppimäärän omaksumista. Muistutan vielä, että minulla on oikeus puuttua luomaani maailmankaikkeuteen täsmälleen niin kuin haluan. Voin esimerkiksi sijoittaa Sinut sinne, jopa vastoin tahtoasi. Lohduksesi sanon, ettet huomaa sitä, eikä siitä koidu mitään vahinkoa sinulle.

Muodostan kaikista 1:stä tiiviin pallon. Koska kaikkeuden massa ja kaikkeutta koossa pitävä voima ovat keskittyneenä tuohon palloon, se on myöhemmin esiintyvien ilmiöiden kannalta hyvin pieni ja erittäin tiheä. On olemassa kompakysymys: jos Jumala on kaikkivaltias, voiko Hän luoda niin suuren kiven, ettei jaksa sitä itsekään nostaa. Vastaus tähän riippuu siitä, onko Jumala osa maailmankaikkeutta vai sen ulkopuolinen. Minun, tedin, ei ole vaikea vastata tuohon, mutta vastaus on monitahoinen. On olemassa valtavat määrät kiviä, joita en jaksa nostaa. Voin myös sijoittaa itseni luomaani maailmankaikkeuteen niin sanotusti immanentiksi. Täältä oman luomukseni ulkopuolelta on helppo määritellä immanentin persoonanosani mahdollisuuden nostella erikokoisia kiviä.

Palaan asiaan: saadakseni maailman pystyyn minun pitää hajottaa 1-palloni. Voin tehdä sen potkaisemalla sitä kaikin voimin tai hipaisemalla sitä kevyesti sormenpäällä. Riittää että kohdistan voimani siihen. Jos potkaisen sitä kovaa, 1:t erkanevat toisistaan minun kannaltani nopeasti. Jos kosketan sitä hellästi, 1:t erkanevat minun kannaltani hitaasti. 1:lle itselleen erkanemisnopeudella ei ole suurtakaan merkitystä, koska niillä itsellään ei ole ulottuvuuksia.

Ajattelin, että 1: voisivat voimastani ryhmittyä erikoisella tavalla. 1-pallossa vallitsee oman maailmankaikkeutensa kannalta ääretön veto- eli painovoima. Ääretöntä voi jakaa rauhassa juuri niin paljon kuin huvittaa. Niinpä saan äärettömän paljon tai ainakin mielettömän monta ankaralla vetovoimalla varustettua 1-keskittymiä. Toiset näistä ovat vain yhden 1:n kokoisia, jotkut niistä käsittävät hirvittävän määrän 1:iä. Jotta tässä puuhassa pysyisi jokin tolkku, määrittelen, että omassa kaikkeudessaan suurimman luokan 1:iä on 6549812436563851 kappaletta. Tai vähän enemmän.

Jätätte kuitenkin nuo suurimmat 1-keskittymät toistaiseksi. Marssitan eteenne 1:ien järjestäytymisen periaatteet. Jokaisella 1:llä on kolme liiketilaa: kiertää, pyörii ja pysyy paikallaan. Jokainen 1 pyörii akselinsa ympäri, koska minä päätän niin. Hipaistuani tai potkaistuani 1-palloani joka ainoa 1 lähtee liikkeelle. Jotkut suurina ryhminä, toiset ypö yksin. Yksinäisille tulee kiire tuttujen luokse, ja niillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko ne törmäävät suoraan toisten 1:n ryhmään, tai ne saattavat mennä hiukan ohi. 1-parvessa vallitsee massan hitaus mutta ei minkäänlaista kitkaa. Niinpä, ohittaessaan 1-ryhmän sopivalta etäisyydeltä, yksinäinen 1 voi jäädä kiertämään sitä radallaan. Massan hitaus pyrkii jatkamaan 1:n lentoa suoraan, 1-ryhmän vetovoima ei kuitenkaan päästä sitä piiristään. Näin siis 1:ten liike ja niiden välinen painovoima voi aiheuttaa liikkeen kaareutumisen, mikä itse asiassa on hyvin tärkeää. Se on järjestäytymisen edellytys. Muutoin kaikki luomani palaisi alkuperäiseen palloon tai hajoaisi pitkin ei-mitään. Nyt voimme myös todeta, että perustasolla 1:t järjestäytyvät yksiköiksi, jossa yksi tai useampi 1 muodostaa ytimen ja lisäksi yksi tai useampi 1 muodostaa kuoren, abstraktin pallon ytimen ympärille.

Kuten sanoin, jokaisella (.):llä on massa ja sitä vastaava yhtäläinen vetovoima. Kaikilla se on 1. Potkaisuni ja hipaisuni jälkeen toteutuu siis se, että 1:t lähtevät liikkeelle ja järjestäytyvät monin eri tavoin. Joissakin yksiköissä ytimessä on useampia 1:iä kuin kuoressa, toisissa tilanne on päinvastainen. Lisäksi jotkut 1:t jäävät toistaiseksi yksin. Ne yksiköt, joiden kuoresta näyttää puuttuvan 1:siä, pyrkivät haalimaan sellaisen joko irrallisista 1:stä tai sellaisilta yksiköiltä, joilla jostakin syystä on enemmän kuori-1:iä kuin ydin-1:siä. Edelleen käytän luojanvaltaani ja määrittelen, että verrattain yksinkertaisia yksiköitä on paljon enemmän kuin monimutkaisia.

Luomassani maailmankaikkeudessa vallitsee siis kerrannainen järjestys: jokainen kuoren ja ytimen yksikkö kuuluu osana seuraavan tason kuoren ja ytimen yksikköön. Myöhemmillä tasoilla, monimutkaisemmissa kokonaisuuksissa yksikön muoto voi olla muukin kuin pallo. Se voi itse asiassa olla luomakuntani jäsenten kannalta mielivaltainen, tai se voi vallitsevan liikkeen vuoksi olla pallomainen tai kiekkomainen.

- Katsellaanpa välillä kuvaa. Tällä ei ole suoranaisesti tekstin kanssa muuta tekemistä, kuin että se viittaa erääseen hiukan mutkikkaamman maailmankaikkeuden osaan. Sen muuten pitäisi suurentua klikkaamalla -
















Nyt astuu kuvioihin ilmiö nimeltään emergenssi. Vallitsevissa olotiloissa kaikennäköiset mahdollisuudet alkavat toteutua. Toteutuminen ei ole satunnaista, se perustuu visusti luomiini edellytyksiin. Itselläni on kaksi vaihtoehtoa: 1) voin antaa uusien ilmiöiden muodostua antamin perustein ja 2) voin puuttua tapahtumiin halutessani. Minun on myös mahdollista muodostaa maailmankaikkeuteeni tilanteita, joita emergenssi ei saisi aikaan. Tässä tekstissä on mahdoton luetella, mitä kaikkea voi syntyä. Seuraavassa kuitenkin joitakin:

Eritasoisten 1-ryhmittymien ketjuja, rakeita, palloja, erilaisia särmiöitä ja tahokkaita ja. niin. edelleen. Eritasoisten yksikköjen ryhmät voivat olla toisiinsa nähden aloillaan, liikkua toistensa yksi kerrallaan tai poukkoilla muodostamassaan vetovoimakentässä vapaasti. Eri tasojen yksikköryhmät tai yksittäiset 1:t voivat värähdellä erilaisilla taajuuksilla, sillä ajan käsitehän mahdollistaa taajuuden käsitteen. Edelleen, nämä ryhmät voivat aktiivisesti vetää toisia vastaavia, yksittäisiä 1:iä tai suurempia tai pienempiä 1-kokonaisuuksia puoleensa.

Tässä kohdin lienee syytä todeta, että antamastani sysäyksestä johtuen laatimani maailmankaikkeus laajenee jatkuvasti kaikilla tasoillaan. Sillä ei vain ole juurikaan merkitystä maailmaani osallistuville seikoille, koska kaikki laajenee tasaisesti suhteessa toisiinsa, ja koska perustasolla mittasuhteilla ei ole mitän merkitystä ulottuvuuksien puuttumisen vuoksi.

Tässä minä nyt ihailen emergenssin tuloksia. On räiskettä ja rytinää, ja toisaalta on myös seesteisyyttä. Värivalot vilkkuvat ja joka puolella maailmankaikkeudessani muodostuu kaikenlaisia kuvioita ja muotoja. Ja onpa se kaunista. Ja erityisen mukavaa on se, että jos nyt haluan muodostaa jonnekin valtavan kuution tai minimaalisen nelitahokkaan, voin tehdä sen. Voin myös ihmetellä nelitahokkaan, pallon ja tason suhdetta, koska ne muodostavat kauniita kuvioita ja mahdollistavat hassuja ajatusleikkejä.

Useimmiten puutun luomaani kaikkeuteen yksinertaisesti aiheuttamalla pienen muutoksen jossakin. Siitä seuraa vääjäämättä haluamani muutos. Yksi huimimmista mahdollisuuksistani on, että voin ihan tästä vain käynnistää tapahtumakulun, joka tuottaa oman kuvani. 1-parvi ei edes tajua, mitä tapahtui, kun se alkaa muodostella ensin yksinkertaisia tedinkuvan alkeisosia ja sitten vähin erin monimutkaisempia kokonaisuuksia, joissa eri osilla on erilaisia tehtäviä.

Palaan tuohon omaan kuvaani myöhemmin. Harjoitan välillä itsetutkistelua, mutta pyrin tuottamaan kolmannen lyhyen oppimäärän viimeisen, kolmannen osan vielä tämän saman päivän kuluessa.

Ei kommentteja: