keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Katastrofien historiaa ulkomuistista

Nyt katson, mitä muistan Suomen katastrofeista toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Otan mukaan myös kansainväliset kriisit, joilla oli vaikutusta maahamme tai olisi erittäin ilmeisesti voinut olla.

Tällä yritän perustella sitä, miksi tunnen nyt levottomuutta, mutta mielessäni ainakin toistaiseksi elää ajatus, että tämänhetkinen panikointi on liiallista. Panikoinnilla en tarkoita hallituksemme määräämiä varotoimia vaan pikemminkin yksittäisten ihmisten kokemaa paniikkia ja harjoittamaa paniikin lietsontaa.

Googlea avaamatta, tässä viime vuosikymmenten kriisit ja niiden olettamani vaikutukset. Huomautan, että lisään vuosiluvutkin ulkomuistini mukaan. Ja miksi tämä ulkoa muistaminen on tärkeää? Siksi, että perustelen omaa ajatteluani, en jotakin lähteisiin perustuvaa argumenttia. Muistutan vielä, että teksti on viimeistelemätön. Korjaan sitä, jos on tarpeen.

Jatkosota siis loppui 1944 ja Lapin sota 1945.

Seuraava muistamani kansainvälinen ongelma oli yöpakkaset Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa 1948. Arvaamattomana pidetty Stalin oli yhä vallassa. Vain kolme, neljä vuotta sitten rintamilta palanneet sotilaat tiesivät ja muistivat liian hyvin, miltä tuntuu, kun poliitikoilta loppuvat keinot. Monen mielessä on voinut käydä, että ei kai taas, ja onko toiseen talvisodan ihmeeseen enään mahdollisuuksia. Keskustelu siitä, oliko kriisissä aineksia konfliktiin, on meidän aikamme historian ja politiikan sopanhämmennystä.

Tyydyn lähinnä toteamaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Välirauhan ehtojen mukaan sotaan syyllisiä piti rangaista. Jokuhan sinne linnaan oli sitten toimitettava, vaikkei se kenenkään oikeustajun mukaista ollut.

Yleislakko 1956, Urho Kekkosen presidenttikauden alkajaisiksi sekoitti tietenkin taloutta ja valtiovalta varautui mellakoihin. Muistan historian ja yhteiskuntaopin opettajani Tapio Furuholmin kertoneen, että mellakointiin oli varauduttu jopa Senaatintoria lähellä olevien rakennusten katoille rakennetuin konekivääripesäkkein. Yleislakon saavutukset jäivät lyhytaikaisiksi, mutta ilmiö sinällään saattoi olla hyvin keskeinen seuraavien vuosikymmenten suhteellisen tyynen ajan muodostumiselle. Järjestäytyneitä lakkoja Suomessa oli ollut jo vuosisadan vaihteen tienoilta tai viimeistään 1910-luvulta alkaen, mutta yleislakko oli työväestön voimannäyttö, jolla se otti paikkansa hyvin vaikuttavana yhteiskunnallisena voimana.

Aasialainen influnessa 1957 - 1958. Vakava influenssa-aalto, joka kahtena aaltona aiheutti eritasoista sairastumista ja hiekkokuntoisimpien kuolemia. Tämä kriisinpoikanen on ollut melko vähän julkisuudessa. Se oli kuitenkin ensimmäinen laajempi epi- tai pandemia, jossa Suomessa on käytetty laajalti antibiootteja. Uskoisin, että tämä tapaus johti näkemykseen, jota minullekin on vähäpoikana opetettu: kaikki vaaralliset taudit on voitettu: joko ne on hävitetty tai ne voidaan hoitaa. Kuinkas kävikään?

Noottikriisi 1961: Neuvostoliitto antoi Suomelle nootin, jossa se ilmaisi tyytymättömyytensä Suomen toimiin kahden- ja kansainvälisesti. Sotilaallisia toimia osattiin pelätä yhä. Seurauksiin arvelen kuuluneen jonkintasoisen sotilaallisen yhteistyön syntymisen Suomen ja NL:n välillä. Tästä kai kehkeytyi YYA-sopimus sekä Suomen mahdollisuus ostaa Neuvostoliitosta ajantasalla olevia aseita - lähinnä lännestä Suomen kautta Neuvostomaahan suuntautuvan hyökkäyksen torjumiseen.

Kuuban ohjuskriisi 1962: Neuvostoliitto halusi sijoittaa ydinkärkiohjuksia Kuubaan. Yhdysvallat eivät olisi pystyneet torjumaan Kuubasta Floridaan (tai muualle liittovaltion eteläosiin) kohdistuvaa iskua. Tilanne eskaloitui äärimmilleen. Yhdysvaltain laivasto ampui varoituslaukiaksia ydinaseita kuljettaneiden Neuvostoliiton rahtilaivojen yli. Neuvostoliiton sukellusveneissä oltiin kirjaimellisesti sormet punaisilla nappuloilla ja käsittääkseni joku nuori sukellusveneen komentaja olisi laukaissut ohjuksen matkaan, ellei kokeneempi laivueenkomentaja olisi kieltänyt.

Seurauksena olisi ollut vähintäänkin jonkinlaajuinen ydinsota, mahdollisesti koko ihmiskunnan kertakaikkinen tuho. Tuho olisi voinut olla nopea, jos se olisi johtunut suurvaltojen koko asearsenaalin käytöstä lähes kerralla tai hidas, jos aseiden käyttö olisi ollut vain jossain määrin rajallinen ja ihmisten joukkokuolema olisi aiheutunut ydinräjähdysten lisäksi radioaktiivisesta laskeumasta.

Suezin kriisin ja kuudenpäivän sodan sivuutan (joskus 1960-luvun puolivälissä) lyhyellä maininnalla. Islrael kohosi merkittäväksi Lähi-Idän sotilasmahdiksi ja itsenäiseksi poliittiseksi vaikuttajaksi.

Prahan kevät ja Tsekkoslovakian miehitys 1968: Keväällä 1968 tsekkoslovakialaiset olivat saaneet tarpeekseen sosialistisesta käskytyspolitiikasta. Valtio läheni länsivaltoja ja ymmärtääkseni myös maan sisäisiä sosialismille ominaisia järjestelmiä ainakin pyrittiin purkamaan. Neuvostoliitto painosti Tsekkoslovakiaa muuttamaan uutta suuntaansa, muttei ollut tyytyväinen painostuksensa saavutuksiin. Syksyllä (?) 1968 NL miehitti Tsekkoslovakian. Prahan kevään ilmapiiri jäi kuitenkin elämään ja tapaamme jotakin vastaavaa kohta.

Suomessa miehitystä seurattiin huolestuneena. Huhuja neuvostosotilaiden aktiivisuudesta Suomen rajoilla liikkui ja mm. presidentti Kekkosen kerrotaan olleen henkisen kestokykynsä rajoilla. Suomenlahdella Neuvostoliiton laivasto teki rynnäköitä kohti Suomen aluevesien rajoja tarkoituksenaan joko saada Suomalaiset hermostumaan ja ampumaan ensimmäisen laukauksen tai ainakin painostaa Suomi pysymään erossa Tsekkoslovakian kriisistä.

Suomessa vasemmisto, etenkin kommunistit jakautuivat kahtia: vähemmistöläiset, jotka kannattivat Neuvostoliiton tekemää miehitystä ja enemmistö, joka ei hyväksynyt sitä. 1960-luvun mittaan alkanut poliittinen kuohunta saavutti jonkinlaisen kulminaatiopisteen Suomessa. Vanhan valtaajat, 1940-luvun puolivälissä syntyneet yliopisto-opiskelijat halusivat toteuttaa radikaalin muutoksen maamme politiikassa, käsittääkseni lähinnä sosialistisempaan suuntaan. Vasemmistoradikaalit esittivät suurisuuntaisia ja epärealistisia näkemyksiä poliittisesta tulevaisuudesta. Kekkonen teki "vähäreille" eli taistolaisille (Viittaus Taisto Sinisaloon) ikävän tempun ja järjesti heille jokusen hallituspaikan. Radikalismi tyrehtyi, kun arjen reaaalipolitiikka opetti, mitä äkkivääristä yhteiskunnan muutoksista saattaisi seurata. (Sanna Marin, huom!)

Islamismin nousu Lähi-Idässä ja öljykriisi 1974. Lähi-idän valtiot olivat nousseet keskeisiksi öljyntuottajiksi ja Iranin ja Irakin uusi johto pyrki puristamaan kaiken irti aiheuttamastaan mullistuksesta. Öljyn ja muun energian hinta nousi rajusti.

Muistan, kuinka kotikaupungissani samutettiin mainosvalot. Osa katuvaloistakin sammutettiin. Polttoaineet kallistuivat merkittävästi ja ajoneuvojen taloudellisuus nousi uuteen arvoon. Maamme taloudessa seurauksena oli lama ja työttömyyshuippu, joka sai Kekkosen perustamaan hätätilahallituksen (Sorsa? Miettunen?). 1970-luku oli vilkasta lakkoiluaikaa. Äitinikin oli pitkään lakossa vuonna 1975 tai 1976. Syvin lama jäi lyhyeksi ja myöhempiin talousmullistuksiin (1992, tämänhetkinen) nähden vähäiseksi.

Afganistanin sota 1980. Neuvostoliiton ja Varsovanliiton ja Yhdysvaltain ja Naton suhteet olivat lämmenneet vuonna 1975 Helsingissä järjestetyn Europpan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen yhteydessä. Vuonna 1980 Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin syystä, jota en muista - mahdollisesti vain valtapiirinsä ylläpitämiseksi. Tämä johti suurvaltojen välien kylmenemiseen ja ydinsotaa pelättiin ja pidettiin todennäköisenä laajalti ympäri maailmaa. Yhdysvaltain presidentiksi nousi aggressiivista politiikkaa toteuttanut Ronald Reagan. Neuvostoliittoa johti vanha, jämähtänyt Leonid Brezhnev ja häntä seurasi kaksi vanhaa ukkoa Andrej Gromyko ja Konstantin Tshernenko (järjestystä en muista). He kuolivat peräkkäin nopeasti. Heidän vaikutuksensa jäi valtakausien lyhyyden vuoksi rajallisiksi, mutta käsittääkseni he olivat hyvin vanhoillisia. Afganistanin kriisin välittömät vaikutukset Suomeen olivat vähäiset, mutta ydinsuojien rakentamisesta puhuttiin Suomessakin. Äitini tuumasi, että jos moinen kamppailu alkaa, hän toivoo ensimmäisen ohjuksen räjähtävän kohdallaan. Ydinsota oli melko tavallinen puheenaihe jopa lasten kesken. Noina vuosina puhuttiin myös kauhun tasapainosta. Kumpikaan osapuoli ei uskalla aloittaa sotilastoimia, koska kumpikin kärsii. Me partiopojat keksimme termistä oman sovelluksen: kun kaksi henkilöä venyttää mustekalaa, jolla kiinnitetään kuorma polkupyörän tavaratelineelle, kumpikaan ei uskalla päästää irti, koska molempia sattuu näppeihin.

1981 Puolan kriisin alku: puolalaiset saivat mittansa täyteen sosialistisesta käskyvallasta. Lech Walesaan henkilöitynyt Solidaarisuus-ammattiliike alkoi ajaa laajoja poliittisia ja taloudellisia muutoksia. Maa ajautui monivuotiseen kriisiin, jonka aikana kansalaisten ostokyky laski, yksittäisten tuotteiden hintoja voitiin poliittisella päätöksellä nostaa kerta heitolla moninkertaiseksi ja niin edelleen.

Muutamaa vuotta myöhemmiin isoveljeni seurusteli puolalaisen tytön kanssa. Hän totisesti tuntui tulevan eri maailmasta: hän oli vähän yli kaksikymppinen nuorinainen, jonka pukeutuminen muistutti jotakin isoisäni nuoruuden aikaisia valokuvia. Hän ei osannut ajaa polkupyörällä maahan tullessaan, koska Puolassa se ei ollut yleinen kulkuväline. Puolalaisena hän tietenkin teititteli äitiämme eli anoppikokelastaan ainakin jonkin aikaa. Muistan kuitenki myös hänen älykkyytensä ja iloisuutensa. En toki tuntenut häntä henkilökohtaisesti kovin hyvin, mutta viettihän hän meillä aikaa. Minusta tämä on tärkeä muisto, koska se kertoo, että ilo on mahdollista vaikeinakin aikoina.

1982 Kekkonen luopuu presidentin tehtävästä. Ikääntynyt ja sairas, suorastaan dementoitunut presidentti joutui luopumaan vallasta. Hänen sijaisekseen valittiin Mauno Koivisto, joka alusta alkaen lupasi sitoutua Paasikiven-Kekkosen linjaan. Tämä ulkopoliittinen linjaus asetti Neuvostoliiton suhteet ensisijaisiksi Suomen ulkopolitiikassa. Tässä vaiheessa nuorimmat veteraanit eivät vielä olleet iänkaikkisen vanhoja, joten he kyllä osasivat pelätä suhteiden huononemista. Neuvostoliitto oli myös maamme tärkein ulkomaankauppakumppani ja kauppa oli Suomelle hyvin kannattavaa.

Huomautan tässä vaiheessa, että Suomen ja Neuvostoliiton hyvät suhteet olivat aidosti hyvät. Venäläiseen sosiaalisuuteen kuuluu, että yhteistyötä tehdään niiden kanssa, joista pidetään. Jos Kekkonen ei olisi vienyt Brezhneville tuliaisia ja pussaillut poskille lentokentällä, meillä olisi ollut täällä paljon tukalampaa. Jos Niinistö ei kutsu Putinia Kultarantaan saunaan, meillä olisi nytkin paljon keljumpaa. Tätä nykyiset kekkoskriitikot eivät ehkä tajua. Saattaa olla, että nyt tarkastellen olimme talutushihnassa. Mutta hihna ei ollut kovinkaan kireä. Ja koska henkilösuhteet olivat ja ovat tärkeät, Kekkonen lähipiireineen oli se porukka, joka kiillotti Suomen kilpeä Kremlissä.

(Otanko esiin karun näkymän? Kekkonen kuoli kauan sitten ja Neuvostoliitto hajosi. Välillä tuntuu, että Niinistö on ainoa realisti. Jos rupeamme vittumaisiksi Venäjää kohtaan, niin kukahan meidän kanssamme tulee rajaa turvaamaan? Jostakin Brysselin vinkkelistä harvaan asuttu Suomi on oikein hyvä taistelutanner. Täällä on vähemmän väkeä kärsimässä kuin monessa yksittäisessä Euroopan suurkaupungissa. Ja kun ottaa huomioon, että konfliktin sattuessa Venäjän alueelle ei voi mennä riitelemään, niin missä sitten kränätään? Arvatkaas... Jos länsi järjestää uuden Pietarin piirityksen, Putin voi hyvinkin painaa punaista nappia. Niin että yritetään nyt vain pysytellä välilöissä.)

1986 Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Huhtikuussa 1968 Neuvostoliittoon kuuluneen Ukrainan Tshernobylissä tapahtui ydinvoimalaonnettomuus. Vuosikymmeniä myöhemmin syykin on julkaistu: osaamaton henkilökunta teki voimalan hätätilakäyttöön liittyvän kokeen, jonka yhteydessä ydinreaktion hallinta menetettiin. Seurauksena oli järjestelmän veden raju ylikuumeneminen ja räjähdys, johon saattoi myös liittyä pieni ydinräjähdys. Rädähdys ja sitä seurannut tulipalo levittivät säteileviä hiukkasia pitkin Eurooppaa. Onnettomuus pidettiin salassa vuorokauden tai kaksi. Yhdysvaltaiset seismologit arvelivat Neuvostoliiton tehneen ydinkokeen ilmoittamatta etukäteen. Onnettomuus paljastui, kun Ruotsin ydinvoimaloiden valvontajärjestelmä ei päästänyt työntekijöitä laitokseen sisään vaatteiden säteilyn vuoksi.

Tshernobylin ja Pripjatin kaupunkien lähialueilla asuneiden ja olleskelleiden kuolleisuudesta ei vieläkään vallitse yksimielisyyttä. Epäviralliset lähteet ja kaunokirjalliset kuvaukset kertovat säteilysairaiden ja heitä hoitavien lääkärien keskitysleireistä.  Nykyään tilannetta on vaikea enää selvittää, koska muut ympäristötekijät ovat vaikuttaneet niin paljon säteilylle altistuneiden kuolleisuuteen.

Onnettomuuteen liittyvä salailu rapautti Neuvostoliiton johdon uskottavuutta sekä maailmalla että kotimaassaan merkittävästi. Neuvostoliiton uusi pääsihteeri Mihail Gorbatshov oli pakollisten uudistusten edessä. Suhteita länteen parannettiin määrätietoisesti. Jonkintasoista yksityisyrittäjyyttä alettiin sallia. Viimeistään vuonna 1988 suomalaisetkin tunsivat ainakin jotenkuten ajankohtaiset Neuvostopolitiikan iskusanat "perestroika" ja "glasnost". Jompikumpi tarkoitti avoimuutta. Jompaa kumpaa toista en muista. (Glasnostista tulee mieleen lasi, joten voisiko se olla läpinäkyvyys?)

Suomessa onnettomuus sai terveysasiantuntija antamaan suosituksia luonnonantimien käytöstä. Järvikalaa, metsämarjoja ja sieniä ei saanut syödä liikaa. Poliittiset ja laajat yhteiskunnalliset vaikutukset olivat hitaampia. Rohkeimmat kuitenkin uskalsivat aavistella Puolan Solidaarisuus-liikkeen menestyksen ja Gorbantshovin uudistusten takia, että Neuvostoliitto liittolaisineen on jonkinlaisen uudistuksen edessä. Poliittisista syistä tätä ei kuitenkaan kuuluteltu toreilla ja turuilla.

1989 Saksan yhdistyminen, itäblokin rapautuminen. Berliinin muuri kaadettiin vuonna 1989. Tapahtumaan kulminoitui ja se symboloi sangen konkreettisesti sosialistivallan rapautumista. Suomessa uutisoitiin laajalti erityisesti Puolan ja Itä-Saksan (DDR) muutoksia. Muistan monien iloinneen tästä tapahtumasta, kuuluin itsekin näihin uusien tuulien haistelijoihin. Samaan hässäkkään kuului myös Baltian maiden eroaminen Neuvostoliitosta.

Olen vasta jälkikäteen tajunnut, kuinka lähellä tuossa koko Eurooppaa koskevassa näytelmässä laaja sota olisi voinut olla. Vaikka Neuvostoliitto oli kriisissä, sen sotavoimat lienivät yhä koossa. Eniten välitöntä verenvuodatusta aiheutti Romanian kansannousu, joka kärjistyi jouluna 1989. Diktaattori Ceausescu vaimoineen pidätettiin ja telotettiin sittemmin. Mellakoissa kuoli käsittääkseni kuitenkin satoja tai jopa tuhansia ihmisiä - mikä toisaalta lieni aika pieni luku Ceauseskun diktatuurin uhrimäärään verrattuna.

1990 Neuvostoliiton loppu: vuoden 1990 mittaan Neuvostoliitto yksinkertaisesti hajosi ja lakkasi toimimasta valtiona. Sen korvasi löyhä Itsenäisten valtioiden yhteisö, joka jäi käytännössä hyvin lyhytikäiseksi. Entisten neuvostovaltioiden taloudet romahtivat. Suomen idänkauppa hiipui. Jouluna 1991 pääsihteeri Gorbatshov luopui tehtävästään, koska mitään johdettavaa Neuvostoliiton kommunistista puoluetta tai edes Neuvostoliittoa ei enää ollut.

Keväällä 1991 Suomi syöksyi lamaan. Kuvaavaa laman vaikeudessa on se, että se oli syvimmillään vasta pari vuotta myöhemmin, 1993. Yritys toisensa jälkeen kaatui, menestyviäkin yrityksiä ajettiin pankkien asettamin pakkokeinoin konkurssiin, jotta pankit saataisiin pidettyä pystyssä. Huhtikuussa 1991 Suomen asettamista poikkeustilaan järjesteltiin kaikessa hiljaisuudessa. Jos olen oikeassa, hallitus oli jo päättänyt poikkeustilan alkamispäivän, mutta sitä ei julkistettu eikä siis myöskään asetettu. Talousskandaalin vaikutukset olivat järisyttäviä. Lainojen korot saattoivat olla 20 prosentin luokkaa. Monet yrittäjät menettivät kaiken toivonsa ja he myös joutuivat kohdelluksi erittäin nurjasti toisinaan. Yhdessä yössä vanha, luotettava liiketuttava saattoi muuttua Lions-club-jäsenyyttään puolustavaksi nilviäiseksi, joka ei pitänyt konkurssiin joutuneita minkään arvoisina. Liian moni hyvä, ahkera ja ammattitaitoinen tekijämies päätyi hiekkamaan syleilyyn. Ilmeisesti naisyrittäjät selvisivät paremmin ja uskoakseni naisille ominaisten piirteidensä vuoksi.

Asuntokauppa pysähtyi, mutta niillä, joilla rahaa oli, oli oiva tilaisuus ostaa asunto polkuhintaan. Esimerkiksi parikymppinen serkkuni onnistui ostamaan asunnon n. 20 000 markalla, joka vastasi ehkä neljää kuukausipalkkaa.

Työttömyys ponnahti ennätyslukemiin. Viralliset tiedot ja erilaiset arviot puhuivat milloin 250 000, milloin 400 000 tuhannesta työttömästä. Massatyöttömyys myös jäi pysyväksi ilmiöksi. Toki tilanne 90-luvun mittaan parani, mutta tunnen henkilökohtaisesti monia, joiden henkilökohtainen talous ei ikinä enää elpynyt. Olen itse ollut aamiaispöydässä ihmettelemässä kahden miljoonan markan laskua - taloudessa, jonka kuukausittainen budjetti ei kurjimmillaan tainnut olla paljon yli tuhat markkaa. (Mahdollisille nuoremmille lukijoille kerrottakoon, että noina vuosina teollisuustyöntekijän bruttoansio saattoi olla noin 10 000 markkaa.)

Elokuussa 1991 vanhoilliset yrittivät vallankaappausta Neuvostoliitossa. Kriisiin kuului sotilasoperaatioita. Mm. valtion hallintoelinten rakennuksia ammuttiin tykistöllä. Selkkaus päättyi sotilaiden siirtyessä uudistumieslisten nokkamiehen, Boris Jeltsinin taakse. Valokuvat Jeltsinistä ja tankista olivat 1990-luvun vakiokuvastoa lähimenneisyyden tapahtumia pohdittaessa. Jeltsinin valtaannoususta alkoi uuden Venäjän haparoiva ja epävakaa demokratiakehitys, jota sävyttivät syvät talousvaikeudet, poliittinen epäjohdonmukaisuus, Jeltsinin syvenevä alkoholismi ja hölmöily jne.

Suomessa välittömät vaikutukset olivat vähäiset, mutta sotilaallista valmiutta nostettiin joissain asioissa. Varusmiespalveluksessa vallankaappaus näkyi mm. niin, että erään taisteluharjoituksen aikana varusmiehille ei kerrotto, onko kyseessä tosi vai ei. Perusteet tilanteen todellisuuden ja vakavuuden uskomiseen olivat vähintäänkin hyvät. Voin sanoa, että hetken kolmannen komppanian käytävillä näkyi kalpeita naamoja.

Maassamme vähemmän tunnettu asia on, että Venäjällä oli verrattain voimakkaita liikkeitä, jotka ajoivat paluuta reaalisosialismiin tai ylipäätään johonkin muuhun yhteiskuntajärjestelmään. Valtio lieni ajoittain sisällissodan partaalla. Suomen ja Venäjän välistä viestiliikennettä saatettiin seurata hyvinkin tarkoin. Voimme vain arvailla, mitkä sisällissodan vaikutukset olisivat olleet rajan tällä puolen. Karmeatkaan menneisyyden ennusteet eivät liene täysin perusteettomia.

Kansan jakautuminen 1990-luvulta alkaen: Kaikkien edellinen lama ei siis päättynyt koskaan. Tällä hetkellä moni syrjäytynyt, nuorehko aikuinen on perheestä, joka syrjäytyi vuoden 1992 tienoilla. He ovat ihmisiä, jotka ovat aina olleet toisten armoilla ja joilla ei ole kokemusta siitä, että omalla toiminnalla voisi vaikuttaa elämäänsä. He ovat yrittäneet, kun jokin sosiaali- tai työviranomainen on käskenyt, mutta kun ei ole tehnyt mitään eikä ollut mitään, ei ole kelvannut.

Kansan jakaantuminen näkyy myös siinä, että hyväosaiset puolustavat asemaansa keinoin, joihin vähäosaiset eivät pysty reagoimaan mitenkään. Laadun tai turvallisuuden nimissä esimerkiksi opettajan työhön pääsemisestä on tehty aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Ja puhutaanpa julkisuudessa mitä vain, minä olen kuullut aika karujakin terveisiä kouluista työpaikkoina. Opettajien vaatimusten nostaminen ei kaiketi ole parantanut opetuksen laatua eikä oppimistuloksia - eikä tästä voi opettajia syyttää. Yhtä kaikki, jos syrjäytyneen perheen kulttuuriin on 30 vuotta kuulunut se, että lukeminen on homojen hommaa, on melko mahdoton pyristellä lähiöstä yliopistoon.

Tuotannon siirtyminen kaukomaihin on toinen kansaa jakava seikka. Suomessa ei tarvita enää kuin murto-osa takavuosikymmenten teollisuustyöntekijöiden määrästä. Lisäksi teollisuustyön luonne on muuttunut. Monessa tuotannon tehtävässä tarvitaan laajaa ammattitaitoa, jota ei TE-tomiston tarjoamilla osaamiskursseilla saavuta. Toinen ongelma näillä pika-ammattikursseilla on se, että koulutettavan soveltuvuus alalle ei käy ilmi ennen työelämään siirtymistä. Esimerkiksi terveydelliset tai psyykkiset epäsoveltuvuudet voivat tulla esiin vasta siinä vaiheessa, kun jo pitäisi vakiinnuttaa asemaansa uudella alallaan. Kansan kahtiajakautumista siis helpottaisi joustavampi siirtyminen alalta toiselle.

Minun pitää tunnustaa, etten tajua maamme varakkaimmista enää yhtään mitään. 1990-luvun lamaan asti oli varakkaita sukuja, joilla oli pitkään menestyneet yritykset. Jokaista isoa konsernia johti jonkinlainen vuorineuvos, jonka iso-iso-isoisä oli ollut ruukinpatruuna. Näitä ruukinpatruunoita varhaiset sosialistit vastustivat, mutta kuitenkin näillä omistavilla suvuilla oli jonkinlaiset kasvot. Mutta kuka omistaa sen, mitä on kehkeytynyt vaikka porilaisesta Rosenlewin suvun yritysryppäästä? Joku sijoitussalkku? Jonka omistaa... joku?

Omistamisen luonne on muuttunut ja se jakaa kansaa entistä enemmän. Kuka tahansa voi periaatteessa ryhtyä sijoittajaksi. Piensijoittajakin toivoo sijoitukselleen hyvää korkoa. Hänellä on osuus jostakin tai joistakin salkuista, yrityksistä ja ties mistä, joista hän itse ei tiedä tuon taivaallista. Periaatteessa hän voi omistaa yritystä, joka ajaa hänet itsensä ahdinkoon nostamalla asumiskuluja kohtuuttomasti. Pörsseissä hääräävät kuumakallet eivät taas välitä vähääkään ihmiskohtaloista, joihin heidän tekemänsä kaupat liittyvät. Ja vaikka joku välittäisi, hänellä ei ole mitään kohtuullista keinoa työpäivänsä ohella selvittää asiaa. Hän yrittää ostaa halvalla ja myydä kalliilla, koska se on hänen ansionsa lähde. Motiivinaan hänelle on ehkä huomattavan henkilökohtaisen omaisuuden kerääminen, ja suoranainen ahneus, mutta hänkin on vain osa talousjärjestelmää, joka suosii ahneutta inhimillisyyden kustannuksella. Näistä omistajista vain kaikkein rikkaimmat eli ani, ani harvat taitavat todella tietää, mitä omistavat. Ja he istuvat hallintoneuvostoissa ja ties missä, joissa päätökset tehdään. Heillä on sama tuottavuuden ja taloudellisen voiton motiivi kuin kaikilla, mutta he myös pystyvät vaikuttamaan siihen, että saavat mitä haluavat ja ainakin välillisesti siihen, että vähäisemmät rahamiehet ja -naiset saavat vain murusia.

Poliittinen jakautuminen: Hyvinvointi-Suomen äärimmäinen poliittinen liike taisi olla vähemmistökommunistit. Heidänkin julkisiin keinoihin kuuluivat rauhanomainen toimiminen ja parlamentarismi. Siis hallittu ja edes jossain määrin harkittu toiminta.

Toivottomuus ja turhautuminen ovat kuitenkin nostaneet uusia poliittisia liikkeitä, joiden ajamat asiat ovat kapeakatseisia. Tällainen poliittisena liikkeenä näkyvä pelko kärjistyy mamut-ja-suvakit-vittuun-luokan iskulauseissa. Minä en tiedä, ovatko nämä ihmiset yksinkertaisia. Uskovatko he todella siihen, että heidän oma asemansa paranisi karkottamalla maahanmuuttajat? Uskovatko he siihen, että heidän asemansa paranisi, jos voisimme palata 1980-luvulle? Jos heidän ajattelunsa on niin kapeaa, että oman pahoinvoinnin syyksi kelpaavat ihmiset, joita he harvoin edes näkevät, niin mitä me voimme heiltä odottaa? Miksi he eivät ymmärrä, että mennyt Hyvinvointi-Suomi seisoi heidän jälkikäteenkin pelkäämänsä ja väheksymänsä Neuvostoliiton harteilla, josta he eivät ole kuulleet kuin yksipuolisia tarinoita?

Mikseivät he ymmärrä, että maapallon koko väestö on Hyvinvointi-Suomen jälkeen kasvanut vajaasta viidestä miljardista yli seitsemään miljardiin. Varakkaatkaan eivät voi elää kuten ennen. Minkä ihmeen takia he eivät tajua, että heidänkin verrattain hyvä materiaalinen elintaso perustuu pitkälti siihen, että länsimaat voivat hyväksikäyttää väestö-,  ympäristö- ja talousongelmissa painivia Aasian ja Afrikan maita. Heillä ei käy edes mielessä, että jos noissa kaukaisissa maissa syntyy jonkinlainen uusvasemmistolainen liike, joka vielä menestyy, halvat kulutushyödykkeet loppuvat. Saamme taas koota itse lenkkarimme ja mikroaaltouunimme. Hinta on oleva jotakin muuta kuin nyt, ja he ovat siellä lenkkaritehtaalla töissä, palkalla jota eivät osanneet edes ajatella sen pienuuden vuoksi.

Kansan jakautuminen ei ole yksittäinen kriisi samassa mielessä kuin Koronavirus tai lama. Tällainen poliittinen tilanne olisi kuitenkin mielestäni ollut ennakoitavissa. Jos on sattunut lukemaan Täällä Pohjantähden alla, ymmärtäisi, että kun riittävän suuri väestönosa tuntee, että mitään menetettävää ei enää ole, radikalismin satoisa pelto on muokattu todella hyvin. Mutta eivät kai nykyiset vallasmiehet ja -naiset ole sitä lukeneet, sehän on kommunistista hapatusta - jota se muuten ei ole. Nyt, kun pelto on muokattu, odotamme enää kylväjää, karismaattista johtajaa. Sen jälkeen pelottavan vaarallinen ääriliike on valmis.

Nyt on kuulemma syvin kriisi ja vaikein yhteiskunnallinen tilanne sota-ajan jälkeen. Sadat tai jopa tuhannet tulevat kuolemaan koronavirukseen. Italian tilanteen kehitystä seurataan silmä kovana ja tilasto- ja todennäköisyyslaskennan ongelmakohtia pilkotaan sadasosamillin osiin. Hallitus on osoittanut johtajuutta ja ryhtynyt jyrkkiin toimiin. Hyvä niin.

Pidin nuorta, kaunista ja selväsanaista pääministeriämme hyvänä. Kuuntelin hänen esitystään viime kesänä SuomiAreenan tilaisuudessa Porissa. En tykästynyt häneen yksin ulkonäön vuoksi, vaan siksi, että hänen esiintymisensä oli suorasanaista, selvää, harkittua ja kantaaottavaa. Hän esitti reippaasti esimerkiksi autoiluun liittyviä näkemyksiä, joilla ei totisesti paljon ääniä ostella. Suoraselkäinen nainen!

Ja sitten se mutta: Mutta kun Suomi viimeksi oli syvässä kriisissä, hän oli muutaman vuoden ikäinen. Tähän mennessä hän on sanonut aika vähän mitään kannustavaa. Viimeksi kun kuulin asiasta, hän sanoi, että selviämme tästä kyllä. Se ei riitä. Juuri hänen tehtävänsä olisi esittää edes jotakin toivoa nostattavaa. Hänen ja hallituskumppanien tärkein asia aika pian on, että mitä seuraavaksi. Kuinka Suomi muuttuu? Voisiko tästä katastrofista seurata jotakin hyvää? Voisiko tämä kaikki johtaa eriarvoistumisen pysähtymiseen tai edes hidastumiseen? Tällä hetkellä monet pelkäävät pikemminkin pandemian seurauksia kuin sairautta itseään.

ILMAN TOIVOA KRIISI VOITTAA MEIDÄT. EIKÄ MEITÄ VOITA YKSI VIRUS, VAIKKA SE TAPPAISI ODOTETTUA ENEMMÄN IHMISIÄ. MEIDÄT VOITTAA TULEVAISUUDENNÄKYMIEN PUUTE JA TOIVOTTOMUUS. MINÄ EN USKO, ETTÄ MIKÄÄN MATOPELIKÄNNYKÄN VEROINEN INNOVAATIONPASKA RIITTÄÄ NYT, SAATI TULEVAISUUDESSA. PITÄÄ OLLA TARJOLLA JOTAKIN SELLAISTA JOHON KUKIN IHMINEN VOI PERUSTAA HYVÄN TULEVAISUUDEN NÄKEMYKSENSÄ.

Siinä on Sanna Marinille ja kumppaneille vaikeus voitettavaksi.